Smurffit valkokangas

Smurffit elelevät kaikessa rauhassa lumotun metsän kylässään ja valmistautuvat touhukkaina sinisen kuun juhliin. Kun smurffien perivihollinen Gargamel-velho kataline Rontti-katteineen löytää puolivahingossa tien kylään, alkaa säntäily ja sähellys, jonka tuloksena joukko smurffeja tempautuu jonkin sortin taikaportaalin kautta ihmisten maailmaan, keskelle New Yorkin keskuspuistoa. Tämän jälkeen pitäisi keksiä keino smurffata takaisin kotikylään, ja arvattavasti kotiinpaluu ottaa aikansa.

Belgialaisen sarjakuvantekijän Peyon eli Pierre Cullifordin (1928–1992) luomat pienet siniset olennot, smurffit, tekivät ensiesiintymisensä Johannes ja Pirkale -sarjakuvassa vuonna 1958. Suomessa smurffit – tai strumffit, joiksi niitä ranskalaisen nimensä Les Schtroumpfs mukaan aluksi kutsuttiin – pääsivät julkisuuteen 1970-luvulla eri sarjakuvajulkaisuissa. Kahdeksankymmentäluku toi yhdysvaltalaisen Hanna ja Barberan tuottaman animaatiosarjan Suomenkin televisioon, ja sarjasta on myös kotoisin uudessa Smurffit-elokuvassa kuultava äärettömän tarttuva ja suunnattoman ärsyttävä smurffirallatus.

Alkuperäisen Peyon sarjakuvan omalaatuisista pikku hahmoista on vuosikymmenten mittaisella tuotteistuksella hiottu sekä särmät että sympaattisuus pois, ja kauheassa nimikkoeokuvassaan smurffit on aivan härskisti puristettu viihde- ja leluteollisuuden hengettömiksi markkinamiehiksi.

Kolmiulotteisuutta hyvin hyödyntävä Smurffit herättää aluksi hienoisia toiveen kipinöitä, jotka kuitenkin sihahtavat tylysti sammuksiin pienen katselun jälkeen. Vaikka tietokoneanimoidut smurffit ovat Suursmurffin partajouhia myöten kelpo työtä, itse tarinaa tämä ei auta piiruakaan. Melskaavia toimintakohtauksia ja ylisöpöilevää lässytystä vuorotteleva elokuva on ainakin aikuiselle mitä tylsintä katsottavaa. Vitsitkin jäävät valjuiksi ja menevät enimmäkseen sieltä, missä aita on matalin.

Ihmis- ja animaatiohahmoja suht sujuvan näköisesti yhdistävän digitekniikan myötä ovat valkokankaille karkailleet jo esimerkiksi Alvin ja pikkuoravat sekä Herra Popper ja pingviinit. Tähän saumaan tai paremminkin markkinarakoon iskee myös Smurffit, jota kaupataan suomeksi dubattuna versiona perheen pienimmille. Ja kuten usein, jatko-osia on epäilemättä luvassa, jos lippuluukulla kilisee vähänkään. Oheiskrääsäkauppa on varmasti vielä oma lukunsa, sen verran selkeästi ja julkeasti elokuvassa itsessäänkin smurffit jo rinnastetaan lelukaupan hittituotteisiin. Mainonta ja tuotesijoittelu maistuu pahalta lastenelokuvassa.