Rahalla saa valkokangas

Näyttelijä Charlie Sheen mainitsi viime vuonna, että ilman Amerikan ulkopuolisia ihailijoita hänen uransa olisi kuopattu aikaa sitten. Kun analysoi Sheenin 1990-luvun, sinänsä runsasta, elokuvatuotantoa, näin varmasti onkin. Navy Seals (1990), Roskakuskit (Men at Work, 1990) tai Pallo hukassa 2 (Major League 2, 1994) eivät todellakaan vakuuta alun perin lupaavalla uralla, joka sai hienot lähtölaukaukset menestysrooleissa Oliver Stonen Platoonissa (Platoon - nuoret sotilaat, 1986) ja Wall Streetissä (Wall Street - rahan ja vallan katu, 1987).

Tämän viikon ensi-illasta päätellen Sheen ei vieläkään näytä ottaneen opikseen. Rahalla saa (Money Talks, 1997) on tylsästi kirjoitettu, jatkuvalla ampumisella ryyditetty toimintakomedia, joka lepää, ei niinkään Sheenin, vaan sanaseppo Chris Tuckerin harteilla. Mustan slangin taitajana Tucker on varmasti Eddie Murphyn veroinen, mutta se ei auta, kun elokuvassa ei ole yhtään (todella näin!) hauskaa repliikkiä.

Sheen esittää Los Angelesin paikallistelevision rikostoimittajaa James Russellia, joka tekee tusinajuttuja odotellen sitä todella isoa skuuppia. Sellainen tuleekin, kun vankeja kuljettanut bussi räjäytetään ja Russell ottaa hoiviinsa Franklin Hatchettin (Chris Tucker), joka sattui olemaan bussissa mukana. Kaksikko ryhtyy selvittämään tapahtumien kulkua ja käy ilmi, että kyse on kansainvälisen rikollisen (Gerard Ismael) havittelemista timanteista.

Hatchett hankkiutuu Russellin kimppaan ilomielin, koska tarvitsee tämän televisiojulkisuutta puhdistaakseen maineensa. Heather Locklear (Russellin morsian) on täysin turhassa roolissa naisena, joka ymmärtää siippansa halua löytää todella kova juttu, ja kova luonnenäyttelijä Paul Sorvinokin on saatu mukaan Russellin appiukoksi. Locklear esiintyy vain muutamassa kohtauksessa, joten hän lienee käynyt kuvauspaikalla hittisarjansa Melrose Placen kuvausten lomassa.

Tavallista menoa

Rahalla saa on toteutettu ihan mukavan kokoisella budjetilla, mitä tulee räjähdysten ja ampumiskohtausten määrään. Elokuvan loppuhuipennus kuvattin legendaarisella Los Angeles Coliseumilla, kaksien kesäolympialaisten näyttämöllä, jossa suomalaisetkin ovat saaneet nauttia lukuisista olympialaisista kultamitaleista esimerkiksi Lauri Lehtisen (kultaa 1932 5000 metrillä) ja Arto Härkösen (kultaa keihäässä 1984) johdolla.

Joel Cohenin ja Alec Sokolowin käsikirjoitus ei kuitenkaan tee oikeutta elokuvan hulppeille puitteille. Kaksikon työt koostuvat pelkästään komediakäsikirjoituksista eikä rajujen toimintapätkien lisääminen mukaan oikein onnistunut. Ikään kuin toimintakohtaukset on vain kuvattu ja sen jälkeen luotettu, että Chris Tucker hoitaa homman kotiin pelkillä komediakyvyillään. Tuckerin hauskoja vuorosanoja ei kuitenkaan ole ja katsoin kelloa jo elokuvan puolivälissä.

Kokemattomien tekele

Ohjaaja Brett Ratnerin uralla Rahalla saa edustaa ensimmäistä kokoillan elokuvaa. Aikaisemmin hän on ohjannut mm. 50 musiikkivideota ja kokismainoksen. Edellä mainitut puutteet voidaan hyvin laittaa myös Ratnerin piikkiin, koska hän ei kyennyt kohottamaan dialogia rymistelyn yläpuolelle, mikä selvästi oli hänen tarkoituksensa.

Sheen on tuottavuudessaan luku sinänsä, mutta leffan varsinainen päätähti Tucker ei myöskään vielä ole päässyt näyttämään kannuksiaan varsinaisessa pääroolissa. Hän näkyi viime vuonna Luc Bessonin tieteisseikkailussa The Fifth Element ja vuotta aikaisemmin Hughesin veljesten Vietnamin sotaa peilanneessa komeassa Dead Presidents -leffassa (1996). Mutta isoa elokuvaa Tucker ei ole päässyt kantamaan ennen tätä. Hän puhuu ja puhuu, mutta irrallaan elokuvan komediallisesta viitekehyksestä.

Täytyy ihmetellä, miten tällaisia elokuvia tuodaan teatteriensi-iltoihin, kun teattereista ainakin Turussa on jatkuvasti pulaa. Rahalla saa on kuin luotu suoraan videolevitykseen. Katsojia se ei kuitenkaan tule saamaan ja vie samalla arvokasta näytöstilaa esimerkiksi hienolta Boogie Nights -draamalta, joka on jo kuukausitolkulla pyörinyt Helsingissä, mutta tulee myöhemmin, ilmeisesti vain viikoksi, Turussa minikokoiseen Diana-teatteriin! Kun on nähnyt yhden Charlie Sheenin 1990-luvun elokuvan, on nähnyt ne kaikki. Tämän jutun otsikossa toivottua käännettä Martin Sheenin pojan uralla ei ole näköpiirissä. Kuuleman mukaan Charlie on taas kerran huumevieroituksessa.