Parvet valkokangas

Helsingissä eri taustoista tulevien nuorten aikuisten elämät kietoutuvat yhteen yhden päivän aikana. Valeria (Yolanda Correa), afrosuomalainen jalkapalloilija, nimitetään joukkueensa kapteeniksi, mutta uusi rooli ei tuo pelkkää hyvää mieltä. Ei-binääri duunari Aurora (Stella Massa) etsii paikkaansa, mutta kokee jäävänsä näkymättömäksi. Nora (Senna Vodzogbe) etsii rakkautta, mutta aito kiinostus on vaikea tunnistaa. Selma (Adela Ogunbor) jää kuoronsa kanssa lukkojen taakse ja seikkailee väestönsuojassa. Saamelaisaktivisti Piera Niillas (Ritni Ráste Pieski) jaksaa vääntää peistä saamelaisten oikeuksien puolesta vaikka vastassa on tuulimyllyjä. Tarinoita yhdistää kamppailu kuulumisen ja ulkopuolisuuden tunteiden kanssa ja halu löytää paikka (suomalaisessa) yhteiskunnassa.

Parvet (2024) -elokuvan viisi episodimaista tarinaa ja sen hahmot ovat syntyneet 70-henkisen työryhmän yhteistyönä. Elokuvan konseptin luominen on ohjaaja Hannaleena Haurunmaisterin opinnäyte Taideyliopiston ja Goethe-yliopiston vertailevan dramaturgian koulutusohjelmassa (2023).

Kymmenen pääesiintyjää ovat olleet mukana elokuvan kehittämisessä alusta asti ja ovat osallistuneet käsikirjoitukseen ja taiteelliseen päätöksentekoon ja vaikuttaneet sekä hahmojen luomiseen että koko elokuvan sisältöön.

Parvet on Haurun ja Katja Gauriloffin yhteisohjaus ja kummankin ohjaajan kolmas kokopitkä fiktioelokuva. Gauriloff on ohjannut elokuvassa olevan saamelaisuutta koskevan narratiivin. Haurun aiemmat elokuvat Fucking with Nobody (2020) ja Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset (2017) asettuvat vahvasti indiegenreen, eikä Parvet ole poikkeus.

Avoimen ja osallistavan prosessin julkilausuttuna tavoitteena on ollut monenlaisten näkökulmien ja kokemusten esiin tuominen. Elokuvantekijät ovat omien sanojensa mukaan pyrkineet tukemaan omiin kokemuksiin pohjautuvaa taiteellista työskentelyä ja luomaan psykologisesti turvallisen työympäristön.

Vaikka elokuvan tavoitteena on ollut tuoda esiin ääniä ja tarinoita, jotka usein jäävät marginaaliin, monet kohtaukset tuntuvat kovasti jo tutuille. Elokuva ei välttämättä tarjoa uusia näkökulmia niille, joille monikulttuurisuuteen tai vähemmistöjen asemaan liittyvät kysymykset ovat tuttuja.

Parvet on silti hyvä muistutus ulkopuolisuuden, rasismin ja tokenismin, tahallisen ja tahattoman, arkipäiväisyydestä. Tokenismi – näennäinen yritys edistää moninaisuutta – ei ole sekään ratkaisu. Kummassakin tapauksessa sen kohteeksi joutuvat ihmiset nähdään vain tiettyjen piirteiden edustajina, eikä heitä kohdata kokonaisina yksilöinä. Sitä meistä jokainen kuitenkin kaipaa ja ansaitsee.

Positiivisen puolelle vaakakuppi taittuu tekotavan osalta. Se kertoo, että tältä tämä elämä nyt näyttää, tykkäsit siitä tai et. Vaikka tarinoissa on tiettyä toisteisuutta, on arvo sinällään, että niille annetaan tilaa. Valinnalla haluttaneen sanoa: kyse ei ole sinusta, hyvä katsoja. Elokuvaa on siksi vaikeaa arvioida perinteisin mittarein.

Mutta kokonaisuus on epätasainen: rytmi nykii ja fantasiakohtaukset tuntuvat valitettavan keinotekoisilta ja irrallisilta. Myös pitkin Helsingin katuja haahuilevan hahmon merkitys jäänee arvoitukseksi, ellei tarkoitus yksinkertaisesti kertoa katsojalla, että nyt tehdään taide-elokuvaa.

Ratkaisukeskeiselle katsojalle elokuva tarjoaa kovin vähän työkaluja muuttaa asioita. On arvo sinällään, että valkokankaalle nostetaan jokapäiväisiä ohikatsomisen kokemuksia ja siitä on hyötyä niin kauan kun käymme keskustelua, jossa yhteiskunnassa rehottava rasismi voidaan vaientaa subjektiivisella “en minä ole nähnyt/kokenut rasismia/syrjintää, joten sitä ei ole” -narratiivilla.

Ehkä tärkein anti tekotavan lisäksi elokuvassa on , että se antaa mahdollisuuden reflektoida omia asenteitaan ja mahdollisia ennakkoluulojaan. Jos jokin elokuvan kohtaus herättää ärtymystä, on hyvä hetki pohtia, mistä tunne kumpuaa ja mitä se kertoo omasta suhteesta yhteiskunnan epäkohtiin. Parvet ei siksi ole vain elokuva tarinoista ja yksilöistä, vaan myös peili, joka haastaa katsojan tarkastelemaan erityisesti omia reaktioitaan – jos sille on valmis.