Egyptin prinssi valkokangas

Raamatulliset elokuvat olivat Hollywoodissa kova sana ainakin viisikymmentäluvulla. Tuolloin mm. Charlton Heston johdatti valitun kansan luvattuun maahan Mooseksena elokuvassa Kymmenen käskyä (1956). Nyt tämä samainen Raamatun tarina on saanut vieläkin megalomaanisemmat mittasuhteet DreamWorksin ensimmäisessä kokoillan animaatioelokuvassa Egyptin prinssi.

Pelokas orjaäiti laittaa vastasyntyneen poikansa kaislakoriin virran kuljetettavaksi pelastaakseen tämän hengen Faaraon sotilaiden käsistä. Faaraon puoliso poimii pojan Niilistä, antaa hänelle nimen Mooses ja kasvattaa tästä veljen omalle pojalleen, Ramsesille. Aikuiseksi kasvettuaan Mooses saa tietää oikean syntyperänsä ja hän joutuu jättämään Faaraon palatsit löytääkseen oman paikkansa ja kansansa.

Hän saa itseltään jumalalta tehtävän pelastaa Israelin orjuutettu kansa Faaraon ikeen alta ja johdattaa heidät luvattuun maahan. Niinpä hän palaa mahtavien pyramidien varjostamaan Egyptiin, kohdatakseen Faaraoksi kohonneen entisen veljensä Ramsesin. Hänelle Mooseksella on vain yksi pyyntö: "Anna kansani lähteä."

Raamatulliset mittasuhteet

Egyptin prinssin on tuottanut DreamWorks, jonka pelkkä nimi kuvastaa yhtiön tuotantopolitiikkaa. Unelmista tehdään totta valkokankaalla, maksoi mitä maksoi. Piirroselokuvan saralla tämä yhtiön ensimmäinen tuotos on niin mahtipontinen aloitus, että ei voi kuin ihmetellä mitä ihmettä tämän jälkeen. Egyptin prinssin mahtaileva toteutus hukutti alleen tarinasta sen vähäisemmänkin inhimillisyyden, jonka siitä olisi voinut odottaa löytävänsä. Vaikka tarina, tietysti jo lähteensä vuoksi, on itse elämää suurempi, ei toteutuksen nyt olisi aivan tällaista tarvinnut olla.

Elokuvan tekninen loistokkuus on silmiä hivelevää ja lähes täydellistä, mutta se ei kuitenkaan korvaa siitä puuttuvaa lämpöä. Yltiömahtailevien taustojen ja lähes jumalallisten 3D-animaatioiden edessä tarina ja sen hahmot kutistuvat olemattomiin. Ja huumori on unohdettu tästä raamatullisesta käsikirjoituksesta melkein täydellisesti.

Eikä tekijöille ole riittänyt pelkästään muinaisen Egyptin monumentaalisuuden ylikorostaminen vaan myös elokuvan musiikki on lähes koomisen mahtailevaa. Kuoro-osuuksien suoranaiset äänivallit, kun luovat kuvan koko kristikunnan yhteislaulusta. Ja laulua tässä elokuvassa riittää kyllästymiseen asti. Eikä elokuvan loppupuolen Whitney Houstonin ja Mariah Careyn duettokaan saanut enää täyteen laulettuja korviani syttymään.

Egyptin prinssin alkuperäisessä englanninkielisessä versiossa ääninä esiintyvät suuret Hollywood-tähdet ovat jääneet niin pahasti massiivisen tuotannon jalkoihin, ettei heidän persoonallisia ääniään erota alkuunkaan. Toivoa vain sopii, että suomenkielisessä versiossa saadaan edes hitunen tuota kadonnutta inhimillistä lämpöä takaisin. Sitä tarvittaisiin jo siksi, että saataisiin lapsikatsojat pysymään hereillä tämän hieman pitkäksi venähtäneen piirroselokuvan ajan. Sen verran vakavaotteiselta juttu vaikutti jopa aikuisen silmin.

Vaikka Disney-tuotantoa on aina aika ajoin parjattu alkuperäistarinoiden yksinkertaistamisesta, niin nyt disneymäistä kepeyttä olisi todella kaivattu luomaan sitä piirroselokuvaan olennaisesti kuuluvaa hauskuutta ja iloa. Se, kun tuntui unohtuneen Egyptin prinssin niin ohjauksesta, tuotannosta kuin toteutuksestakin.