Precious valkokangas

Usein vaietuiksi mielletyt ongelmat, kuten perheväkivalta sekä lapsen hylkääminen ja hyväksikäyttö, ovat saaneet näkyvyyttä kevään elokuvatarjonnassa. Puhuttelevissa tarinoissa arkoja aiheita on käsitelty varsin suoraan, mutta murheen alhoon niissä ei ole vaivuttu vaan tunnelin päässä on aina loistanut valoa ja kaltoin kohdellut yksilöt ovat löytäneet tien parempaan. Niin vaikuttavia kuin Elämä pelissä ja Aavikon kukka -elokuvien tarinat ovat olleetkin, niiden toteutus ei ole ollut sisällön vakavuuden tasolla. Samainen hapuilevuus vaivaa myös Preciousia.

Laajemmassa kulttuurisessa perspektiivissä näiden elokuvien sisältö on kuitenkin laitettava kerronnan ja muodon edelle. Valtavirtaelokuvassa keskeisesti esiin nostettu asia tai ongelma tulee elokuvan myötä usein lopullisesti näkyväksi ja tiedostetuksi. Esimerkiksi AIDSia käsitelleillä elokuvilla oli merkityksensä sairauden hyväksymisessä ja ymmärtämisessä yhteiskunnallisesti laajana ongelmana, joka kosketti kaikkia eikä vain jotain helposti vaiettavaa vähemmistöä.

Kenties Preciousin ansiosta insestistä voidaan jatkossa puhua aiempaa avoimemmin ja rehellisemmin ilman, että aiheeseen liitetty häpeällisyys johtaisi niin usein asian vierestä puhumiseen. Hyväksikäytölle ja sen hiljaiselle hyväksymiselle ei ole lieventäviä tekijöitä. Kärsijä on aina ja vain lapsi. Hänen maailmankuvansa ja ymmärryksensä ihmisyydestä ovat järkkyneitä, koska hän ei voi luottaa siihen, mihin on tarkoitettu: vanhempaansa.

Ensiroolinsa elokuvissa tekevä Gabourey Sidibe on sykähdyttävä raskaasti ylipainoisena mustana teininä, Preciousina, joka elää rakkaudettomassa kodissa alempaan sosiaaliluokkaan kuuluvan äitinsä komenneltavana. Toisen raskauden myötä Precious erotetaan koulusta. Opiskelun jatkamisen vaihtoehto on erityiskoulu, jonka opettajalta hän saa tukea. Vähitellen opitun luku- ja kirjoitustaidon myötä myös Preciousin omanarvontunto alkaa nousta ja hän on valmis ottamaan elämänsä ohjat omiin käsiinsä, ja kertomaan kuka on lastensa isä.

Precious perustuu yhdysvaltalaisen Sapphiren kirjoittamaan kirjaan. Elokuvasovituksen on ohjannut tuottajana ansioitunut Lee Daniels. Miehen tuottamissa elokuvissa on aiemminkin käsitelty arkoja aiheita, mistä Monster’s Ball (2001) ja pedofiilin tarinan kertonut The Woodsman (2004) ovat hyviä esimerkkejä. Danielsin parin vuoden takaista esikoisohjausta, The Contract (Shadowboxer, 2007), vaivasi hienoinen epävarmuus, ja tämä näkyy edelleen myös Preciousin kerronnassa ennen kaikkea kerronnan rytmin ailahteluna. Päähenkilön kuvitelmia kuvittavat osuudet eivät ole myöskään tyylillisesti harmoniassa muun elokuvan kanssa. Tämä on varmasti ollut täysin tietoinen ratkaisu, jolla on korostettu todellisen ja kuvitellun maailman vastakkaisuutta, mutta suhteessa tarinan melankoliseen perusvireeseen alleviivattu vastakkainasettelu vaikuttaa absurdilta ja siksi turhan etäännyttävältä.

Itse tarinassa nojataan myös turhan paljon totuttuihin konventioihin. Elokuvissa on nähty jo monta tarinaa, joissa alemman sosiaaliluokan nuori saa elämänsä raiteilleen toisilta nuorilta saamansa vertaistuen ja tukea antavan opettajan tai muun vastuullisen aikuisen avulla. Näinhän se näissä tarinoissa aina on, mutta kun dramaturgian tukipisteet ja draaman kaari rakennetaan täysin totuttujen kaavojen mukaan, katoaa elokuvasta tarvittava jännite ja samalla samaistuminen tarinan hahmoihin jää epämääräiseksi.

Tämä on sikäli sääli, sillä elokuvan näyttelijätyöskentely on vahvaa kautta linjan. Gabourey Sidiben rinnalla Mo’Niquen roolisuoritus hirviömäisenä äitinä on mieleenpainuva, ja musiikkipuolen maailmantähdet Mariah Carey ja elokuvadebyyttinsä tekevä Lenny Kravitz suoriutuvat rooleistaan uskottavasti.

Preciousin saamat lukuisat ehdokkuudet ja palkinnot ovat ymmärrettäviä elokuvan tematiikan ja onnistuneiden näyttelijäsuoritusten valossa. Silti mistään osiensa summaa suuremmasta teoksesta ei ole kyse.