Siskokset valkokangas

Cannesin elokuvafestivaalien veteraani Hirokazu Koreeda vaalii Yasujirô Ozun 1940- ja 1950-luvun taitteeseen sijoittuvien perhekuvauksien perintöä. Koreedan elokuvissa Ozun ajatukset perhesiteiden velvollisuuksien ja aidon rakkauden välillä tasapainottelevista ihmisistä luo monimuotoisia kuvia erilaisista perhemalleista. Ohjaaja on hienosti modernisoinut tarinoita nykyajan mukanaan tuomien kysymysten kautta, vaikka niistä on yhä aistittavissa sama hiljaisen pohtiva tyyli, josta Ozu tunnettiin. Tällä kertaa pohjan Siskoksille tarjoaa Akimi Yoshidan manga.

Kuten Koreedan edellinen elokuva Isänsä poika (2013) myös Siskokset pohtii verisukulaisuuden voimaa. Sachi (Haruka Ayase), Yoshino (Masami Nagasawa) ja Chika (Kaho) matkustavat isänsä hautajaisiin. Isä ei ole ollut osa naisten elämää vuosikymmeniin, eivätkä he siksi ole tavanneet koskaan teini-ikäistä sisarpuoltaan Suzua (Suzu Hirose). Tytön jäädessä yksin siskot ottavat uuden perheenjäsenen avosylin vastaan, vaikka ihmiset heidän ympärillään epäilevät hänen motiivejaan.

Kaikilla sisarilla on oma erityinen side toisiinsa ja sisaruuden kirjo onkin hienosti esillä Siskoksien maailmassa. Jokaisella on oma paikkansa talossa ja oma rooli perheessä. Elokuva pohtii, miten perheen nuorimmaisen saapuminen vaikuttaa vuosien saatossa muovautuneeseen ryhmädynamiikkaan. Yhteisiä muistoja luodaan erityisesti ruuanlaiton kautta ja yhteiselo vaikuttaa aluksi hyvin mutkattomalta. Vaikka suuria ongelmia ei synnykään, on kohteliaiden hymyjen takana myös paljon surua ja vaiettuja kysymyksiä.

Jos Isänsä poika keskittyi perheen miesten suhteisiin, ovat Siskoksien keskiössä äidit. Poissaoleva äiti yhdistää kaikkia neljää siskoa ja äidin roolia perheessä toimittaa vanhin sisar Sachi. Vanhimpien sisarten äitisuhde on heikko, koska isän lähdettyä äiti hajosi henkisesti perheen mukana. Suzu taas ei pysty avautumaan kaipaamastaan äidistä, koska tämä on ollut edellisen avioliiton kaatumisen syy ja syyllisyys elää hänen mielessään vahvana. Vaikka äitihahmot on saatu muualta, varjostavat äidit poissaolollaan tyttöjen arkea.

Siskokset on täynnä hienosti kirjoitettuja ja näyteltyjä hahmoja, mutta sen tarina ei ole yhtä taitavasti muotoiltu. Isänsä poika onnistui tuomaan erilaisten perheiden ja isäsuhteiden monimutkaisuuden esiin hyvin virtaviivaisen tarinan kautta. Siskoksissa ei ole samanlaista rakennetta, joka asettaisi rajoja hieman joka suuntaan vellovalle tarinalle. Sen pohtiva sävy antaa ihmissuhteille tilaisuuden puhjeta kukkaan, mutta sekin tapahtuu erittäin hienovaraisesti.

Unelias Siskokset on miellyttävän rauhallinen kasvutarina, jossa tarinallisuus on korvattu vahvoilla ja moniulotteisilla hahmoilla. Toisin kuin Isänsä poika Sisarukset jää elämään omaan kuplaansa, jossa se on suojassa muulta maailmalta, vähän kuin siskojen ajasta irti leikkautunut kotitalokin. Ajattomuudella on oma viehätyksensä. Elokuva saa hengittää rauhassa, mutta päämäärättömyys vie siltä parhaan terän.