Kännykkäjätin nousu ja tuho

Nokia on kasvanut suomalaiselle kulttuurille matkapuhelinfirmaa suuremmaksi entiteetiksi. Nokia on meemi, aikakautta kuvaava symboli ja kansainvälisellä tasolla suuri osa julkista identiteettiämme. Onkin elokuvallisesta perspektiivistä onnekasta, että Nokian historia sattuu olemaan myös melko mielenkiintoinen nousu–tuho-kaari, josta on mahdollista muovata viihdyttävä dokumentti. Kokeneen dokumenttiohjaajan Arto Koskisen uutuus, Nokia Mobile – Matkapuhelimen tarina pyrkii olemaan humanisoiva katsaus suomalaisen puhelinvalmistajajätin sisälle.

Nokia Mobile – Matkapuhelimen tarina Elokuva kertoo Nokian tarinan firman ensimmäisistä elektroniikkatuotteista sen kansainvälistymiseen ja sitä myötä alamäkeen ja tuhoon. Nokia Mobile – Matkapuhelimen tarina nojaa täysin Nokian entisten työntekijöiden haastatteluihin. Nämä haastattelut sidotaan yhteen dramatisoinneilla ja arkistokuvilla. Tämä simppeli asetelma kuitenkin sopii rakenteellisesti elokuvaan, sillä monimutkainen tarina useiden eri ihmisten suusta onnistuu pitämään mielenkiinnon ilman ihmeellisempää kikkailua. Visuaalisesti lopputulos saattaa muistuttaa tavallista televisio-dokumenttia, mutta silmäkarkki ei olekaan elokuvan prioriteetti.

Nokia Mobile – Matkapuhelimen tarina onnistuu pyrkimyksessään olla tehokas ja mielenkiintoinen dokumentti. Se onnistuu keskittymällä tiiviiseen ja toimivaan rakenteeseen, joka nojaa haastatteluihin. Yksinkertaisuus on tärkeä osa elokuvan toimivuutta. Dokumentteja välttelevät usein nimittävät genreä tylsäksi ja kuivaksi, mutta tämä väärinymmärretty yksinkertaisuus on tärkeä osa useimpia dokumenttielokuvia. Se korostaa kerrottavan tarinan itseisarvoa ja draamaa tehden samalla kokemuksesta uskottavamman. Jos kerätyt haastattelut ovat tarpeeksi hyviä, ne pystyvät oikein leikattuna kantamaan koko elokuvan.

Nokia Mobile – Matkapuhelimen tarina Tällä kertaa yksinkertainen rakenteellinen ilme pitää pystyssä tarinaa, joka saadaan onnistuneesti tuntumaan aikamoiselta seikkailulta. Puhuvat päät aina entisistä johtajista lakimiehiin kertovat tunteensa ja kokemuksensa hyvin avoimesti. Haastateltavien puheet joutuvat seisomaan omilla jaloillaan ja katsojan paikka on eritellä totuus. Koko totuutta ei elokuvasta yksinään irtoa, mutta positiivisena yllätyksenä Nokian lopullisesta tuhosta puhutaan dokumentissa melko avoimesti ja teorioita esitellään eri puolilta. Haastateltavien tarinoiden totuus-arvoon ei ole pahemmin otettu kantaa, mutta tietynlainen yksityiskohtien epävarmuus tekee elokuvasta vain muistettavamman ja ajatuksia herättävämmän.

Haastatteluihin keskittyminen luo elokuvaan myös hyvin ihmisläheisen otteen. Siinä missä Nokian johtoporrasta on kuultu sepittelemässä kaikenlaista televisiohaastattelussa jos toisessakin, Koskisen elokuvassa monipuolisista henkilöistä koostuva haastateltavien kaarti puhuu hyvin avoimesti firman sisällä vallitsevasta tunnelmasta, niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Jättifirmojen väliset taistelut saavat ihmiskasvot, kun kännykkämaailmaa muuttaneet kertovat ylpeyttä uhkuen tai kyyneliä pidätellen Nokian tarinaa.

Nokia Mobile – Matkapuhelimen tarina Jos dokumenttielokuvaa arvottaessa kysyisi, olisiko elokuva yhtä mielenkiintoinen, jos kerrottu tarina olisi täysin fiktiivinen, Nokia Mobile – Matkapuhelimen tarina saisi kehut. Suomalaiselle Nokian tarina on kansallisella tasolla jännittävän henkilökohtaista ja relevanttia, mutta tarina on kuitenkin kansainvälistä liiketaistoa ja kilpajuoksua seuraavaan innovaatioon. Elokuvallisesti minkäänlaisia rajoja ei rikota, vaan tarkoituksena on ollut tehdä tehokas ja simppeli dokumentti uudella näkökulmalla tarinasta, joka on jokaiselle kännykkää kädessä pitäneelle jossain määrin relevantti. Kyseessä on tavanomainen pitkä dokumentti, joka nousee muistettavaksi mielenkiintoisen tarinansa ja toimivan rakenteensa kautta.

* * *
Arvostelukäytännöt