Jäämyrsky valkokangas

Ohjaaja Ang Lee, joka nousi suuren yleisön tietoisuuteen elokuvallaan Sense and Sensibility / Järki ja tunteet, on työstänyt uuden elokuvan The Ice Storm / Jäämyrsky, joka sukeltaa ironiseen syvyyteen tutkaillessaan 70-luvulle sijoittuvaa henkilödraamaa.

Vuosi on 1973 ja paikka on New Canaan, Connecticut.Se on sävyisä pikku taajama New Yorkin liepeillä, jossa tapahtumat keskittyvät Hoodin perheeseen. Ben Hood (Kevin Kline) viettää ajan hippiporvarillista elämää vaimonsa Elanen (Joan Allen) kanssa, aina välillä vieraillen ystäväpiirin kutsuilla. Onhan Benillä myös oma rakastajatar eli naapurin rouva Janey Carver (Sigourney Weaver). Perheen lapset: tytär Wendy (Christina Ricci) ja poika Paul (Tobey Maguire) käyvät läpi ohdakkeista teini-ikäisen elämää. Paul käy eliittikoulua New Yorkissa ja Wendy kiukuttelee kotona heräävän seksuaalisuutensa kanssa. Eräänä iltana niin Hoodin kuin naapurin Carverin perheen vanhemmat lähtevät cocktail-kutsuille lasten jäädessä omiin oloihinsa. Alueelle saapuu jäämyrsky, joka on jättävä jälkensä jokaiseen...

Voima on perheessä

Elokuvan Jäämyrsky tarina pohjautuu Rick Moodyn samannimiseen kirjaan. Se rakentuu kiitospäivän ympärille kulminaatiopisteinään Hoodin perheen pojan, Paulin, saapuminen New Yorkista kotiinsa New Canaaniin, mikä tapahtumana eletään elokuvan kerronnassa niin alussa kuin lopussakin. Elokuvan alussa Paulin kertoma vertaus lukemansa sarjakuvan superperheen voimasta lunastaa paikkansa vasta elokuvan lopussa. "Voima on perheessä ja sen yhtenäisyydessä." Lause saavuttaa katsojansa tietoisuuden vasta, kun takana on lähes kaksi tuntia kerrontaa, mikä selittää perheyhtenäisyyden pyhän voiman ja tärkeyden.

Ohjaaja Ang Lee tarkastelee tätä erästä merkittävintä amerikkalaista perusarvoa totutuista lähtökohdista, joissa koettu kriisi toimii perheen yhdistäjänä. Tarkastelunsa näkökulmat hän on vain sijoittanut poikkeuksellisen mielenkiintoisiin asetelmiin.

Draamaelokuvassa kantava ja jännitteitä luova juoni ei välttämättä ole elokuvan toimivuuden lähtökohta, vaan hyvät henkilöhahmot ja tapahtumat ovat niitä, jotka herättävät katsojassaan mielenkiintoa. Ang Leen elokuva Jäämyrsky on juuri tällainen draamaelokuva. Ohjaaja Lee ei selitä elokuvassaan henkilöhahmojen taustoja aapiskirjamaisesti, vaan antaa hahmojen itse kertoa tarinansa oman olemuksensa ja käyttäytymisensä kautta, mikä onkin ilahduttava piirre nykyään niin selittelyihin kuin huonoihin henkilöhahmoihinkin sortuneissa draamoissa.

Hippiporvarillisia perheongelmia

Yhdysvalloissa vaikuttavan taiwanilaissyntyisen ohjaajan Ang Leen edellinen, Jane Austinin romaaniin perustuva elokuva Järki ja tunteet oli viime vuosisadan Englannin ylhäisönaisten sielu- ja tunne-elämään sukeltanut draama. Tässä viimeisimmässä elokuvassaan, Jäämyrsky, Lee on lähtenyt pukemaan draamaansa 70-luvun hippiporvarillisten perheongelmien asuun. Tämän voi sinänsä nähdä koskettavan nykykatsojaa enemmän kuin nuivien viime vuosisadan ylhäisönaisten siippaongelmat.

Turvallinen porvarimiljöö taustanaan vapautunut seksuaalisuus, Vietnamin trauma ja Watergateskandaali luovat tarinalle arkisessa uskottavuudessaan harvinaiset lähtökohdat toimivalle draamalle. Teini-ikäisten seksileikit ja huumeongelmat sekä ydinperhettä ravistavat aviokriisit aviomiehen harha-askeleineen eivät ole kauhtuneet viime vuosikymmenien menneiksi ongelmiksi, vaan pikemmin konkretisoituvat katsojassaan ilon ja surun loputtomaksi leikiksi. Elämän tahattomat kommellukset nostavat suupielet hymyyn ja toisaalla taas elämän tosiasiat vievät ilmeen vakavaksi.

Elokuva kätkee sisälleen paljon erilaisia vertauskuvia, jotka elävät elokuvan tarinan ohella oman kehityskaarensa katsojan kontekstista riippuen. Eräs elokuvan vaikuttavimmista vertauksista syntyy, kun Carverin perheen nuorin poika, Sandy, esittelee Hoodin perheen tyttärelle Wendylle sotaukkoaan, joka ei enää toimi kunnolla. Sotaukon pitäisi sanoa narusta vetämällä vaikka mitä, mutta leikkien tiimellyksessä kulunut lelu hokee enää mayday-alkuista lausetta ja sotaukon toimimattomuuteen tympäänyneenä Sandy päättää hirtättää urhean soturin. Hetkeä myöhemmin Sandyn veli Mikey, joka huumekokeiluidensa jälkeen on päätynyt omasta ulottuvuudestaan enää hokemaan kaikkiin asioihin lausetta: "En mä tiedä", menehtyy jäämyrskyn aiheuttamassa onnettomuudessa. Mikeysta oli tullut elämän leikissä kulunut lelu, joka kohtasi pikkuveljensä tahattoman profetian.

Elokuvan lopussa taivaalta alas soljuva rankkasade ja alle nollan painunut ilman lämpötila verhoaa koko ympäröivän maailman kylmään jäävaippaansa. Tässä jäämyrskyn viileässä harmoniassa eri ihmiskohtalot kokevat tahoillaan omat tunnekuohunsa ja -kriisinsä. Ihmiset sulkeutuvat ympäröivän maailman tavoin kylmään kuoreensa elääkseen oman tukahdetun tunteiden elämänsä. Elämänsä, josta voi kuitenkin syntyä niiden onnettomien kohtaloiden kautta se rakentava rakkauden voima.

Mr.Big

Jäämyrsky on ironinen draama, joka ei olisi toiminut ilman ilmiömäisiä näyttelijäsuorituksia. Kokeneet ja tunnetut tekijät, kuten Kevin Kline, Sigourney Weaver ja Joan Allen vakuuttavat loistavuudellaan, mutta itse suolan elokuvaan tuovat nuoret lupaukset: Christina Ricci, Tobey Maguire, Adam Hann-Byrd ja Elijah Wood. Näyttelijäsuorituksissa lepääkin elokuvan tarinan toimivuus ja henkilöhahmojen uskottavuus hyvän ja hallitun ohjauksen sekä käsikirjoituksen lisäksi.

Elokuvaa Jäämyrsky kangistaa kuitenkin yksi asia, nimittäin elokuvan score-musiikki. Vahvistaakseen ja värittääkseen 70-luvun alun ajankuvaa ohjaaja Ang Lee on sävyttänyt elokuvaansa muutamilla tuon ajan herkullisilla musiikkipätkillä, joista mainittakoon esimerkiksi loistava Freen Mr.Big. Jostain syystä elokuvan score ei kuitenkaan tue ajankuvaa oikein mitenkään. Elokuvan musiikki koostuu paikoin hyvinkin persoonattomasta ja puuduttavasta piano- ja viulumusiikista, joka ei tahdo sopia elokuvan tarinaan se paremmin kuin elokuvan ajankuvaankaan. Draamaelokuvassa musiikin voima on usein jopa korostettu kokonaisuuden kannalta ja tällöin musiikillinen onnahdus nakertaa merkittävän paljon kokonaisuutta.