Operaatio Rescue Dawn valkokangas

Vietnamin viidakoissa ei olekaan vähään aikaan rymytty. Vietnamin sodan yhdysvaltalaistraumoja on käsitelty useissa tunnetuissa ja tunnustetuissa merkkiteoksissa. Patoutumia on purettu myös kasaritoiminnan vähemmän arvostetuissa melskeissä, kun urheita amerikkalaissotureita julmien vinosilmien vankileireiltä ovat pelastaneet niin Sylvester Stallone, Chuck Norris kuin Gene Hackmankin.

Werner Herzog vie nyt Operaatio Rescue Dawnillaan amerikkalaiselokuvan takaisin Vietnamiin ja vankileireille. Samalla Herzog palaa itsekin viidakkoon. Takavuosina puolihulluna pidetty ohjaaja viihtyi päätähtensä Klaus Kinskin kanssa Etelä-Amerikan pusikoissa, mistä muistona on Fitzcarraldon (1982) kaltaisia kulttiklassikoita.

Vanhemmiten seestynyttä Herzogia on pitkään kiehtonut saksalaissyntyisen Dieter Denglerin tarina. Mies putosi Vietnamin sodan alkuvuosina Laosiin ja vietti pitkän tovin vankileirillä, mistä onnistui lopulta pakenemaan. Herzog ohjasi jo kymmenisen vuotta sitten aiheesta kiitellyn dokumentin Little Dieter Needs to Fly, joka on nähty meilläkin televisiossa.

Denglerin MacGyverin taidoilla suorittama pako on kuin suoraan kasaritoiminnan helmistä. Ruudinsavulle ja pyrotekniikalle persompi ohjaaja olisi loihtinut asetelmista kunnon rymistelyn. Herzogia kuitenkin kiinnostaa enemmän Denglerin selviytymistarina ja ihmismielen liikkeet lannistavassa vankeudessa. Valitettavasti vankileiri ei ole sellainen pimeyden sydän, jossa ihmisluonto joutuisi todelliseen puntariin.

Toiminnallisen aspektin ollessa sivussa parituntinen elokuva alkaa tuntua luissa ja ytimissä, kun hartaasti seurataan, miten Dengler puuhaa pirteänä partiolaisena bambumajassa. Paon tuoksinassa Herzog onnistuu virittämään tunnelman tiiviimmäksi ja pääosaa esittävässä Christian Balessa on riittävää karaktääriä, mutta varsinaista laajempaa tarkoitusta ei Herzog tunnu löytäneen Denglerin tarinasta.

Ilmeisesti ihmeellinen pakotarina ja kertomuksen todellisuuspohja ovat kahlinneet visioita, sillä lopputuloksessa ei ole tarvittavaa intensiteettiä. Toimintaelokuvaksi Rescue Dawn on liian tapahtumaköyhä ja raastavaksi selviytymistarinaksi taas turhan lepsu.

Asetelmat ovat elokuvassa myös yllättävän mustavalkoiset. Amerikkalaiset ovat yhtä ylimielisiä ja naiiveja, ja vinosilmät taas yhtä ilkeitä ja julmia kuin kasaritoiminnan hengessä meille on opetettu. Herzogin kohdalla mustavalkoisesta näkökulmasta voisi kaivella toisiakin tulkintoja, mutta varsinkin lopussa torvensoitto on sen verran totista, että Rescue Dawnissa on taidettu olla aika tosissaan moniäänisyyden ja tulkinnanvaraisuuden kustannuksella.