Past Lives valkokangas

Baaritiskin yli tuntemattomia ihmisiä arvioiva pariskunta kohtaa ongelman, kun he eivät osaa lukea kolmea heitä vastapäätä istuvaa hahmoa. Kaksi miestä ja nainen eivät vaikuta kollegoilta, mutta ovatko he samaa perhettä, ystäviä vai kenties pariskunta ystävänsä kanssa? Past Lives vie katsojansa suoraan keskelle tunnemyrskyä, jota edes sen silmässä olevat henkilöt eivät osaa täysin purkaa.

Mannerten erottomat lapsuuden ystävät Nora (Greta Lee) ja Tae Jung (Teo Yoo) tapaavat vuosien jälkeen New Yorkissa. Toistensa ensirakkaudet eivät ole kohdanneet toisiaan vuosiin kasvotusten. Nostalgian, muistojen ja eron mukanaan tuoma tunnemyrsky saa heidät pohtimaan, mitä olisi tapahtunut, jos Nora ei koskaan olisi lähtenyt Soulista.

Celine Songin esikoiselokuva Past Lives on tarkoin rakennettu elokuva, joka hengittää hienosti. Songin otteessa on uhmakasta itseluottamusta, joka on peruja urasta teatterin puolella. Vaikka hänen juurensa ovatkin teatterissa, on Past Lives elokuvallinen tarina, joka ei tunnu kamarinäytelmältä. Song käyttää hienosti lähikuvia tarinansa monisyisen tunnemaailman kuvaamiseen ja monimerkityksellisyyden korostamiseen. Kuvat kertovat hahmoista enemmän kuin sanat, eikä hahmojen välinen intiimi jännite katkea missään vaiheessa.

Ilmava tarina luottaa tunteisiin, joita ei sanota ääneen. Näyttelijätrion – Leen, Yoon ja Noran puolisoa esittävän John Magaron – hienovarainen työskentely on kaiken keskiössä. Näennäisen arkiselta ja kevyeltä kuulostava dialogi on täynnä musertavan raskasta tunnelastia, joka heijastuu näyttelijöiden kasvoilta. Kun keskustelut soljahtavat syvällisiin aiheisiin kohtalosta, yrittävät hahmot vähätellä omaa haavoittuvaisuuttaan huumorin avulla.

Past Lives pohtii sielunkumppanuuden monimuotoisuutta liikkuen sen harmailla alueilla. Onko Noran ja Tae Jungin välillä aitoa romanttista rakkautta vai onko heidän välinen yhteytensä vain nostalgian mukanaan tuoma muisto menneisyydestä? Kohtaloa tai kaitselmusta tarkoittava in yun viittaa korealaiseen ajatukseen sielunkumppanuudesta, jossa edellisten elämien risteymät ovat kerrostuneet niin, että toinen sielu etsiytyy toisen luo. Lyhyetkin kohtaamiset kumuloituvat ja yhteenkuuluvat sielut löytävät toisensa, kun aika on niille oikea.

Songin pohdiskeleva ote tuo mieleen Kogonadan elokuvat Columbus (2017) ja After Yang (2021) tai Davy Choun koti-ikävän sävyttämän, tummemman Kotiinpaluun (2022). Ajatus siitä, miten ihmiset muuttuvat vuosien saatossa, elää myös Past Livesissa voimakkaana. Erityisesti se näkyy Noran hahmossa, joka herää kaipaamaan kytköstä siihen tyttöön, jonka hän jätti taakseen muuttaessaan toiselle puolelle maailmaa.

Celine Songin kaihoisa Past Lives ei hukkaa herkkää jännitettä, joka kulkee läpi elokuvan. Juonellisesti yksinkertainen tarina on täynnä pakahduttavan suuria tunteita. Elokuva ei tarjoa vastauksia, vaan keskittyy hetkeen. Elokuvan alussa baaritiskin takana kolmikon välistä suhdetta pohtiva pariskunta ei koskaan saa vastausta kysymyksiinsä ja Song jättää myös katsojat ilman ehdotonta tulkintaa.