Tango Lesson valkokangas

Sally Potterilla on totisesti ollut pokkaa uskoa, että hänen pelkissä tangotunneissaaan ja elämässään siinä sivussa on aineksia parituntiseen elokuvaan. Tulkinnanvaraiseksi jää, onko elokuvan pääosassa ohjaaja itse vai esittääkö Potter siinä vain itseään. Dokumentin ja fiktion rajaa korostetaan jälleen kerran, mutta mitä merkitystä sillä on muulle kuin tekijälle itselleen?

Potter kun käy heräävään kiinnostuksen kohteeseensa täysin subjektiivisesti. Tarkoituksena on kai kuvata tanssin kautta herääviä unelmia, rakkautta ja intohimoa, mutta niiden esilläolo jää täysin irrallisiksi, vaille todellista kaikupohjaa. Keskiössä on koko ajan Potter itse - hänen väsymykseen asti mielenkiintoiset, mutta väkinäisesti ilmehtivät kasvonsa reagoivat feminiinisin painotuksin ympäristön miehisiin ärsykkeisiin.

Tangoa ja tanssia riittää elokuvassa loputtomiin. Argentiinalaisen tangon pyörteissä luulisikin olevan aineksia elokuvailmaisun hyötykäyttöön. Tango Lesson on kuitenkin tässäkin suhteessa väsähtänyt. Kamera kyllä liukuu parketilla ja eksoottisimmissakin paikoissa, mutta vain seuratakseen tanssiparia, toisin sanoen Potteria ja tämän tanssittajaa, joka useimmiten on hänen opettajansa (oikea tangotaituri Pablo Vernon).

Musikaali ei herää eloon pelkällä dokumentoinnilla, vaan kameran pitäisi olla osa tanssia. Vain muutamassa kohtauksessa, kuten liukuporras-jaksossa annetaan palaa. Toisaalta on epäselvää, pyrkikö Tango Lesson mihinkään ilotulitukseen, mutta joka tapauksessa sen tanssin lumo jää kauas esim. Wong Kar-Wain Happy Togetherista (1997), jossa pelkkä toistuva tangosävel sai rakkauden (ja kameran) hullaantumaan.

Elokuvan tekemisen ja tanssimisen välistä suhdetta Potter ei väsy miettimästä. Alussa hän käsikirjoittaa elokuvaa (jota saamme nähdäkin lyhyinä väläyksinä), mutta tanssi vie hänet uuteen maailmaan ja käsis alkaa pikku hiljaa jäädä unholaan. Harmi, sillä rullatuolilla kipittävän kääpiön ja värikkäiden kaunottarien maailma näyttää paljon kiinnostavammalta kuin hänen omansa.

Päästyään suhteeseen tanssinopettajansa kanssa ja rahoituspulmien estäessä elokuvanteon, Potter saa idean tanssielokuvasta. Lopulta, keskustellessaan tämänkin aiheen rahoitusongelmista opettajansa kanssa, Potter sanoo: "Ei se mitään. Tehdään se silti." Hän on vieläpä keksinyt levittää tanssituntinsa ulkopuolistenkin seurattavaksi.

Barbra Streisandin ja Robert Redfordin taiteenlajilla on oppilaansa.