The Matrix Resurrections valkokangas

Wachowskin sisarusten vuosituhannen vaihteen läpimurtohitti Matrix on siirtynyt neljänteen osaansa. Vuoden 1999 alkuperäisen elokuvan konsepti rakentui ajatukselle koneiden luomasta simulaatiotodellisuudesta nimeltä Matrix, jonka vangeiksi ihmiset ovat tietämättään joutuneet. Simulaation otteesta vapautuva tietokonehakkeri päätyy maailmaan, jossa hän saa kuulla olevansa ihmiskunnan viimeinen pelastaja ihmisten ja koneiden välisessä sodassa.

Elokuva istui aikaan, jolloin puheet oravanpyörästä irtautumisesta, yksilön kontrolloinnista ja itsensä löytämisestä olivat vahvasti esillä Hollywoodissa. Samalla elokuva oli suunnannäyttäjä aikakauden kyberpunk-estetiikalle. Nahka-asut, mustat aurinkolasit ja bullet-time-hidastukset siirtyivät nopeasti osaksi laajempaa mediakuvastoa niin imitoinnin kuin parodioinninkin kautta.

Ensimmäisen elokuvan jättimäinen menestys tuotti kaksi jatko-osaa. Trilogian viimeinen osa ilmestyi vuonna 2003, jonka jälkeen Matrix on elänyt lähinnä videopelien ja sarjakuvien puolella. Huhut neljännestä osasta ovat liikkuneet aktiivisesti vuosien aikana, mutta ne konkretisoituivat todellisuudeksi vasta vuonna 2019, jolloin Lana Wachowski ilmoitti ohjaavansa sarjan neljännen osan. Lilly Wachowski antoi siunauksensa projektille, mutta ilmoitti itse pitävänsä taukoa elokuvien tekemisestä.

The Matrix Resurrections on yhtäältä sekä jatkumoa aiemman trilogian tapahtumille että myös eräänlainen käynnistys uudelle elokuvasaagalle. Tarinassa peliohjelmoijana työskentelevä Thomas Anderson (Keanu Reeves) päätyy osaksi maailmaa, jonka hän on kuvitellut vain päässään luomaksi fiktioksi. Samalla Andersonille paljastuu totuus aiemmasta elämästään ja suhteestaan kahvilassa tapaamaansa naiseen, Tiffanyyn (Carrie-Ann Moss).

Metanarratiivia, itsereflektiivistä kommentointia ja aiemmista elokuvista tuttuja tapahtumia pyörittävä kokonaisuus ammentaa samasta maastosta kuin kolme aiempaa elokuvaa sitoen ne lähemmäksi tätä päivää. Edeltäjiensä tavoin teos on kunnianhimoinen kattaus laajoja temaattisia aihioita ja filosofista pohdintaa, joka saa rinnalleen nyt itsetietoisen tavan tarkastella elokuvasarjan asemaa nykypäivän mediaympäristössä.

Wachowski ei ole kadottanut intohimoaan luomaansa maailmaa kohtaan, mutta elokuvallinen lopputulos jättää silti paljon toivomisen varaa. Resurrections on eräänlainen syklinen uusinta ensimmäisen elokuvan tapahtumista mutta pyörittäen rinnalla aiemman trilogian jättämää perintöä. Samalla tavalla kuin päähenkilö myös katsoja kulkee läpi elokuvan luoman viittausverkoston, joka on täynnä hahmoja ja tapahtumia aiemmista elokuvista. Kokonaisuus on melkoinen paketti vanhoja lahjoja uusissa kääreissä.

Faneja palveleva elokuvakulttuuri elää tunnistettavuudesta, nostalgiasta ja toisteisuudesta. Uusin Matrix pyrkii korosteisella itsetietoisuudella hämärtämään omaa asemaansa tämän jatkumon yhtenä uutena tulokkaana. Peliteollisuuden sisälle rakentuva kertomus toimii väylänä kohdistaa painotettua kommentaaria elokuvasarjan neljänteen osaan liittyvästä kyynisyydestä ja tarpeesta rahastaa vetovoimaisella pohjateoksella.

Samalla kuitenkin elokuva elää ja kuolee aiemman trilogian perinnön varassa. Se pyrkii linkittämään itsensä kaikin keinoin vanhoihin rakenteisiin, hahmoihin ja tapahtumiin tavalla, joka mahdollistaisi sarjan jatkumisen myös seuraaviin osiin. Lopputulos on kuin kahteen suuntaan pingottunut kuminauha, joka haluaa olla kaupallisen elokuvakulttuurin antiteesi, mutta pelaa kuitenkin samoilla korteilla kuin mikä tahansa nostalginen uudelleenlämmitys.

Kun kokonaisuutta rienaavat vielä kerronnan lukuisat ongelmat ja aiempia elokuvia vaatimattomampi kuvallinen ilmaisu, ei The Matrix Resurrections ole muuta kuin karvas pettymys. Lopputulos ei ravista eikä mullista vaan tyytyy nojaamaan tuttuihin rakenteisiin, joskin pikkunokkelalla pilkkeellä silmäkulmassa. Déjà-vu, todellakin.