Menneisyyden ote valkokangas

Elokuvarintamalla veteraani-ikään ehättänyt 73-vuotias Clint Eastwood todistaa vahvasti uusimmalla teoksellaan, että ikä ei ole samentanut hänen tyylitajuaan, päinvastoin. Moni ehti olla jo viime vuosina hieman huolissaan Eastwoodin elokuvien keskinkertaistumisesta sitten Armottoman (1992) ja Hiljaisten siltojen (1995). On kuitenkin hyvä muistaa, että miehen keskinkertaisimmatkin elokuvat ovat aina erottuneet hillityllä tyylikkyydellä edukseen valkokankaat täyttävästä viihdepaljoudesta. Jo neljättä vuosikymmentä ohjaajankin jakkaraa kuluttanut Eastwood on tottunut työskentelemään kameran molemmin puolin, tällä kertaa - kenties jo iän sanelemana - hän on selkeästi seisonut vain kameran takana.

Menneisyyden ote kertoo tarinan, jonka lähempi esittely ei tässä yhteydessä palvele elokuvaa ja sen katsomista. Päähenkilöinä ovat kolme lapsuudesta asti toisensa tuntenutta nelissäkymmenissä olevaa miestä, jotka rikoksen saattelema kohtalo tuo jälleen yhteen. Perusteiltaan kysymys on ystävyyden ja lojaaliuden monisäikeisestä kudelmasta sekä siitä, miten elämä eteenpäin kulkiessaan toisaalla pirstoo ja toisaalla eheyttää kohtaloita. Elokuva perustuu Dennis Lehanen samannimiseen romaaniin, josta Brian Helgeland on tehnyt käsikirjoituksen. Ohjaaja on omin sanoin todennut nähneensä kirjan elokuvana välittömästi sen luettuaan.

Reilusti yli kaksituntinen elokuva ei ole pitkä. Loppua kohden juonilankojen selkiytyessä elokuva menettää otettaan ja jotkut ratkaisut tuntuvat hieman helpoilta. Vaikka kyseessä on kaikkea muuta kuin ruudinsavuinen tai toiminnallinen jännäri, niin jämerämmät otteet lopun ryhdistämisessä olisivat palvelleet katsomisjännitettä kokonaisuutena paremmin. Yhtä kaikki Menneisyyden ote on tyylikäs ja harmoninen elokuva, jonka kuvakerronta on hillittyä ja kauniisti viipyilevää. Taidokkaasti rakennetut kuvat kietovat katsojansa huomion niin syvästi, että välillä tietoisuus elokuvan katsomisesta hämärtyy.

Eastwoodin teoksen vahvin puoli onkin aitouden tunteessa. Elokuva kertoo ihmisistä, jotka tuntuvat ja näyttävät aidoilta; bimbot, pellet ja supersankarit loistavat poissaolollaan. Keskiössä ovat ihmiset, joiden kasvoista ja olemuksesta huokuu eletty elämä ja Eastwoodilla on ohjaajana kyky tuottaa osaavista näyttelijöistään paljon puhuvia tunnetiloja esiin. Kun kasvot puhuvat, on sanottavaa paljon enemmän kuin turhantäyteisellä leukojen louskutuksella.

Kuvakerronnan perusasioilla on arvonsa, varsinkin tällaisina aikoina, jolloin tekijät kätkevät osaamattomuuttaan ja sisällöttömyyttään erilaisin audiovisuaalisin vippaskonstein minkä ehtivät. Elokuva, jota ei ole rakennettu digitaalisten kotkotusten varaan, tuntuu harvinaisen elämykselliseltä elokuvalta. Keinotekoisuuksien kaihtaminen tekee Eastwoodin Menneisyyden otteesta hienon elämyksen - oikean elokuvan.