Sota ja mielenrauha valkokangas

Talvisota, Jatkosota, Lapinsota. Itsenäisen Suomen historian painokkaat hetket, joista on ammennettu kansakunnan mentaliteettia – periksiantamattomuutta, itsenäisyyden puolustamista ja yhtenäiskulttuuria. Vuosien varrella kansallista kertomusta on todistettu niin itsenäisyyspäivän juhlapuheissa kuin valkokankailla – meillä on Päämaja, Rukajärven tie, Hylätyt talot ja autiot pihat, Äideistä parhain, Kätilö ja Tuntemattomat sotilaat.

Onkin ilmiselvää, että tästä kulttuurisesta traumasta on kasvanut osa yhteisöllistä identiteettiä. Kansallisen muistin rintamaan liittyy myös Ari Matikaisen ohjaama dokumentti Sota ja mielenrauha. Dokumentti kieltäytyy rakentamasta sankarikertomuksia sodista, ja sen sijaan se nostaa esille sodan tuhoisat vaikutukset mielenterveyteen. Sodat vaikuttivat negatiivisesti paitsi sodan kokeneisiin myös heidän jälkeisiinsä sukupolviin, jotka ovat yhtälailla kärsineet ongelmien vaientamisesta ja maton alle lakaisusta.

Viime vuosina puhe sotakokemusten vaikutuksista esimerkiksi alkoholisoitumiseen, puhumattomuuden kulttuuriin ja ihmissuhteiden haasteellisuuteen on yleistynyt. Sota ja mielenrauha antaakin kasvot keskustelulle mielenrauhaa järkyttäneistä sotakokemuksista. Dokumentti viittaa useasti myös ongelmien periytymiseen, mutta sotien jälkeisen yhteiskunnan arviointi saisi olla isommassakin roolissa, sillä juuri siihen aiheeseen dokumentilla olisi voinut olla kaikkein tuorein anti. Dokumentti jumiutuu usein toistamaan sotatapahtumia laajemman yhteiskunnallisen keskustelun jäädessä sivurooliin.

Ari Matikaisella on vahva tausta dokumenttien tekemisessä. Hän on ohjannut ja käsikirjoittanut useita televisiosarjoja ja dokumenttielokuvia, kuten Yhden tähden hotellin (2007) ja Venäjän vapaimman miehen (2012). Kokemus näkyy Sodan ja mielenrauhan hienossa rytmityksessä. Tarinallisuutta rakennetaan rintaman ja kodin välisestä kirjeenvaihdosta, päiväkirjamerkinnöistä ja asiantuntijahaastatteluista. Elokuvan mielenpainuvin ja toimivin ratkaisu onkin historiantutkijoiden Tuomas Teporan, Jenni Kirveen, Ville Kivimäen, Markku Jokisipilän ja Juha Mälkin vahvat tulkinnalliset äänet.

Kokonaisuutta kuvitetaan arkistomateriaalilla, dramatisoiduilla hetkillä ja puhuvilla päillä. Etenkin visuaalisuudessa dokumentilta olisi toivonut rohkeampaa otetta, jossa perinteistä kuvallista vuoropuhelua haastatteluiden ja arkistokuvien välillä olisi rikottu ja tyylitelty. Uuden sukupolven tutkijoiden esittelyä olisi voinut vahventaa tuoreilla visuaalisilla elementeillä ja kerronnallistavilla ratkaisuilla, joita suomalaisen dokumentin kentällä on muutoin ollut vahvasti näkyvillä viime vuosina.

Sota ja mielenrauha on ammattitaidolla toteutettu kokonaisuus kansakuntaa puhuttelevasta aiheesta. Vaikka tekijät tuntuvat välttelevän riskien ottamista, elokuvan pelastaa tutkimuspainotteinen ote ja dokumentista rakentuu mielenkiintoinen näkökulma keskusteluun sotien perinnöstä.