Aina lähelläsi valkokangas

Aina vierelläsi on naisten elokuva. Sen tuottaja on nainen, tarinan keksijä on nainen ja pääosanesittäjät ovat naisia, sillä vaikka Ed Harris krediteissä mainitaankin, hänen roolinsa on valitettavan pieni. Elokuvassa on vahvoja naisia ja tarinan ainoa tarkoitus on koetella elokuvissa kävijöiden kyynelkanavia. Kyyneleet kyllä vierivätkin, mutta syy on aivan väärä. Jossain vaiheessa ainakin miespuolinen katsoja alkaa kiemurrella tuolissaan ja toivoa pääsevänsä pois. Aivan huono elokuva ei kuitenkaan ole johtuen hyvistä näyttelijäsuorituksista.

Jackie (Susan Sarandon) on äiti ja Isabel (Julia Roberts) isän (Ed Harris) uusi avovaimo. Isällä asuvat lapset eivät oikein sopeudu uuteen tilanteeseen, mutta kuitenkin paljon paremmin kuin aikuiset. Elokuvan naiset löytävät kuitenkin lopulta yhteisen kielen äitiyden ihanuudesta.

Kliseisyys häiritsee

Chris Columbus ei ole elokuvahistorian merkittävimpiä ohjaajia. Hän on kyllä tehnyt muutaman mukiinmenevän komedian, kuten Mrs. Doubtfire (1993) ja Yksin kotona (1990). Aina Vierelläsi herättää kuitenkin tunteen, että hänen olisi myös pitänyt pysyä komedioiden puolella. Yleensä ottaen voisi sanoa, että elokuvan ohjaaja ei ole elokuvassa aivan omimmillaan, ja se kyllä näkyy lopputuloksessa.

Eniten hukassa on pääasiallinen käsikirjoittaja ja alkuperäisen tarinan kirjoittaja Gigi Levangie. Tarina on kliseinen, laskelmoitu, repliikit ovat usein kauheita ja juonen kannattelussa loppuun asti on vakavia ongelmia. Yhdessä kohtauksessa elokuvan alkupuolella Isabel, joka oikeasti yrittää tulla toimeen lasten kanssa, antaa lapsille lahjaksi suloisen koiranpennun, mutta tämän jälkeen koko koiraa ei enää tavata loppuelokuvan aikana.

Aina vierelläsi kärsii laskelmoinnin näkymisestä. Jokaista tunnepiiriä nykäistään vuorollaan, ja lopuksi pitäisi itkuhanojen avautua. John Willamsin elokuvaan tekemä musiikki on tehty tarkalleen tätä laskelmointia varten, jopa siinä määrin, että kuultuaan elokuvan tunnusbiisin "Ain’t No Mountain High Enough" tarpeeksi monta kertaa juuri, kun lasten ja jonkun vanhemman välillä syntyy yhteys, niin ei vaadita paljon aivosoluja laskelmallisuuden huomaamiseksi: tietty melodia yhdistetään tiettyyn tunteeseen.

Valoa tunnelin päässä

Aina vierelläsi alkaa lupaavasti. Alkutekstien aikana soi Queenin "Under Pressure", lisäksi alkuasetelma esitellään liikaa selittelemättä. Jackien ja Isabelin suhteen ristiriitaisuus korostuu vasta hiljalleen ja hahmoihin onnistutaan luomaan syvyyttä. Tämän jälkeen kaikki meneekin totutuille raiteille, ja koska en halua paljastaa liikaa, niin en kerro juonesta enempää.

Jos jotkut elokuvasta ansaitsisivat palkkansa, niin ne ovat roolivalintoja tehneet ihmiset. Elokuvaan on onnistuttu saamaan roolihahmojensa näköiset ja oloiset ihmiset. Lisäksi elokuvan näyttelijätyö on poikkeuksetta varsin hyvää, Susan Sarandon ja tytärtä näyttelevä Jena Malone ovat jopa erinomaisia. Julia Roberts ei ole yhtään hassumpi, ja sivuosaan jäävä Ed Harris kantaa roolinsa mainiosti.

Musiikki on laskelmallisuudestaan huolimatta varsin toimivaa koostuen sopivasta sekoituksesta klassista, 1960-luvun ikihittejä ja tuoreempaa musiikkia. Nämä eri tyylit kuvastavat näyttelijöiden sielunmaisemia ja yhtäläisyyksiä nautittavasti. John Williams on jälleen onnistunut tekemään elokuvaan nautittavan kuuntelukokemuksen.