Rööperi valkokangas

Suomalaisen toimintaelokuvan saralla kunnostautunut Aleksi Mäkelä on vaihtanut maisemaa Pohjanmaan ja Turun kautta Helsingin ytimeen. Ajassa on siirrytty muutama vuosikymmen taaksepäin, 1960- ja 70-luvuille, mutta samat rikos- ja ystävyysteemat ovat seuranneet mukana Rööperiinkin.

Rööperi perustuu löyhästi Harri Nykäsen ja Tom Sjöbergin haastatteluromaaniin Rööperi – Rikoksen vuodet 1955–2005. Elokuvan henkilöhahmojen esikuvat löytyvät teoksesta ja ajalta, jolloin Rööperi eli Punavuori oli kaikkea muuta kuin nykyinen hyvämaineinen kaupunginosansa.

Elokuvassa seurataan kolmea paikallista katujen kasvattia, jotka rötöstelevät ja haaveilevat paremmasta elämästä. Pikkurikollisten uraan mahtuu pimeän viinan myyntiä, ryöstöjä, koronkiskontaa, pornokauppaa ja lopulta huumeita. Tietenkin pahamaineisen kaupunginosan kuvaukseen kuuluu myös valtataistelu korttelien kuninkuudesta. Kaveria ei jätetä -asenne kulkee vahvana teemana läpi elokuvan.

Elokuvan tarinamaailmassa liikutaan yli kymmenen vuoden aikajaksolla. Kerronnan keinot ovat kuitenkin sellaiset, että elokuvallisen ajan kulku ei välity katsojalle kokonaislaajuudessaan. Rööperin sekä henkilöhahmojen nousu ja tuho on esitetty niin nopeatempoisesti, että kyseessä tuntuvat pikemminkin olevan vuoden tai kahden tapahtumat. Väliin leikatut vuosiluvut ovatkin tarpeellisia ajan hahmottamisessa. Tarina sinänsä soljuu aukotta eteenpäin, mutta kaikkien henkilöhahmojen kehitykselle ei jää tarpeeksi aikaa.

Näyttelijävalinnat ovat kuitenkin osuneet nappiin. Vahva näyttelijätyö kannattelee elokuvaa pitkälle. Peter Franzén tekee hienon roolityön luihuna mutta sympaattisena Krisuna, joka uppoaa syvemmälle ja syvemmälle alamaailmaan. Samuli Edelmann puolestaan tulkitsee upeasti vahvaa ja herkkää johtajahahmo Tomppaa, joka haluaa valita elämässään toisin. Henkilöistä on saatu elävän tuntuisia, kiinnostavia ja toisiaan tukevia persoonia. Roolisuoritukset ovat kaiken kaikkiaan tasaisen vahvoja. Pihla Viitalan esittämä seksikäs, mutta järjen ääntä edustava Monika on raikas lisä äijäkaartiin. Jasper Pääkkönen on uskottava keikaroivana pikkunilkkinä. Kari Hietalahti ansaitsee aplodit hämmentyneen Mustalais-Karin roolistaan, samoin Juha Veijosen suorituksestaan reiluna, kadun lait tuntevana poliisina.

Elokuvaa vaivaa kuitenkin tietty päättämättömyys lajityypin suhteen. Rööperissä on ennen kaikkea kyse unelmista ja keinoista niiden saavuttamiseksi. Elokuva on välillä hauska ja se huokuu letkeää Tarantino-tyyppistä urbaania tunnelmaa, jossa väkivaltaa käytetään huoletta spektaakkelina. Toisaalta Rööperissä kaivetaan esiin surullisimmat kohtalot ja vedotaan katsojien tunteisiin ahdistukseen asti ilman minkäänlaista etäännyttävää ironiaa.

Ajan henkeä tarkasti noudattelevaa puvustusta ja lavastusta on ilo seurata, mutta itse Rööperin aikalaiskuvaus jää hieman vaisuksi. Kaupunkimiljöötä on käytetty niukanlaisesti, liiankin säästellen. Eräs elokuvassa usein käytetyistä tapahtumamiljöistä ei identifioidu mitenkään Helsinkiin. Rantahuvila kun näyttää erehdyttävästi sijaitsevan Turun saaristossa.

Ihmetystä aiheuttaa myös musiikin käyttö. Musiikki noudattelee tunnetiloja, mutta se on irrallinen elokuvan aikakauteen nähden. Rööperin musiikki voisi taustoittaa mitä tahansa nykyaikaista toimintaelokuvaa. Tämä on hämmästyttävää, koska elokuvassa on muuten panostettu melkoisesti autenttiseen tunnelmaan.

Lievästä epätasaisuudesta ja paikoittain liian täyteen ahdetusta tarinasta huolimatta Rööperi on kunnianhimoinen, viihdyttävä ja otteessaan pitävä elokuva. Elokuvaa voi katsoa myös mielenkiintoisena ajankuvana aikakaudesta, jolloin keskiolutta ja pornoa ei saanut ruokakaupoista, juorut vaihdettiin kadulla ja unelmien perässä lähdettiin Ruotsiin.