Punaisen metsän hotelli valkokangas

Kotimaisten dokumenttielokuvien näkyminen teatteritarjonnassa on myönteinen ilmiö. Ei vähiten siksi, että suomalaiset dokumentit ovat keskimäärin kiinnostavampia kuin kotimaiset fiktiot. Kun pitkien näytelmäelokuvien tekijät ovat keskittyneet lähinnä kevytmieliseen viihdyttämiseen, asiasta puhuminen on jäänyt dokumentaristeille. Heti elokuvavuoden alkajaisiksi teattereissa nähdään kaksi kiinnostavaa dokumenttia, metsäaiheeseen pureutuva Punaisen metsän hotelli ja ruoan alkuperää tutkiva Säilöttyjä unelmia. Kumpikin herättää katsojansa ajattelemaan, kuten kunnon dokumentin kuuluukin.

Punaisen metsän hotelli on Kiinassa 15 vuotta asuneen Mika Koskisen käsialaa. Koskinen toimii Kiinassa freelance kuvaajana muun muassa Yleisradiolle ja tekee ohessa dokumentteja. Punaisen metsän hotelli on miehen kolmas pitkä dokumenttielokuva.

Dokumentin taustalla on Koskisen ajatus tuoda esiin Kiinan vihertyvää politiikkaa ja mittavia puunistutuskampanjoita. Vihreässä politiikassa ollaan ideologisesti oikeilla jäljillä kohti parempaa maailmaa, mutta valitettavan usein kyse on julkikuvasta, jonka takaa löytyvä todellisuus on vähemmän vihreä. Viime kädessä kyse on rahasta ja taloudesta. Kiinassa istutetaan eniten puita maailmassa ja toimenpiteillä estetään aavikoitumista ja eroosiota sekä ilmansaasteita. Asialla on kuitenkin kääntöpuolensa. Samalla kun Kiina paapoo omia metsiään, se tuo sumeilematta maahan teollisuutensa tarpeisiin sademetsistä laittomasti hakattua puutavaraa.

Punaisen metsän hotellissa Koskinen keskittää huomionsa suomalais-ruotsalaisen metsäjätti Stora Enson hankkeeseen, jossa valtavat määrät metsää muutetaan eukalyptuspelloiksi tuottamaan nopeakasvuista ja halpaa raaka-ainetta sellutehtaalle. Koskinen on saanut tietoonsa, että Guangxin maakunnassa eukalyptusviljelmien tieltä raivataan paikalliset metsät, pilataan vedet ja viedään paikallisten elinkeinot. Kiinassa asian selvittely ei ole helppoa ja hanketta vaalivat paikallisviranomaiset motittavat Koskisen Red Forest Hoteliin, jotta tämä ei pääsisi haastattelemaan paikallisia ja perehtymään hankkeen kyseenalaiseen toteutukseen.

Punaisen metsän hotelli nostaa esiin tärkeitä asioita. Dokumentin olennaisin ansio on osoittaa, miten aito vihreä ajattelu, filosofia, on jotain aivan muuta kuin vihreys poliittisessa liturgiassa. Ansio jää kuitenkin hieman sekavan kokonaisfokuksen jalkoihin. Koskisen jämähtäminen kiinalaiseen hotelliin pysäyttää myös dokumentin ja sen asiasisällön käsittelyn. Kiinalaisviranomaisten kanssa jahnaamiselle annetaan turhan paljon tilaa ja aikaa. Varsinainen asia jää sivuraiteelle ja sen pariin dokumentissa löydetään uudelleen vasta lopussa.

Toiseksi Stora Enso pääsee dokumentissa turhan vähällä. Kyse on Neste Oilin kaltaisesta globaalisti toimivasta suomalaisomisteisesta yhtiöstä, joka meillä esiintyy vihreän ajattelun ja teknologian eteenpäin viejänä, mutta jonka tosiasialliset toimet maailmalla ovat vähemmän vihreitä ja kauniita. Suuryhtiöitä kiinnostavat vain voitot. Vihreys on niille pelkkä kulissi ja keino suurempien voittojen saavuttamiseen. Yhteiskuntavastuuta tai vastuuta Maasta ne eivät kanna kuin juhlapuheissaan.

Dokumentissa olisi voitu paremmin myös taustoittaa, mistä tehometsänkasvatuksessa on kyse. Se ei ole mikään suurten metsäyhtiöiden kehittyviin maihin viemä toimintamalli, vaan samaa on harjoitettu ja harjoitetaan edelleen Suomessa. Metsä nähdään vain talouden ja kasvun hyödykkeenä, jota hoidetaan menneiden vuosikymmenten teollisuusajan opein, vaikka nykyään niin meillä kuin muualla laajalti tiedetään, että monimuotoinen metsä kasvaa ja tuottaa monotonista puupeltoa paremmin, ekologisuudesta puhumattakaan. Ei metsäteollisuuttamme ole turhaan haukuttu jälkeenjääneeksi. Se on johtajiaan myöten jälkeenjäänyt ja sen harjoittamat toimet metsien hoidon ja hyödyn kannalta ovat kestämättömiä, jopa katastrofaalisia, myös Suomessa. Ja näitä toimintatapoja viedään kehittyviin maihin, joissa länsimaista teknologiaa ja tietämystä ei edes osata epäillä ennen kuin käsillä on paikallisen tason inhimillisiä katastrofeja, kuten Guangxin maakunnassa.

Punaisen metsän hotelli raottaa tätä katastrofia, mutta kokonaan se ei kykene sitä aukaisemaan. Laajempi taustoittaminen ja asiayhteyksien esiintuominen olisivat mahdollistaneet laajemman kokonaiskuvan luomisen. Nyt dokumentti jää paikalliselle tasolle, vaikka kyse on globaalista asiasta. Tämä on sinällään hieman harmi, sillä dokumentti on kuvaukseltaan laadukkaasti toteutettu ja se on kerronnaltaan varsin jäntevä ja sikäli sujuvaa katsottavaa. Asiakäsittelyssä mikrotasolta ei vain tällä kertaa täysin ylletä makrotasolle. Tämä ei tokikaan vähennä Punaisen metsän hotellin arvoa tärkeän asian esiintuojana. Metsistä, niiden monimuotoisuudesta, hoidosta ja hyödyntämisestä on keskusteltava. Metsät eivät ole vain metsäyhtiöiden asia. Ne ovat kaikkien asia.