Rakkaudella, Maire valkokangas

Maire Linnainmaalla on tylsää. Aviomies Esa on töissä Japanissa ja harvoin kotona. Mairen koti on yltäkylläinen ja pankkitilillä on rahaa yli omien tarpeiden. Alkoholi ja aikakauslehdet vievät ajatukset mukavasti pois tyhjistä seinistä, joiden sisällä sentään hänen teini-ikäinen poikansa käy toisinaan kääntymässä. Mairen elämä muuttuu, kun hän lukee lehdestä nuoresta poliisin leskestä, jonka mies on kuollut virantoimituksessa. Kuolemaan syyllinen elää vapaana ja asialle täytyy tehdä jotakin. Ohjaaja Veikko Aaltosen uusin on surullinen kuvaus keski-ikäisen naisen vähittäisestä luisumisesta ihmismielen pimeämmälle puolelle.

Rakkaudella, Maire on mainostoimiston tehokkaan pr-rumban takia saanut runsaasti julkisuutta jo ennen ensi-iltaansa. Elokuva kestääkin hyvin vertailussa tämän vuoden muiden suomalaistuotantojen kanssa, vaikka vuosi 1999 on ollut kotimaisessa elokuvassa poikkeuksellisen ansiokas Rukajärven teineen, Lapin kullan kimalluksineen sekä Kulkureineen ja joutsenineen. Eikä rahoja ole laitettu matkusteluun pitkin maita ja mantuja. Pääosin pysytään Helsingissä ja neljän seinän sisällä.

Komediennen vakava puoli

Huikean karisman omaavan Esko Salmisen Esa on liikemies, joka viihtyy yhä paremmin Japanissa. ehkä uuden naisen vuoksi. Esaa nähdään harvoin, mutta aina Mairen luona ollessaan antaa tälle tuuppauksen takaisin reaalimaailmaan. Minna Haapkylä on vuoden 1997 teatterikorkeakoulusatoa ja tulkitsee uskottavasti nuorta leskeä, joka on jättänyt menneet ja katsoo tulevaisuuteen pienen tyttärensä takia.

Elokuvan itseoikeutettu primus motor on kuitenkin hienon Eeva Litmasen Maire, joka tarvitsee jonkun toisen ihmisen huolet oman kadotetun elämänsä tilalle. Elokuvan ailahtelevaa naista pystyy esittämään vain joku, joka todella kantaa mukanaan kiertävän näyttelijän kuluttavaa uraa. Maire Linnainmaa on järisyttävän kaukana Litmasen kuuluisista Yleisradion komediarooleista. Kaikki kunnia pitkän uran yhdelle huipennukselle.

Ohjaaja Aaltosta koko uran ajan vaivannut kerronnan apaattisuus on nyt paljolti poissa, tosin Rakkaudella, Mairekin osaa ajoittain vääntää tulkintaa rautalangasta, jotta kaikki varmasti ymmärtävät. Mutta verrattuna esimerkiksi kammottavaan Seasick-työhön (1995), tarinassa on mukana uutta eloisuutta, osittain tietenkin Kotikadun käsikirjoittajan Antti Karumon ansiosta. Karumon ja Litmasen yhteistyö sen kun syvenee nyt, kun Partasen karjalainen junttiperhe on saapunut Helsinkiin.

Suomalaisella elokuvalla menee nyt lujaa, katsojat suosivat ja gaalailtoja järjestetään vanhaan Suomi-Filmi -tyyliin. Vihdoinkin.