Isot tissit ja tiukka perse
Jonas Åkerlund soitti 1980-luvulla rumpuja ruotsalaisessa örinähevibändissä ja 1990-luvulla hän oli päässyt ohjaamaan suuren maailman tähtien musiikkivideoita. Seuraavalla vuosituhannella mies halusi ohjata pitkän "Amerikan näytelmäelokuvan". Tuloksena on Spun, joka täyttää hyvin ohjaajan taustan antamat odotukset. Kyseessä on typerä elokuva kolmen losangelesilaisen ääliönarkomaanin huuruisesta elämästä.
Cook (Mickey Rourke) on asuntovaunussaan amfetamiinia keittelevä möhjäke, jonka suhde tyttöystävä Nikkiin (Brittany Murphy) rakoilee. Kolmanneksi pyöräksi ilmaantuu nuori narkkari Ross (Jason Schwartzman), josta Nikki kiinnostuu kevyesti. Juuri muuta juoniainesta elokuvassa ei ole ja vaikea sitä on siihen kuvitellakin. Elokuva pyörii oman tyhjän napansa ympärillä, huumausaineiden valmistus, myynti ja käyttökin tuntuvat olevan pohjimmiltaan sen päähenkilöille yhdentekeviä, tekosyitä peittää tyhjyyttään.
Elokuva tarjoilee sata minuuttia häiriintyneen murrosikäisen pojan mielenmaisemaa Kaikki on kuitenkin niin roxettemaisen hyvin suunniteltua ja puleerattua, ettei katsojalle jää edes iloa siitä tuntemuksesta, että olisi päässyt kurkkaamaan tekijän pään sisään. Tyylikeinoinaan Spun käyttää viiden sentin viileitä ja nopeita lähikuvia - sekä animaatioita, joissa kuvataan, miten päähenkilöt näkevät ympäröivän maailman huumeiden vaikutuksen alaisena. Huumausaineiden käyttäjiä ja vaikutuksia on kuvattu ansiokkaasti monessakin, jopa Spunin kanssa yhtä huumemyönteiseksi luokiteltavassa elokuvassa.
Amfetamiinikokemuksen onnistuneesta jäljittelystä elokuvakerronnan tasolla tulee mieleen Oliver Stonen Natural Born Killers (1994). Åkerlundin elokuvalla ei kuitenkaan ole minkäänlaista tämänkään suuntaista kunnianhimoa. Myös arvomaailmaltaan elokuva lähestyy omanlaistaan täydellisyyttä, mitään asennevammaa sen maailmankuvasta ei tunnu puuttuvan. Tällaisten elokuvien kohdalla on usein tapana aprikoida, että niissä saattaa olla tulevaisuuden kulttielokuva-ainesta. Pysykää kaukana siitä kultista!
Seuraava:
Herrasmiesliiga
Arvostelu elokuvasta League Of Extraordinary Gentlemen, The / Herrasmiesliiga.
Edellinen: Elämäni ilman minua
Arvostelu elokuvasta My Life Without Me / Elämäni ilman minua.