Suojelijat valkokangas

Xavier Beauvoisin Jumalista ja ihmisistä (2010) oli elokuva, joka toi ohjaajan laajan yleisön tietoon. Taitavasti rakennettu ja koskettava kertomus Algerian sodan aikaan tapahtuneesta murhenäytelmästä palkittiin Cannesissa ja asetti odotukset korkealle. Omituisen genrekokoilun Chaplinin pojat (2014) jälkeen Beauvois palaa takaisin epookkielokuvaan ja sotien unohdettuihin uhreihin. Suojelijat tuo valkokankaalle kotirintamalla ensimmäisessä maailmansodassa raataneet naiset ja heidän tarinansa.

Hortense Sandrail (Nathalie Baye) uurastaa tyttärensä Solangen (Laura Smet) kanssa aamusta iltaan perhetilalla. Sota on vienyt perheen pojat ja Solangen aviomiehen rintamalle, eikä työvoimaa apuun tunnu löytyvän. Sadonkorjuuhun palkattu Francine Riant (Iris Bry) lunastaa nopeasti paikkansa Paridierien tilalla ja pääsee osaksi perheen arkea.

Beauvoisin tarkoituksena on tuoda ääni hiljaisuuteen jääneille naisille, mutta tätä tavoitetta Suojelijat ei täytä. Maatilan arkea pyörittävä hiljainen naiskolmikko jää varjoon, kun rintamalta vierailulle saapuvat miehet hoitavat suurimman osan puheesta ja ovat ainoita keskustelun aiheita, kun he ovat poissa.

Elokuvan pohjana toimiva Ernest Pérochonin samanniminen kirja on vuodelta 1924, mikä voi vaikuttaa vanhanaikaiseen otteeseen. Samalle aikakaudelle sijoittuva Terence Daviesin Sunset Song (2015) kuitenkin todistaa, että aiheesta saa aikaan taidokkaampia elokuvia.

Suojelijoiden onnistumiset lepäävät täysin naisten hartioilla. Hienovaraiset näyttelijäsuoritukset elokuvan naistriolta ovat taitavia sivalluksia alati jaksavan marttyyrin naamion taakse. He tekevät parhaansa puhaltaakseen hahmoihin muutakin sisältöä kuin heidän suhteensa miehiin.

Erityisesti Laura Smet ihastuttaa totisena Solangena, joka löytää itsevarmuutensa maatilan pyörittämisestä. Myös ensikertalainen Iris Bryn pysyy hyvin Natalie Bayen kaltaisen konkarin tahdissa. Elokuvan komeasta kuvauksesta vastaa Caroline Champetier, jonka kamera ikuistaa taitavasti vuodenaikojen vaihtelut pelloilla.

Xavier Beauvoisin tyyliin Suojelijat on hiljaisen hidas elokuva. Jumalista ja ihmisistä käytti sitä vahvuutenaan, mutta Suojelijoissa sama tyyli muuttuu itseään toistavaksi ja tylsäksi. Elokuva elokuvalta Jumalista ja ihmisistä alkaa näyttää enemmän onnenkantamoiselta. Tarina kotirintamalta on tärkeä, mutta tekijöitä tuntuu kiinnostavan omaa aihetta enemmän tarinan ulkopuolelle jäävien miesten äänet. Viime vuosina Anne Fontainen Viattomat (2016) ja Daviesin Sunset Song ovat osoittaneet, että naisista sodan laitamilla voi myös tehdä moniulotteisia ihmisiä. Tähän ei Suojelijat pysty.