The Monk and the Gun valkokangas

Elokuvilla on uniikki kyky kuljettaa vieraisiin maailmoihin, todellisiin tai kuviteltuihin. Tässä tapauksessa kyseessä on Bhutan, pienehkö ja eristäytynyt Aasian maa, jossa vuonna 2006 eletään suurten muutosten aikaa. Maassa järjestetään sen historian ensimmäiset vaalit, joka tuo erääseen maalaiskylään äänestystä organisoivan toimikunnan. Heidän saapumisestaan kuullessaan kylän lamalla, sen henkisellä johtajalla, on yksi ajatus: hän tarvitsee kaksi asetta seuraavaan täysikuuhun mennessä.

Näin alkaa ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja Pawo Choyning Dorjin The Monk and the Gun, rauhallisen lempeästi mutta harkitusti kulkeva satu muutoksesta ja perinteestä. Useat hahmot ja rinnakkaiset tarinat kulkevat läpi elokuvan saapuen lopulta yhteen, mutta niiden kokonaisuuden nimeäminen yhtenäiseksi juoneksi ei olisi täysin osuvaa. Lopputulos on parempi käsitellä enemmänkin kokoelmana vinjettejä, oivalluksia ja huomioita siitä, miten uudistuminen, kollektiivinen tai yksilöllinen, ei koskaan tule ilman vaikeita kysymyksiä ja hämmennystä.

Bhutanin vuoristoinen maaseutu on itsessään näkemisen arvoinen ympäristö, mutta kauneus ei rajaudu pelkästään maisemiin. Jigme Tenzingin kuvaus hyödyntää poikkeuksellisen kaunista valoa, joka korostaa sisäkuvissa herkkiä yksityiskohtia, kuten ihmisten ihoa tai esineiden pintoja. Suurelta osin ulkoilmassa tapahtuva elokuva vapauttaa myös luonnon ja siinä kulkevien ihmisten värit, näyttävästi mutta ei liian ylimaallisesti. Vaikutelma on näyttävä ilman yletöntä romantisointia – tämä on elokuva, jonka vahvoja kompositioita haluaa katsoa pitkään ja tarkkaan.

Dorjin ensimmäinen elokuva Koulu maailman laidalla (2019) nähtiin muutama vuosi sitten Suomen valkokankailla. Yleisesti positiivisissa arvioissa yksi kritiikki toistui: tarina ei juuri omaperäisyydellään yllätä. The Monk and the Gun ei ole toisena yrityksenä tätä onnistunut korjaamaan. Käsikirjoitus ei ole sinänsä huono, muutamat tarinaa edistävät yhteensattumat ovat suorastaan nokkelia, tarinan iso kaari on kuitenkin varhaisesta vaiheesta liian selvästi viitoitettu. Vaikka panoksia yritetään muutamaan otteeseen nostaa, jää katsomiskokemuksesta puuttumaan sysäys itse maailmaan. Hahmot ovat enemmän tarinan vaatimia arkkityyppejä kuin eläytymisen välikappaleita.

Käsikirjoituksessa on siis kankeutensa, mutta elokuvan seuraaminen ei ole erityisen turhauttavaa. Hahmot ovat syvyyden puutteesta huolimatta ymmärrettäviä, ja erityisen koukuttavan draaman puuttuminen on valinta enemmän kuin virhe. Kokonaisvaikutelma on hyväntuulinen ja elämänmyönteinen, ja vaikka näissä sanoissa onkin kevyen käyttöviihteen kalskahdus monille vaativammille katsojille, The Monk and the Gun ei alleviivaa tiettyä viestiä tai asennetta ärsyttävyyteen asti.

Jo toinen bhutanilainen elokuva on rantautunut Suomeen lyhyellä aikavälillä. Menettääkö maa pian osan eksoottisuudesta, joka on tehnyt sen harvoista elokuvista kiinnostavia tapauksia? Vielä huolta ei ole, sillä tässä tapauksessa lopputulos on muutakin kuin uutuuden attraktiota. Dorjin teos on lempeä olematta imelä tai turhan naiivi, visuaalista osaamista ja tunnelmaa rakennetaan huomattavalla taidolla. On kuitenkin toivottavaa, että kun hänen seuraava elokuvansa väistämättä löytää tiensä pohjoiseen, sen käsikirjoituksen laatu on ottanut kiinni muut tekijänsä ilmeiset hyveet.