Rakkautta ennen auringonlaskua valkokangas

Amerikkalaisen Richard Linklaterin pienen budjetin indie-elokuva Rakkautta ennen auringonnousua (Before Sunrise) vuodelta 1995 oli ainakin 1990-luvun mielenkiintoisin romanttinen draama, vaikka se ei kassalipputuloilla päässytkään juhlimaan. Elokuvan idea on hienoviritteisen yksinkertainen: se kuvaa kahden nuoren, amerikkalaisen pojan ja ranskalaisen tytön, sattumanvaraista kohtaamista – kuten tapana on hehkuttaa – "isolla K:lla". Elokuvassa Jesse (Ethan Hawke) ja Céline (Julie Delpy) kävelevät Wienin kaduilla, poikkeavat välillä kahvilaan, kirkkoon ja puistoon, mutta loppujen lopuksi elokuva on yhtä kuin ne keskustelut, joita nuoret käyvät. Elokuva alkaa nuorten ensitapaamisesta ja loppuu heidän eroonsa; se kuvaa yhden yön tapahtumat "paljaalla", kvasidokumentaarisella otteella. Kaupungin tunnelmalliset kulkuväylät muodostavat kulissit monitasoiselle kohtaamiselle, sille kahden itsenäisen ihmisen polkujen risteämiselle, jota kulttuurissamme on tapana tulkita romanttiseksi rakkaudeksi.

Rakkautta ennen auringonnousua -elokuvan lopussa parikymppiset haahuilijat kieltäytyvät vaihtamasta yhteystietoja, mutta lupaavat toisilleen palata takaisin kohtaamispaikalle tasan puolen vuoden kuluttua. Kuluu kuitenkin yhdeksän vuotta – myös elokuvan jatko-osan Rakkautta ennen auringonlaskua ilmestymiseen – ennen kuin Jesse ja Céline tapaavat uudelleen. Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Pariisi ja aikaa puolitoista tuntia (eli elokuva etenee reaaliajassa). Jesse on kirjoittanut kirjan vuosien takaisesta "yhden yön suhteestaan" Wienissä, ja Céline ilmestyy kirjan pr-tapahtumaan kuuluisaan Shakespeare & Co -kirjakauppaan. Jessen koneen lähtöön on pari tuntia, joten pari ehtii juuri kahville ja "pienelle kävelylle". Elokuva etenee samaan tapaan kuin aikaisempikin, keskustelujen varassa, ilman tehosteita tai edes taustamusiikkia. Keskustelu on kuitenkin liian laimea sana kuvaamaan koko sitä kahden ihmisen kokonaisvaltaista vuorovaikutustilannetta, joka sanallisen viestinnän lisäksi eleiden, asentojen, katseiden ja kosketusten kautta täyttää valkokankaan.

Voipi olla, että romanttisen vaahtokarkki- tai väkivaltaviihteen ystävät pitävät näitä Linklaterin elokuvia loputtomana jaarituksena, jonka ohessa ei tapahdu kerrassaan mitään. Hetkessä elävien keskustelujen hienoviritteisyys vaatii avautumista elokuvan kuvaamille tilanteille ja ehkä myös ainakin jonkinasteista samastumista kahden henkilön elämänkokemuksiin. Rakkautta ennen auringonlaskua on täydellisesti ja koko ajan kahden näyttelijän käsissä, eikä olekaan ihme, että Hawke ja Delpy ovat osallistuneet elokuvan käsikirjoittamiseen. Elokuva tapahtuu kahden näyttelijän välisessä jännitteessä, eikä se näin ollen ole kiinnostunut kuvaamaan tapahtumaympäristöä tai juonta. Näyttelijätyön suvereenius näkyy siinä, että elokuvan kohtaukset vaikuttavat vapautuneilta ja improvisatorisilta.

Katsojan halu uskoa Jessen ja Célinen tarinaan tekee elokuvan palkitsevaksi kokemukseksi, sillä elokuvaa kuljetetaan eteenpäin todentuntua luoden ja karheaakin elämänmakua annostellen. Rakkautta ennen auringonlaskua ei aliarvioi katsojaa, vaan kutsuu hänet tutkiskelemaan myös omien tekojensa emotionaalisia perusteita. Antaessaan tällaisen kehotuksen elokuvan on pakko olla idealistinen, sillä kyynisyyden keskeinen lähtökohta on kieltää ihmisen tunne-elämän rikkaus ja merkittävyys.