Mies joka antoi valkokangas

Starbuck oli ilmestymisvuotensa 2011 kotimainen kassamagneetti Kanadassa. Ken Scottin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva kertoi nelikymppisestä huithapelista, joka saa tietää olevansa 533 lapsen biologinen isä.

Elokuva on ranskankielinen, joten sen menestymismahdollisuudet Yhdysvalloissa olivat rajalliset. Luultavasti tämän takia siitä on tehty pikainen uusintaversio, jossa pääosaa näyttelee Vince Vaughn. Ranskassakin elokuvasta on tosin ehditty tehdä jo oma versio, nimeltään Fonzy.

On mielenkiintoista, että myös Mies joka antoi on Scottin ohjaama ja kirjoittama. On hämmentävää, että elokuva on kohtaus kohtaukselta ja vitsi vitsiltä identtinen Starbuckin kanssa, vaikka ohjaaja itse toista väittää. Jos on nähnyt yhden, on nähnyt toisenkin.

Vaughn näyttelee David Wozniakia, perheyrityksen lihakuskia, jolta mikään ei luonnistu. Hän saa tietää tyttöystävänsä olevan raskaana ja heti sen perään olevansa 500 lapsen isä hedelmöitysklinikan tekemän virheen takia. Parikymppisistä lapsista 142 haluaa tietää biologisen isänsä henkilöllisyyden ja haastaa klinikan oikeuteen.

David on myös velkaa 100 000 dollaria paikallisille gangstereille, koska 500 lasta ei riittänyt tarinan aineksiksi. Elokuva ei tavoittele ääneennaurattamista, mutta se myös väistelee kaikkia todentuntuisia draaman aineksia viimeiseen asti. Lopputulos on siksi laimea. Esimerkiksi lasten vanhempia ei mainita sanallakaan. Koko oikeusjuttu on olemassa vain mekanistista juonta varten ja niin järjetön, että sopisi paremmin farssiin. Asialla ei tietysti olisi merkitystä, jos elokuvalla olisi muita avuja.

Kun David saa tietää tyttöystävänsä Emman (Cobie Smulders) olevan raskaana, hän lupaa parantaa tapansa. Niin hän tekee välittömästi ja on innoissaan tulevasta isyydestä. Tässä vaiheessa elokuvaa on kulunut viisi minuuttia. Oikeusjuttu ja Davidin rahahuolet kuljettavat tarinaa eteenpäin siitä lähtien. Muut hahmot kyllä sanovat moneen otteeseen Davidin olevan luuseri, mutta ennen tapojensa parantamistakin hän vaikuttaa kovin normaalilta jampalta. Yksikään asia ei tunnu muuttuvan elokuvan aikana.

David tutustuu lapsiinsa yksi kerrallaan kertomatta kuka hän oikeasti on. Elokuva on maailman pienin tunteiden vuoristorata, sillä David ratkoo lastensa ongelmia tuosta vaan. Yliannostuksen vetänyt tytärkin tokenee  pienen tsemppauksen jälkeen.

Mies joka antoi yrittää olla tunteita herättävä kertomus isyydestä. Sen sijasta se hukkaa kaikki mahdollisuudet sanoa aiheesta yhtään mitään, minkä lisäksi se hukkaa myös lähtökohtansa tarjoamat fantastiset mahdollisuudet mainosmaisiin keskitien kohtauksiin. Montaasi montaasin jälkeen kaikki on koko ajan hyvin.