MaXXXine valkokangas

Ti Westin genrekonventioita venyttänyt X-elokuvasarja saa huipennuksensa elokuvassa MaXXXine (2024). Sarjassa on seurattu tähteydestä haaveilevaa nuorta Maxine Minxiä/Milleriä ja kaunaiseksi murhaajaksi muuttunutta Pearlia (vakuuttavassa kaksoisroolissa Mia Goth). Matka on vienyt X -elokuvan (2022) Texasin sulkeutuneen maaseudun teurastuksesta, esiosa Pearlin (2022) 1900-luvun alun nostalgisesta veriseksi muuttuvan musikaalin kautta MaXXXinessa nähtävään Hollywoodin pornoelokuvateollisuuden kovaan ytimeen asti.

MaXXXine on suoraa jatkoa trilogian aloittaneelle X-elokuvalle, joka on brutaalissa yksinkertaisuudessaan yhä sarjan vahvin osa kumartaen toki paremmilleen, kuten Texasin moottorisahamurhille (The Texas Chain Saw Massacre, 1974). Saatananpalvontapaniikki (eng. Satanic panic) ja 1980-luvun kulttuurisotien ajan moralisointi toimivat uusimman elokuvan taustakankaana, jolle maalataan jälleen verenpunaisella värillä nyt vain syntetisaattorin tahdissa ja kokaiinipöllyssä.

Hollywoodissa eli Tinseltownissa nimeään itselleen aikuisviihdenäyttelijänä tehnyt Maxine (Mia Goth) pyrkii ”oikeiden elokuvien” tähdeksi saaden kauhuelokuva Puritan II koekuvauksissa elämänsä mahdollisuuden. Texasin kristillinen ja murhaava menneisyys palavat kuitenkin vainomaan häntä yksityisetsivän (Kevin Bacon) ja tämän taustapirun muodossa. Samaan aikaan Maxinen pornoteollisuudessa työskentelevät ystävät joutuvat ritualististen henkirikosten uhreiksi. Onko syyllinen kaupunkia terrorisoiva sarjamurhaaja Night Stalker vai jokin pahuuden korkeampi voima.

MaXXXinessa Eliot Rockettin kuvaaman trilogian visuaalisesti uniikkien aiempien osien 1970-luvun guerilla kuvaustapa ja Technicolor-loisto täydentyvät nyt 1980-luvun kauhuelokuvien ja giallojen rakeisella filmillä sekä neonvaloilla. Elokuva yhdistääkin uutiskuvien ja videokasettien avulla aikakauden oikeita tapahtumia saumattomasti fiktiivisen narratiivinsa osaksi. Erittäin hyvältä näyttävän elokuvan tarina seuraa kuitenkin tutumpia polkuja eikä kyseenalaista tarpeeksi genrensä konventioita.

Juonen ja miljöön tasolla useista lähteistä kuten Alastomasta yöstä (Hardcore, 1979), Boogie Nightsista (1997) ja Mulholland Drivesta (2001) lainaava MaXXXine etenee ryysyistä rikkauksiin tarinan sekä kauhusävytteisen murhamysteerin ehdoilla. Pornoteollisuus ja sen parissa työskentelevät ihmiset esitetään realistisen tragedian sijaan jäljitellen 1980-luvun eksploitaatioelokuvien juonikuvastoa, jossa murhat, paljaspinta sekä tarinalliset äkkikäänteet ovat arkipäivää.

Westin elokuva on ennen kaikkea kunnianosoitus ja arvostuksen palautus Hollywoodin B-luokan kauhu-, eksploitaatio- ja pornoelokuville toimien samassa hengessä kuin Tarantinon 1960–1970-lukujen amerikkalaiselle televisiolle ja elokuvateollisuudelle kumartanut Once Upon a Time in... Hollywood (2019). Hollywoodin 1980-luvun korkeakulttuurin sijaan MaXXXine vie viihdeteollisuuden hämärille kiristysten ja murhien hallitsemille takakujille punaisten lyhtyjen loisteeseen sekä aikuisviihteen täyttämiin videovuokraamoihin.

Puritan II:sen ohjaaja Elizabeth Bender (Elizabeth Debicki) toteaa filminsä olevan B-elokuva, mutta A-luokan elokuvien ideoilla. Sama pätee käänteisesti MaXXXineen, joka on pastissi B-luokan eksploitaatio- ja kauhuelokuvista, mutta A-elokuvien tuotantosuunnittelulla ja tähdillä varustettuna. Mia Goth on edelleen tämän elokuvasarjan sydän ja tunteellinen moukari. Sivuosissa mieleen jäävät erityisesti Debickin armoton ohjaaja, Lilly Collinsin huutokuningatar ja Kevin Baconin hämäräperäinen idioottietsivä Chinatownin (1974) hengessä.

Hienoa ajankuvaa menevässä paketissa tarjoavan MaXXXinen puutteena voi nähdä sen geneeriset juonikuviot ja siloitellulta tuntuvan lopetuksen, joka ei ole linjassa elokuvan aikaisemmin pohjustaman armottomuuden kanssa. Silti siinä painotetaan nykykauhuelokuville ominaisesti viimeisen tytön troopin sijaan naispäähenkilönsä voimaantumista. Kenties Maxinelle on haluttu suoda edes hieman helpotusta nousulla taivaaseen, jossa jumalan sijaan odottaa elokuvamaailman tähtien joukkoon pääsy.