Olen suomalainen valkokangas

Kari Tapio, oikealta nimeltään Kari Jalkanen (1945–2010), lukeutuu Suomen tunnetuimpiin ja menestyneimpiin iskelmätähtiin, joka on myynyt yli 800 000 levyä ja Olen suomalainen -kappaleen tuntevat kaikki. Yhdeksän vuotta sitten menehtyneen laulajan elämästä on nyt tehty elokuva, Olen suomalainen, jonka alullepanijana ovat olleet Kari Tapion jälkeläiset. Käsikirjoittaja Marko Leino ja ohjaaja Aleksi Mäkelä ovat työstäneet iskelmälegendan elämästä rehellisen oloisen tarinan, joka ei liiemmin poikkea muusikkoelämäkertojen muotista.

Kari Tapio työskenteli nuorena miehenä kirjapainossa latojana ja lauloi parin bändin solistina Pieksämäen alueella. Näinä vuosina Kari tapasi puolisonsa Pian, jonka kanssa sai kolme poikaa. Perhe muutti pääkaupunkiseudulle ja tuolloin vielä oikeaa nimeään käyttänyt Kari Jalkanen aloitti levytysuransa. Kesti kuitenkin vuosia ennen kuin hän taitelijanimellään Kari Tapio löi itsensä läpi vuonna 1976 singlellä Laula kanssain, minkä jälkeen Kari Tapio pysyi iskelmätaivaan tähtenä aina kuolemaansa asti. Helppoja vuodet eivät olleet ja runsas alkoholinkäyttö heijastui niin miehen uraan kuin yksityiselämään.

Olen suomalainen -elokuvassa Kari Tapion ura ja elämä käydään suuremmin kaunistelematta läpi. Vahvimmillaan elokuva on Karin ja Pian nuoruusvuosien kuvaamisessa ja heitä näyttelevät Tatu Sinisalo ja Talvikki Eerola tekevät vakuuttavaa työtä.

1960-luvun ja nuoren rakkauden kuvauksessa on intensiteettiä, joka valitettavasti lässähtää, kun tarinassa siirrytään Pieksämäen nuoruusajoista pääkaupunkiseudulle 1970-luvun alkuun. Pääosien esittäjät vaihtuvat Matti Ristiseen ja Tiina Lymiin, jotka näyttävät alkuun auttamattomasti liian vanhoilta rooleihinsa. Tarinan edetessä tilanne tasoittuu ja varsinkin Ristinen tekee kokonaisuutena vakuuttavan roolin Kari Tapiona.

Kiinnostavan alun jälkeen elokuva ajautuu kulkemaan turhankin tuttuja muusikkoelämäkertojen polkua. Olen suomalainen muistuttaa vuoden takaista Timo Koivusalon ohjaamaa Olavi Virtaa (2018). Elokuvien lähekkäisyys on lähinnä tuotannollista sattumaa, mutta se ei poista tosiseikkaa, että tarinat varsinkin elokuvasovituksina ovat varsin samanlaisia. Keikoilla käydään, viina maistuu ja perhe jää retuperälle.

Siinä missä Koivusalo keskittyi lähinnä Virran loputtomaan keikkailuun, Mäkelä on koettanut löytää näkökulman Karin ja Pian suhteesta, mikä heijastelee Kari Tapion idolista Johnny Cashista tehtyä elokuvaa Walk the Line (2006), joka kertoi ennen kaikkea Johnnyn ja Junen suhteesta. Pialla onkin Olen suomalaisessa hyvin keskeinen rooli ja elokuvan tapahtuma-aika on rajattu heidän suhteeseensa. Sekin on pitkä aika elokuvassa kerrottavaksi, mikä johtaa nopeisiin siirtymiin ja sitä kautta fokuksen herpaantumiseen.

Pyrkimys kattaa historiikin tavoin vähän kaikkea, on elämäkertaelokuvien tyypillisin kompastuskivi, joka olisi monesti väistettävissä tiukemmalla rajauksella kuten taannoisessa Juicessa (2018). Olen suomalainen kompastelee juuri ajalliseen laajuuteensa. Varsinkin puolivälissään tarina polkee paikoillaan, joskin elokuvakerronnallisesti Mäkelä saa pidettyä yllä parempaa rytmiä kuin Koivusalo Olavi Virrassa.

Kari Tapio oli musiikkiduunari, ja sellaiseksi hän halusi itsensä myös miellettävän. Duunarinäkökulmaa olisi elokuvassa voinut vielä terävöittää, mutta jo tällaisenaan elokuva saanee runsaasti vastakaikua suuressa suomalaisessa iskelmäyleisössä. Heitä elokuvan lämpimän karhea ote puhuttelee, mikä on elokuvalle jo arvo sinänsä vaikka muusikkoelämäkertana Olen suomalainen ei erityisen muistamisen arvoinen olisikaan.