The Name of the Game valkokangas

Videopelien teko on narratiivisesti hyvä aihe dokumentille, sillä prosessilla on melko selkeä kaari ja kliimaksi. On kuitenkin mahdotonta ennustaa onko tietyn pelin valmistusprosessi itsessään tarpeeksi vaiherikas ja jännittävä elokuvaksi. The Name of the Game -elokuvassa keskitytäänkin viisaasti henkilöhahmoihin, jottei itse pelin kohtalo kannattelisi koko elokuvaa. Kun pelifirma Housemarque alkaa työstää uutta isoa peliprojektia, on katsojan tarkoitus kokea seikkailu pelitiimin värikkään kaveriporukan kautta.

Pelintekoprosessi jää jopa hieman toissijaiseksi, sillä käsikirjoituksen suurimmat käänteet ja dramaattiset tapahtumat pohjautuvat pääasiassa hahmojen elämään ja kasvuun projektin myötä. Elokuvan tekemisen idea syntyikin nimenomaan henkilöistä. Housemarquen pojat ovat hauskaa seuraa elokuvan ajaksi, vaikkei suurimpien suomalaisten henkilödokumenttiklassikoiden tasolle aivan ylletäkään. Kyseessä on kuitenkin onnistunut kuvaus pidettävien hahmojen kasvusta projektin ajalta. Onnekkaasti käänteitä ja kasvun hetkiä riittää kiitettävästi, eikä elokuva päädy tuntumaan tyhjältä tai turhalta.

Pelien tekoon ja julkaisuun liittyy paljon riskejä, vaikeita päätöksiä ja kaikenlaista muuta draamaa, mikä toimii elokuvan merkeissä. Näihin selkeisiin käännekohtiin on helppo keskittyä ja tilanteet luovat mielenkiintoista draamaa lähes itsestään. Mikäli dokumentaristit olisivat olleet onnekkaampia, olisi kameroiden edessä saattanut sattua kaikenlaista hurjaa. Onneksi elokuvan pituus saatiin täyteen kuitenkin relevanttia ja viihdyttävää kuvaa, joskin aidosti pysyvän vaikutuksen saavuttaminen katsojassa olisi vaatinut parempaa onnea itse tapahtumien kannalta.

Menevä ote ja hauskat hahmot kannattelevat kuitenkin viihdyttävää elokuvaa, jossa on osattu keskittyä oikeisiin asioihin. Käynnissä olevat tilanteet ovat aina katsojalle selviä tehden niistä myös helposti samaistuttavia ja viihdyttäviä. Tällä saralla elokuvan leikkaus ja tarinankerronta onnistuu erinomaisesti. Internet-videoiden ja muun vastaavan materiaalin esittäminen suoraan tuntui hieman halventavan elokuvakokemusta, joskin tärkeää on myös ymmärtää näiden mediatoimijoiden tärkeys peliteollisuudessa. Tästä huolimatta ne eivät tuntuneet sopivan elokuvan yleisilmeeseen. Videoblogeja onkin haastava tuoda elokuvaan tyydyttävällä tavalla.

Keskinkertaisuuksistaan huolimatta The Name of the Game on onnistunut dokumentti videopelisuunnittelun iloista ja suruista. Pidettävät hahmot kannattelevat hieman turhan draamatonta pelinkehitystarinaa. Elokuva tuntuu matkalta, vaikkei se maailmanmullistava matka olisikaan. Hahmot onnistuvat onneksi hieman kasvamaan ja tilanteet muuttumaan, jotta tarinaa on miellyttävä seurata ja tietyt hetket tuntuvat dramaattisilta.

Vähän edustuksen takia rima ei ole erityisen korkealla, mutta on silti mainittava, että The Name of the Game on eräs onnistuneimpia pelikehityksestä kertovia dokumentteja. Pelaajien alakulttuurissa kunnioitusta kerännyt Indie Game the Movie (2012) on eniten verrattavissa The Name of the Gameen ja New Dawn Films onnistuukin kiitettävästi ponnistamaan selkeän esikuvansa tasolle. Elokuva jopa ylittää tietyillä osa-alueilla Amerikkalaisen vastineensa. Aiheesta ja tyylistä kiinnostuneet viihtyvät, vaikkei elokuva erityisen yllättävä tai uniikki olekaan.