Rakastin Pabloa, vihasin Escobaria valkokangas

Muodikkaalla kasarinostalgialla on varmasti ollut osansa siinä, että huumekeisari Pablo Escobar on noussut niin näkyväksi hahmoksi 2010-luvun populaarikulttuurissa. Aihetta on käsitelty useissa dokumenteissa. Escobaria ja Medellinin kartellia sivuttiin viime vuonna ilmestyneessä American Madessa, ja Netflixin Narcos-sarja on tarjonnut viihteellisen katsauksen kolumbialaisen elämäntarinaan.

Rakastin Pabloa, vihasin Escobaria yrittää valottaa Escobarin persoonaa gangsterilegendan takana. Vuonna 2006 ilmestyneen samannimisen muistelmateoksen on kirjoittanut Virginia Vallejo, jolla oli 1980-luvulla viiden vuoden mittainen suhde Escobarin kanssa.

Elokuvan näyttelijäkaarti huokuu puhdasta vanhan ajan tähtivoimaa. Kolumbiassa tv-juontajana työskennellyttä Vallejoa näyttelee Penélope Cruz ja Escobaria hänen tosielämän aviomiehensä Javier Bardem, molemmat Espanjan suurimpia elokuvatähtiä ja Oscar-voittajia, jotka puhuvat puhtaasti kaupallisista syistä englantia läpi elokuvan.

Cruz ja Bardem tekevät molemmat kelpo roolit inhottavina hahmoina. Pöhöttynyt Bardem on uskottava loppuaan odottelevana, kurjistuneena huumemiljardöörinä, ja Cruz pinnallisena julkkiksena, joka on valmis sulkemaan silmänsä Escobarin silmittömältä julmuudelta niin kauan kuin se ei kosketa häntä itseään.

Elokuvan alussa lähes 50-vuotias Bardem näyttää silmiinpistävän vanhalta kolmikymppisen Escobarin osassa, mutta tarinan edetessä ja roolihahmon vanhetessa hän alkaa vaikuttaa yhä sopivammalta osaansa. Ikinuoren Cruzin kohdalla vastaavaa ongelmaa ei ole.

Teknisesti hiotut toimintakohtaukset tekevät tästä keskivertoa viihdyttävämmän gangsterikuvauksen. Ohjaaja Fernando Léon de Aranoa piirtää kolumbialaisen narcoterrorismin aikakauden valkokankaalle tyylikkäästi kuvatuin väkivallan keinoin. Kuvakerronnassa on nähtävissä suoriakin De Palma -lainoja esimerkiksi samaa aikaa ja aihepiiriä kuvaavasta Scarfacesta.

Yleisesti elokuvaa vaivaa kuitenkin tietty näköalattomuus. Juonen edetessä Vallejo alennetaan lähes täysin kertojaääneksi, Escobarin elämäkerturiksi. Tässä vaiheessa elokuva luisuu syvälle Narcosin kattamalle alueelle ja käsittelee pitkälti samoja tapahtumia kuin vuonna 2015 alkanut sarja.

Otsikkotasolla teoksella ei ole juurikaan katetta. Vallejon rakkaudentunnustus Pablolle ei tunnu uskottavalta, koska hahmot eivät ole keskenään riittävässä vuorovaikutuksessa. Emme näe ristiriitaa rakastettavan Pablon ja julman Escobarin välillä, johon nimi viittaa. Näemme vain taas yhden valkokangasversion huumekuninkaasta.