Punainen sika valkokangas

Voiko enää mihinkään luottaa? Voi. Studio Ghibliin sekä sen johtajaan ja johtavaan ohjaajaan Hayao Miyazakiin. Naapurini Totoron (1988) ja varsinkin Kikin Lähettipalvelun (1989) tuoman menestyksen ansiosta Studio Ghiblin tarina jatkui vuonna 1992 mestariksikin mainitun Miyazakin ohjaamalla romanttisella seikkailuelokuvalla, Porco Rossolla.

Ennen Kikin jopa hieman yllättävää menestymistä Japanin lippuluukuilla studion mottona oli ollut: "Tehdään elokuva. Jos se menestyy, tehdään toinen. Jos se floppaa, kaikki on loppu." Hyvän laatuanimaation ja taiteellisesti kunnianhimoisen piirroselokuvan ystävien onneksi Ghiblin tarina jatkuu yhä. Ja onneksi Porco Rosson voi nyt vihdoinkin, 15 vuotta ilmestymisensä jälkeen, nähdä parhaassa mahdollisessa formaatissaan, Cinema Mondon maahantuomana oikeassa elokuvateatterissa.

Ohjaaja Miyazakin omaan sarjakuvaan perustuva Porco Rosso tapahtuu 1920–30-luvun vaihteen Italiassa, Adrianmeren kauniissa maisemissa. Sankarina on ihmisestä siaksi muuttunut entinen Italian laivaston lentäjä-ässä. Hän torjuu alueella häärivien ilmaroistojen iskuja keräten palkkiorahoja pitääkseen itsensä ja punaisen koneensa ilmassa. Ilmarosvojen liittouman apuun kutsuma amerikkalainen hävittäjä-ässä Curtis haastaa Porcon kaksintaisteluun ja onnistuukin ampumaan sikamiehen aluksen lähes lunastuskuntoon. Porco joutuu turvautumaan milanolaisen vesitasoverstaan palveluihin ja saa sieltä apurikseen nuoren ja nokkelan Fio-neidon, jonka avulla hän voi jatkaa seikkailujaan.

Lempeän sadunomaisiin kokoperheen elokuviin, perheen pienimmillekin sopiviin Totoroon ja Kikiin verrattuna Porco Rosso on selvästi tarkoitettu vanhemmalle katsojakunnalle. Mitään suorastaan pelottavaa tai ahdistavaa ei elokuvassa ole lapsiakaan ajatellen, kun kerran tarinan ilmarosvotkin ovat hurjasta ulkonäöstään huolimatta oikeastaan vain möykkääviä tunareita. Tarinamaailma, sen päähenkilöt ja teemat ovat kuitenkin sen verran aikuisia luonteeltaan, ettei animaatio mielestäni aukea nuorimmille katsojille. Elokuvaa esitetäänkin meillä teattereissa vain alkuperäisäänillä suomeksi tekstitettynä, mikä kielii jo siitä, että kyse on alhaisesta ikärajasta huolimatta isompien elokuvasta.

Studio Ghiblin tuotannoissa ja varsinkin itsensä animekonkari Miyazakin ohjauksissa on poikkeuksetta jotain taianomaista. Hänen elokuvissaan yhdistyvät länsimainen ja itämainen kerronta oudon kiehtovaksi kokonaisuudeksi, jota on lähes pakko katsoa, ihmetellä ja ihastella herkeämättä. Porco Rosson tarina ja tunnelma on kuin suoraan vanhan, klassisen Hollywoodin ajoilta. Romanttinen, sankareita ja vauhdikkaita tilanteita sisältävä kertomus väritetään hienovaraisella itämaisella fatalismilla ja lempeällä sarkasmilla. Monisyinen kerronta ja elokuvan eri tasot jättävät tulkinnan varaa niin tarinalle kuin sen hahmoillekin.

Piirroselokuvamarkkinoita nykyään hallitsevista 3D-tietokoneanimaatioista ei ole ainakaan vielä tahtonut löytyä läheskään samanlaista lämpöä ja fiilistä kuin Miyazakin perinteisin tekniikoin tehdyistä anime-elokuvista. Porco Rosso sai ainakin allekirjoittaneen nauramaan ja liikuttumaan siinä määrin, että se onnistui juuri siinä, missä hyvän elokuvan kuuluukin. Miyazakin elokuvissa loistavan piirrosjäljen ja herkän viivan tukena on aina vahva tarina. Siksi kai teokset kestävätkin aikaa ja useampia katselukertoja paljon paremmin kuin vain viimeisimpään tietokonetekniikkaan luottavat sisällöltään hengettömämmät tuotokset.