Rajalla valkokangas

Elina Hyvärisen tuoreessa dokumenttielokuvassa ollaan konkreettisesti ja symbolisesti Suomen ja Venäjän rajalla. Rajan läheisyyden merkitystä tarkastellaan Parikkalan kunnan kautta. Rajaan liittyvät toiveet ja pelot lomittuvat paikallisten ylisukupolvisissa kokemuksissa, sillä rajan ylityksellä on suora vaikutus alueen elinvoimaisuuteen.

Rajalla tuo oivaltavasti esille idänsuhteisiimme liittyviä kipukohtia, joita on visualisoitu kauniisti ja tarkkasilmäisesti maisemakuvausten kautta. Luonnon ja maiseman ylirajainen jatkuminen korostaa ihmisten piirtämien jakolinjojen mielivaltaisuutta. Myös henkilöhahmojen puheissa korostuu, miten raja on kovin häilyvä ja valtavan konkreettinen erontekijä samanaikaisesti.

Hyvärinen on tunnettu dokumenttiohjaajana ja toimittajana, jolla on taito avata henkilöiden kuvaamisen kautta näkökulmia haastaviin aiheisiin. Rajalla elokuvassa hän palaa lapsuutensa maisemiin, sillä hän on itse lähtöisin Parikkalasta. Elokuvasta huokuukin lämmin suhde paikallisiin. Tämä yhdistettynä ohjaajan taitoon kuvata ihmisten, yhteisöjen ja historian monikerroksellisuutta antaa ikään kuin luvan käsitellä Venäjään liittyvien pelkojen lisäksi toiveita ja hyviä muistoja poliittisessa tilanteessa, jossa suhteet naapurimaahan ovat jännittyneet.

Tapahtumat kontekstoituvat Ukrainan sotaan ja siihen, mitä Venäjän rajan sulkeutuminen tarkoitti paikallisten toiveille kunnan elinvoimaisuudesta. Elokuvan parasta antia on, miten nykytilannetta peilataan monisukupolviseen arkeen rajalla. Suhde rajanaapuriin kutoutuu tilkkutäkiksi niin kauniista kuin kipeistä muistoista, joissa taloudelliset, kulttuuriset ja ihmissuhteet lomittuvat politiikan ja sotien seurauksiin.

Kokemusten jokapäiväisyyttä rakennetaan kuvaamalla paikallisia heidän arkisissa askareissaan. Elokuvan kerronta onkin sillä tavalla raikasta, ettei se pelkisty puhuviin päihin, vaan ihmisten äänet lomittuvat vaikkapa ruohonleikkuun kanssa. Tällä tavoin kerronta rikkoo toisinaan julkisuudessa esiintyviä näkökulmia, joissa syrjäseudut kuvataan passiivisina ja hiipuvina alueina. Kun paikallisten kokemukset kehystetäänkin toiminnalla toivon merkitys korostuu kohtaloon alistumisen sijasta.

Rajalla tuo myös toisen keskeisen teeman keskusteluun, sillä se avaa näkökulmia muuttotappiokuntien tilanteeseen. Tätä puolta korostavat keskittyminen kuntapolitiikkaan kunnan johtohahmojen, valtuuston sekä paikallistoimittajan kautta. Näitä näkökulmia tuodaan esille keskustelujen, kokousten, puheiden ja paikallistapahtumien kautta.

Hyvärinen rakentaa kuvaa alueesta, jonka ympärillä maailma on muuttunut ja tuonut kasvavaa epävarmuutta. Paikkakunta kuitenkin pyrkii mukautumaan ja pohtii keinoja olla tulevaisuuteen suuntautuva. Se, millaisen merkityksen raja tässä suunnittelussa saa, ei ole täysin parikkalalaisten käsissä, mutta sen vääjäämätön läheisyys on huomioitava. Parikkalalaisten kokemukset rakentavat puhuttelevan pienoiskuvan siitä kipuilusta, mitä suomalaisessa yhteiskunnassa on käyty lävitse rajanaapurin kanssa.