Oldboy valkokangas

Spike Leen ohjaama Oldboy on uusintaversio vuonna 2003 ensi-iltansa saaneesta samannimisestä korealaiselokuvasta, jota pidetään lajityyppinsä mestariteoksena. Elokuvien sävy on sama ja juoni pääpiirteittäin identtinen.

Tarina on mielenkiintoisella tavalla kieroutunut ja äärimmäisen väkivaltainen kostofantasia, jolle K18 on ikärajana se ainoa oikea. Päähenkilö on kelvoton renttu Joe Doucett (Josh Brolin), joka teljetään kahdeksikymmeneksi vuodeksi vankeuteen. Hänen ex-vaimonsa raiskataan ja murhataan, ja tytär lähetetään uuteen perheeseen. Joeta epäillään kaikesta, eikä hän kaikkien vuosien aikana saa tietää oikean syyllisen, vangitsijansa, nimeä.

Vapauduttuaan Joe saa vangitsijaltaan yllättävän tehtävän: Joen pitää selvittää, kuka hänet vangitsi ja miksi. Palkkioksi luvataan koston lisäksi timantteja. Salaisuuden selvittämisessä häntä auttavat tuttu baarinomistaja Chuck (Michael Imperioli) ja viehättävä Marie (Elizabeth Olsen). Tutkimusten edetessä tapahtumaketju muuttuu jopa luultua sairaammaksi. Loppupaljastus vetää traagisessa julmuudessaan vertoja jopa Seitsemän tasoisille trillereille – kuten alkuperäisversion nähneet jo tietävätkin.

Yhdysvalloissa Oldboy on jo ehditty julistaa kaupalliseksi flopiksi. Ongelmat johtunevat korkean ikärajan lisäksi uusintaversion tarpeettomuudesta ja kyvyttömyydestä perustella omaa olemassaoloaan. Se toistaa kaiken, mikä on jo nähty, viilaten juonen yksityiskohtia vähän sieltä ja oikoen täältä. Se ei tarjoa mitään uutta tai omaperäistä ja on sisältönsä puolesta silkkaa kierrätystavaraa.

Vaikka elokuvan miljöö on siirretty Amerikkaan ja näyttelijöiksi on valikoitunut tunnettuja näyttelijöitä, Oldboy voisi yhtä hyvin sijoittua alkuperäisversionsa tavoin Etelä-Koreaan tai johonkin muuhun Aasian maahan. Se kertoo jo jotain. Oldboy voisi olla persoonallisempi, jopa amerikkalaisempi ja siten mielenkiintoisempi erilaisena näkemyksenä vanhasta tarinasta. Tähän Spike Leen mielikuvitus ei kuitenkaan riitä.

Elokuvalla on myös hyvät puolensa. Leen ohjauksessa ei ole havaittavissa samanlaista hapuilua, mitä häneltä on aiempina vuosina totuttu näkemään. Myös näyttelijät suoriutuvat rooleistaan kunnialla. Parkkiintunut Brolin onnistuu laittamaan roolihahmoonsa sopivasti särmää ja tunnetta. Pääpahiksen roolissa nähtävän Sharlto Copleyn suoritus on sekopäisyydessään suorastaan hyytävä ja Elizabeth Olsen on vakuuttava Joen herkkänä ja kovia kokeneena rakastettuna.

Leen vakionäyttelijöihin 1980- ja 1990-luvun taitteessa lukeutunut Samuel L. Jackson esittää yksityisvankilan johtajaa. Visuaalisesti hahmo muistuttaa sarjakuvahahmoa ja kohtaus, jossa Joe suikaloi hänen kaulaansa mattoveitsellä, on sadistisuudessaan suorastaan sietämätön. Hahmojen väkivaltaisia ylilyöntejä on paikoin mahdoton sulattaa, eikä elokuvaa voi suositella herkkävatsaisille.

Ennen ensi-iltaansa elokuva sai huomiota, kun Spike Lee ja studiojohto ajautuivat riitoihin elokuvan leikkauksesta. Lee hävisi ja päätti kiistan seurauksena poistaa elokuvan alusta Spike Lee Joint -tavaramerkkinsä, joksi hänellä on ollut tapana elokuviaan kutsua – Oldboy on pelkästään Spike Lee Film. En kuitenkaan usko, että Lee olisi pystynyt tekemään lopputuloksesta yhtään omaperäisempää. Siihen ei olisi pelkkä leikkaus riittänyt. Oldboy on edeltäjälleen uskollinen remake niin hyvässä kuin pahassa.