Splice valkokangas

Splice on geeniajan päivitys Frankensteinin tarinaan. Kun fakta alkaa lähestyä fiktiota, on uuden elämän koostaminen ruumiinosista ja sähköstä vaihtunut geneettiseen muokkaamiseen, ja eettiset ongelmat ovat paljon ajankohtaisempia kuin Mary Shelleyn tai James Whalen (Frankenstein, 1931 ja Frankensteinin morsian, 1935) aikaan.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Vincenzo Natali (Cube, Cypher) lähestyy aihetta tieteiskauhun parhaiden perinteiden mukaisesti ja käsittelee uusien tieteellisten saavutusten uhkakuvia ja mahdollisuuksia. Elokuva on kanadalais-ranskalainen yhteistuotanto, mikä voi olla syynä siihen, ettei uskontoa moraalin mittatikkuna oteta esille elokuvassa ollenkaan. Splicessa aihetta lähestytään paljon älykkäämmin kuin monessa muussa genre-elokuvassa. Tämän takia elokuvan epätasaisuudet ovat harmittavia, etenkin kun lopussa sorrutaan pistämään homma pakettiin minkä tahansa tusinaelokuvan tapaan.

Clive ja Elsa (Adrien Brody ja Sarah Polley) ovat julkisuuden lemmikkejä, alansa huipulla olevia biokemistejä, jotka yhdistelevät eri eläinten dna:ta ja yrittävät löytää uusia proteiiniyhdistelmiä. Vastoin kaikkia mahdollisia eettisiä sääntöjä he päätyvät käyttämään ihmisen dna:ta kokeissaan ja luovat nopeaa vauhtia kasvavan hybridi-ihmisen.

Tavanomaisemmassa kauhuelokuvassa vastasyntynyt hybridi pistäisi synnytyssalin pirstaleiksi ja elokuvan idea olisi siinä. Splice muistuttaa kuitenkin Rosemaryn painajaisen (1968) ja It’s Aliven (1974) tapaisia elokuvia ja David Cronenbergin tuotantoa. Cliven ja Elsan suhdetta syntyneeseen hybridiin, Dreniin, kuvataan vanhemmuuden kautta. Tästä saadaan aikaiseksi sekä mustaa huumoria että kysymyksiä tiedemiehen roolista aina geenien ja ympäristön vaikutukseen. Tämäkin osa-alue tosin jätetään puolitiehen – siinä missä vaikkapa edellä mainittu It’s Alive käsitteli vanhemmuuden teemaansa loppuun asti, Splice on loppua kohden jälleen yksi hirviöelokuva.

Cronenbergin tuotantoa elokuva taas muistuttaa siinä mielessä, että ruumiillisuus, fyysisyys ja kliinisyys ovat iso elementti. Elokuvan seksikohtauksista on erotiikka kaukana. Aluksi pelkällä tietokonegrafiikalla mutta myöhemmin myös näyttelijöiden voimin toteutettu Dren on fyysisten ja henkisten ominaisuuksiensa puolesta kysymysmerkki, mikä luo elokuvaan jatkuvan epävarmuuden ja levottomuuden ilmapiirin. Teini-ikäistä ja aikuista Dreniä näyttelevä Delphine Chanéac onnistuu välittämään ilman sanoja läpikäymänsä ikävaiheet ja tunteet. Efektit ovat piste iin päälle, ja lopputulos on jatkuvaa köydenvetoa tuttuuden ja vierauden välillä.

Elokuva siis pursuaa tunnelmaa sekä hyviä ja mielenkiintoisia juttuja, minkä takia lopun kehnous ja muut puutteet ovat valitettavia. Tökerön dialogin voi helposti antaa anteeksi tämänkaltaisessa elokuvassa, mutta pääparin käyttäytymistä ei. Sen tulisi olla johdonmukaista tai ainakin perusteltua, mutta useampaan otteeseen Clive ja Elsa unohtavat tieteellisen koulutuksensa ja tekevät mitä sattuu ”Kauhuelokuvien kliseet” -kirjan oppien mukaisesti. Tökeröin esimerkki tästä on Clive, joka muitta mutkitta heittää housut jalastaan tilanteessa, jonka tulisi olla sekä rationaalisesti että emotionaalisesti katsottuna erittäin monimutkainen. Miinuspuolista huolimatta Splice on silti mielenkiintoinen ja tunnelmallinen tieteiselokuva.