Ohjus valkokangas

Suomen ja Neuvostoliiton väliset suhteet kiristyivät 1984 joulukuussa, kun Inarijärveen tippui neuvostoliittolainen ohjus. Kansainvälisen median katseet kohdistuivat Suomeen ja spekuloinnit ohjuksen laadusta ja ilmatilan loukkauksista kävivät kuumina. Suomalaisten poliitikkojen rauhallinen suhtautuminen asiaan ihmetytti ulkomailla. Tähän epävarmuuden ilmapiiriin sijoittuu Miia Tervon uusin elokuva Ohjus.

Niinan (Oona Airola) arki on jatkuvaa eteenpäin rämpimistä. Aviomies (Tommi Eronen) on vankilassa, lapset käyvät ylikierroksilla ja rahat ovat loppu. Kun Niina vahingossa rikkoo paikallislehden ikkunan, päätoimittaja (Hannu-Pekka Björkman) antaa hänelle luvan työskennellä lehdessä maksaakseen velkansa. Unelias paikkakunta kokee kertaheitolla herätyksen, kun Inarijärveen harhautuu neuvostoliittolainen ohjus ja maailman katseet kääntyvät syrjäkylän suuntaan. Nyt on Niinan hetki näyttää kyntensä toimittajana.

Tervon edellisen elokuvan Auroran (2019) tavoin myös Ohjus on draamakomedia, jonka sisällä käsitellään rankkojakin aiheita mustalla huumorilla höystettynä. Niinan kipakka sisar (Emma Kilpimaa) yrittää herättää Niinaa taistelemaan omasta paikastaan ja itsetunnostaan, kun muut tuntuvat hiljenevän perheen rikkoneesta monisukupolvisesta väkivallasta. Pikkuhiljaa Niinan itsetunto alkaa löytyä ammatillisen uran avautuessa ja romanssin orastaessa hiljattain tavatun hävittäjälentäjän Kain (Pyry Kähkönen) kanssa.

Tervo yhdistää rohkeasti keskenään Suomi–Neuvostoliitto-suhteet ja parisuhdeväkivallan. Monen muun käsissä moinen rinnastus olisi voinut vaikuttaa tökeröltä, mutta Tervo keskittyy puhumattomuuden teemaan oivaltavasti. Niinan ja Suomi-neidon rajojen rikkomista vahvemmaksi teemaksi nousee rikkomuksista hiljeneminen. Niina herää huomaamaan oman tilanteensa vasta, kun hän alkaa vaatia lehden lukijoille vastauksia ohjuksesta. Muiden pelot kaivetaan markkinavoimien alle, kun ohjuksesta tehdään myyntikikka turisteja varten ja hämmennys haudataan hymyihin.

Niina on kuin kreikkalaisesta mytologiasta tuttu Kassandra, jolle on suotu lahja nähdä tulevaisuuteen, mutta jota kukaan ei kuuntele. Niina seuraa ulkomaiden mediaa ja opiskelee tietoja eri ohjuksista, samaan aikaan muut kuuntelevat lauhkeana kotimaan uutisia. Vaikka kyse ei olisikaan tuhoisasta ydinkärjestä tai tahallisesta rajarikkomuksesta, asettaa se, miten tilanteeseen suhtaudutaan, tärkeän rajamerkin tulevaisuutta ajatellen. Jos selitykset otetaan hymyillen vastaan, voivat rajamerkit muuttaa tulevaisuudessa paikkaa.

Ohjus ottaa kaiken huumorin irti 1980-luvun ympäristöstään. Kasarin tyyli takatukkineen ja kehittyvä matkailupalveluala ovat saaneet koomisen kuorrutuksen. Elokuvana Ohjus on kuitenkin Auroraa surumielisempi, ja Oona Airola tulkitsee tarinan tummia sävyjä Niinan roolissa hienosti. Kokonaisuus on yhtenäisempi kuin hieman laajemmalle tarinansa levittäneessä Aurorassa.