Muumi ja punainen pyrstötähti valkokangas

Muumilaakson värit ovat kadonneet tuhkan alle. Muumipeikko saa kuulla kirjaviisaalta piisamirotalta, että maailmanloppu on tuloillaan pyrstötähden lähestyessä muumien kotikontuja. Asian selventämikseksi on kuitenkin parasta mennä yksinäisten vuorten tähtitorniin ja kysyä professoreilta asian oikeaa laitaa. Siispä lautta alle ja seikkailuun. Seurakseen Muumipeikko saa Nipsun ja matkan varrelta myös Nuuskamuikkusen. Kolmikon reissu kulkee vaarojen kautta observatorioon ja takaisin kotiin.

Vuosina 1978–1982 tehtiin puolalaisilla Semafor-studioilla Tove Janssonin muumitarinoihin perustuva tv-animaatiosarja, jonka varmaankin moni tuon ajan suomalaislapsi muistaa nähneensä. Ihan jo silläkin, kun vielä Kekkosen presidenttikauden lopullakin Suomen television tarjonta myös lastenviihteen osalta oli käsittämättömän vähäistä verrattuna nykypäivän kanavakaaoksen runsauden pulaan.

Ajan patinat ja ratinat on nyt digitaalisesti putsattu 30 vuoden takaisesta materiaalista. Televisiosarjan jaksoista on kasattu jo toinen teatterielokuvan mittainen muumiseikkailu, Muumi ja punainen pyrstötähti. Edellinen samasta tv-tuotannosta koottu elokuva Muumi ja vaarallinen juhannus tuli ensi-iltaansa vuonna 2008, ja tällä kertaa huopahahmoihin ja tarinan taustamaisemiin on yritetty saada entistä enemmän lisäsyvyyttä uusimmalla 3D-tekniikalla.

Työläällä sekatekniikalla aikanaan käsityönä toteutettu tv-sarjan animointi huopanukkemuumeineen näyttää elokuvassa jokseenkin vanhahtavalta, jopa tylsän staattiselta – muttei sentään aikansa eläneeltä, koska tyylien ja tekniikoiden kirjo animaatiotarjonnassa on sinänsä pelkästään toivottavaa isojen ja näyttävien 3D-piirrettyjen hallitessa tämän päivän markkinoita.

Vanhan vuosikerran kiillotus uusin kujein kolmiulotteiseksi on kuitenkin lähinnä vain kosmeettista, ja tietenkin ennen muuta toimiva markkinointikikka, jota on myös itsensä Islannin menninkäisen, Björkin, palkkaaminen elokuvan tunnuskappaleen esittäjäksi. Tekijälleen tyypillinen, outo ja unenomainen biisi ei allekirjoittanutta hätkäyttänyt suuntaan jos toiseenkaan, kuten ei myöskään elokuva itsessään herättänyt edes nostalgisia tuntemuksia. Yksinkertainen ”sinne ja takaisin” -tarina ei aikaihmistä paljon säväytä, mutta lapsillehan elokuva onkin tarkoitettu.

Muumi ja punainen pyrstötähti lunastaa varmaan parhaiten paikkansa perheen pienimpien ensimmäisenä teatterielokuvana. Vaikka tarinassa käsitellään maailmanloppua, se ei ole liian jännittävä eikä pelottava, jos ja kun mukana on tuttu aikuinen elokuvakokemusta jakamassa. Aikuiselle tosin aika käy näiden muumien parissa helposti pitkäksi ja puisevaksi, vaikka pituutta animaatiolla onkin vain reilu tunti ja vartti.