Prinsessapäiväkirjat valkokangas

Mistä tietää joulun olevan ovella? Siitä, kun teattereihin tulvii läpilööpereitä satuja, joiden parissa ihmisten uskotaan kuppaavan joulun siunaamat lomapäivänsä. Tänä jouluna aikuisten satuilusta huolehtii naittokomedia Sattumalta (Serendipity) ja perheen tyttölapset saavat loihtia silmiinsä prinsessaloistoa Prinsessapäiväkirjojen parissa.

Kukapa alaluokkalainen pikkuprinsessa ei unelmoisi oikeana prinsessana olemisesta. Yläastetta käyvä Mia (Anne Hathaway) ei kuitenkaan liiemmälti ilahdu, kun hänen isoäitinsä, Genovian kuningatar Clarisse Renaldi (Julie Andrews) pelmahtaa San Franciscoon ja alkaa yhyttää pojantyttärestään valtakunnalleen kruununperillistä. Siinä on koulussa kiusatulla vängällä teinillä sulattelemista. Takkutukkaisesta rillipäästä loihditaan säihkyvä kaunotar, jonka perässä huikentelevat pian niin entiset koulukiusaajat kuin lehdistön haaskalinnutkin.

Tylsämieliselle aikuiskatsojalle tällainen liirumlaarum on luonnollisesti raskasta ja vaikeasti nieltävää paakkelsia. Ranskan ja Espanjan välissä kun ei mitään Genoviaa edes sijaitse, jo koulun maantiedon tunnilla tuli opittua, että piskuinen Andorra se siellä vuoriston huomissa lepäilee. No - tuskinpa prinsessasatujen kovin orjallisesti todellisuutta on tarkoitettu noudattavankaan ja tämänkin sadun kohderyhmälle maantiedon tunnit ovat vasta kaukana tulevaisuudessa.

Pikkutytöille suunnatuksi elokuvaksi Prinsessapäiväkirjat on oudoksuttavan pitkä. Teennäiset tapahtumat etenevät tahmaisesti, mutta ehkäpä kriitikkosetä ei osannut orientoitua prinsessalumoukseen vaadittavalla antaumuksella. Ikuisena virtenä voisi tietysti vollottaa tällaisten hömpsötysten entisestään kierouttavan tyttölasten todellisuuden tajua, arvomaailmaa ja kauneuskäsityksiä. Miksi amerikkalaisessa elokuvassa pitää menestyäkseen aina kuoriutua rumasta kuorestaan säteileväksi hempsankeikaksi. Ihmisen aitous kuvataan turhan usein kielteisesti tai ainakin tällainen mielikuva päällimmäiseksi tekeleistä jää.

Toisaalta, tuskin prinsessaleikki-iässäkään kaikkeen kuvattuun turhan vakavasti suhtaudutaan, ja osaltaan kilttimielinen prinsessamielistely on ihan kelvokasta vaihtelua pimppalooravitsien turruttamien varhaisteinikomedioiden joukossa. Valitettavasti tästäkin asianlaidasta huolimatta Prinsessapäiväkirjat on vain ohjaajansa Garry Marshallin supermenestyksen Pretty Womanin pikkuväelle tarkoitettu päivitys, joka ei itselleen elokuvallista tai tarinankerronnallista kunnioitusta lunasta.