Standing In The Shadows Of Motown valkokangas

Enemmän ykköshittejä kuin millään muulla pop-musiikin kokoonpanolla. Ketä he ovat? Vain harva tietää. Kyseessä on Motown-artistien studiobändi The Funk Brothers.

Motown oli detroitilainen levy-yhtiö, joka 1960-luvulla loi jazz- ja blues-taustaisten muusikoiden avulla populaarimusiikkiin legendaariset, erityisesti soulia ja rhytm and bluesia määrittäneet, soundit. Maailmanlaajuisesti tunnetuimpia Motownin artisteja lienevät Stevie Wonder ja edesmennyt Marvin Gaye, jonka albumi What’s Going On on useissa yhteyksissä mainittu yhtenä populaarimusiikin historian parhaimmista teoksista. Eikä syyttä. Kyseinen levy on henkeäsalpaavan hieno ja siinä Funk Brothers loistaa soitannollisesti - soittajien ominkin sanoin - kenties parhaimmillaan. Tähän Marvin Gayen albumiin loppui Motownin aika Detroitissa, kuten myös Funk Brothersin yhteinen taival. Tähän päättyy myös dokumentti Standing in the Shadows of Motown - edellä on koettu ja eletty vajaassa parissa tunnissa yli vuosikymmen maailman parhaan populaarimusiikin aikaa.

Motownin legendaarisesta soundista ja menestyksestä on kiitelty niin levypomoja ja tuottajia kuin artistejakin. Soundin oikeasti synnyttäneet muusikot ovat jääneet tuntemattomiksi. Heille omistetun dokumentin antama arvostus ja kunnioitus on varmasti enemmän kuin ansaittua. Kukaan tuskin kiistää näiden miesten merkitystä populaarimusiikille. Heidän soittonsa on innoittanut käytännössä melkeinpä kaikkia rock-suuruuksia. Dokumentin suurin arvo onkin sen esille nostamassa, jo osin unohdetussa perinnössä.

Elokuvan kantava voima on elossa olevien funkbrothersien kokoontuminen yhteen ja heidän soittamansa kappaleet, joita eri artistit tulkitsevat. Vanhojen miesten soitto on edelleen maagista ja vaihtuvat vokalistit tekevät pääosin hienoa työtä. Erityisesti isolla miehellä, Gerald Levertilla, riittää kykyjä klassikkojen sykähdyttävään tulkintaan ja kylmiä väreitä nostatti Joan Osbornen upea versio kappaleesta What Becomes Of The Brokenhearted. Toisaalla Ben Harper ja Chaka Khan ovat joutuneet jopa hieman liian suuren tehtävän eteen yrittäessään selviytyä Gaye-klassikoista I Heard It Through The Grapevine ja What’s Going On.

Musiikki ja tarina ovat tässä dokumenttielokuvassa niin suuria ja ainutlaatuisia, että pelkästään ne nostavat teoksen kulttuuriperintöä vaalivan arvon ohi tavanomaisen arvosteluasteikon. Myös dokumenttielokuvana Standing in the Shadows of Motown on pienine puutteineenkin toimiva ja tyylikäs. Tuoreet musiikkiesitykset johdattavat tarinaa siinä, missä muusikoiden ja muiden asianosaisten muistelut. Vanhaa arkistomateriaalia näistä miehistä ei ole olemassa kuin muutaman valokuvan verran, siksi dokumentaristit ovat elävöittäneet tarinaa jälkikäteen tehdyillä dramatisoinneilla.

Dokumentin kohdalla turvautuminen näyteltyihin jaksoihin on aina kyseenalaista tasapainoilua. Tässä tapauksessa dramatisoinnit ovat ehkä ymmärrettäviä mutta eivät välttämättä tarpeellisia. Mikäli näiden poisjättämisellä olisi pelattu aikaa näyttää kaikki loistavat musiikkiosuudet kokonaisuudessaan, lopputulos olisi ollut vieläkin parempi. Myös dokumentin kerronnallinen informatiivisuus on alussa hieman sekava. Useampien musiikinharrastajien suulla todetaan, että kukaan ei tiedä näistä muusikoista mitään, joten hieman perustellummin rakennettu johdatus koko aiheeseen olisi ollut mielekästä. Nyt tarinaan mukaan pääsy heti alusta edellyttää katsojalta melkoista asiantuntemusta.

Tarinan edetessä katsoja kuitenkin tempautuu antaumuksellisesti mukaan ja vanhat herrat alkavat tuntua kertomuksineen äärimmäisen myötäelettäviltä. Musiikki on tunnetta, ja tämä dokumenttielokuva kosketti musiikkiesityksineen ainakin omia tunteitani harvinaisella tavalla. Koska siitä, milloin joku elokuva on synnyttänyt minussa kylmiä väreitä ja liikutuksen tiloja, on enemmän kuin vuosia aikaa, ansaitsee tämä elokuva kohdaltani täyden tunnustuksen.

On hyvä muistaa, että Standing in the Shadows of Motown nostaa populaarimusiikin historiasta esiin rajatun pioneeritekijän. Motown ei suinkaan ollut ainoa mustan musiikin saralla loistanut levy-yhtiö eivätkä funkbrothersit ainoita muusikoita - joskin ehkä tunnustetuimpia. Joka tapauksessa elokuva on esimerkillisen arvokas testamentti ajalta, jolloin musiikkia luotiin soittamalla ja soittamalla. Jotain sellaista, mitä nykyisestä tuotteistetusta pop-musiikista ei parhaalla tahdollakaan enää löydä.