Pieni kirjakauppa Pariisissa valkokangas

Ettore Scola (1931–2016) lukeutuu Euroopan tunnettuihin elokuvantekijöihin. Parhaiten Scola muistetaan 1970-luvun tuotannostaan, mutta hänen myöhäisemmältäkin uraltaan löytyy Illallisen (1998) kaltaisia meikäläisilläkin valkokankailla nähtyjä teoksia. Elokuvien ohella Scola kirjoitti tarinan Ivo Milazzon kuvittamaan graafisen novelliin Un drago a forma di nuvola (2019), josta hän tiettävästi jätti jälkeensä myös käsikirjoituksen. Scolan ystävä Sergio Castellitto päätti toteuttaa sen elokuvaksi.

Elokuvan tunneasioihin viittaava alkuperäisnimi Il materiale emotivo on maailmalla kääntynyt viittaamaan tarinan tapahtumapaikkaan eli pariisilaiseen kirjakauppaan (englanniksi A Bookshop in Paris). Suomessa nimi on väännetty vielä muotoon Pieni kirjakauppa Pariisissa, mikä luo harhaisen mielikuvan Lasse Hallströmin sympaattisen romanttiseen Pieneen suklaapuotiin (Chocolat, 2000). Näin sitä yleisöä johdatellaan.

Sympaattisuutta saati romanttisuutta ei Castellitton elokuvasta löydy, ei edes suurennuslasilla. Pieni kirjakauppa Pariisissa on tyhjänpäiväinen, mitäänsanomaton ja puiseva aikuisten draama, jolla ei vaikuta olevan oikein mitään sanottavaa.

Italialaismies pitää kirjakauppaa Pariisissa. Kaupan yläkerrassa on hänen pyörätuoliin joutunut teini-ikäinen tyttärensä. Tyttären luona käy avustaja ja lääkäri. Kirjakaupassa käy erilaisia ihmisiä. Yhtenä päivänä sisään pyyhältää höselösti käyttäytyvä koiraansa etsivä nainen. Näyttelijäksi osoittautuvan naisen ja kirjapuotipuksun välille kehkeytyy jotakin, joka ei kuitenkaan johda mihinkään. Ja kaiken aikaa tytär on kaupan yläkerrassa pyörätuolissa puhumatta mitään.

Puolitoista tuntia on pitkä aika katsoa jotakin, jolla ei tunnu olevan mitään tarkoitusta ja joka ei vaikuta johtavan mihinkään. Sisällöllinen tyhjyys yhdistettynä elokuvalliseen mitäänsanomattomuuteen tuottaa ankean lopputuloksen.

Esiripulla alkava ja loppuva elokuva on kaikkinensa hyvin näytelmällinen. Elokuva tapahtuu liki kokonaan kirjakaupassa ja sen yläkerrassa. Harvat ulkopuoliset kohtaukset ovat silmiinpistävän lavastuksellisia. Elokuvaa katsoessa mieleen hiipii epäilys, olisiko Scola kirjoittanut käsikirjoituksensa ennemminkin näyttämölle kuin valkokankaalle.

Näytelmät voivat osaavissa käsissä taipua merkittäviksikin elokuvasovituksiksi, mutta pahimmillaan valkokankaalle projisoidaan filmattua näytelmää, mitä Pieni kirjakauppa Pariisissa valitettavasti muistuttaa. Lattean elokuvallisuuden voi tällaisessa kamarifilmissä jotenkin vielä painaa villaisella, mutta hahmojen luotaantyöntävää pahvisuutta ja sukupuoliroolien ummehtuneisuutta ei. Yhdentekevissä hahmoissa ei ole mitään tarttumis- saati samaistuimispintaa. He vain latelevat latteuksia sisältäviä vuorosanoja maailmassa, jossa ei tunnu olevan mitään yhteyttä 2020-luvun todellisuuteen.

Kirjakauppiaan ja tyttären suhteessa ovi on hienoisesti raollaan jonnekin syvempiin merkityksiin, mutta tätä ovea ei koskaan avata. Kirjakauppiaassa voisi hahmona olla jotakin, mutta sekin vähä jää pölyksi vanhojen niteiden päälle. Romanttinen viritys kirjakauppiaan ja näyttelijän välille jää juuri sille banaalille tasolle, jossa tömpsähdellään toisiinsa tivolin törmäysautoradalla.

Tylsän elokuvan hämmentävintä antia ovat oudot irrallisuudet. Puotipuksun ja näyttelijän viettäessä aikaa kaupungilla, leikataan yhtäkkiä siihen, miten avustaja pesee alastonta tytärtä. Kohtauksen ainoa tarkoitus vaikuttaa olevan nuoren naisen alastoman vartalon näyttäminen vailla kummoisempaa sisällöllistä merkitystä. Ei tarvitse vetäistä edes kukkahattua päähän, kun tällainen saa kohottelemaan kulmiaan.

Kummallisuudet kruunaa elokuvan lopussa Pariisiin satava lumi, vaikka vuodenaika ei edes vaikuta talviselta. Loppukuvassa maassa on lunta, aurinko paistaa ja ihmiset kulkevat kesätamineissa. Etelämpänä lumeen liittyy varmaankin tällaista eksoottista taianomaisuutta. Lumen tylsistyttämä Pohjolan asukki lähinnä ihmettelee, miksei sulava lumi lorise vetenä räystäiltä ja loisku loskana maassa.

Pieni kirjakauppa Pariisissa on kuin vuosikymmenten takainen hyllyn perukoille unohtunut kellastunut hömppäromaani, josta aika on auttamattomasti ajanut ohi.