Marttyyrit valkokangas

Ranskalaisohjaaja Pascal Laugier on huhujen mukaan kiinnitetty ohjaamaan Hellraiser-kauhuklassikon uusioversio Yhdysvalloissa. Marttyyreiden perusteella hänellä ei tule olemaan vaikeuksia luoda sarjan henkeen sopivaa kuvastoa, sen verran graafisia ja lihan muokkaamiseen keskittyviä kuvia elokuvassa on. Varoituksen sana on siis paikallaan: elokuva jakaa mielipiteitä jyrkästi, mutta sen äärimmäistä väkivaltaisuutta ei voi kiistää.

Muutakin kuin hurmetta ja suolia Laugierin toisesta ohjaustyöstä onneksi löytyy, ja ohjaajan pyrkimykset ovatkin sangen kunnianhimoisia. Tavoitteena on ollut kuvata urbaanien yhteiskuntien epätoivoa ja brutaaliutta. Kauhu antaa tähän kyllä tarvittavat keinot, mutta nähtävät ratkaisut vaikuttavat kuitenkin oudoilta.

Elokuvan alussa 10-vuotias Lucie pääsee pakenemaan talosta, jossa häntä on kidutettu pitkään. Orpokodissa hän saa ystäväkseen Annan, joka on mukana matkassa vielä 15 vuotta myöhemmin, kun Lucie yrittää päästä painajaisistaan eroon tunkeutumalla häntä kenties kiduttaneen perheen kotiin.

Ajatukset kulkevat väistämättä viimeaikoina paljastuneisiin tapahtumiin Itävallassa ja muualla. Elokuvan alkupuolella tuntuukin, että ohjaaja voisi hyvinkin lunastaa suuret puheensa yhteiskuntaa ruotivasta kauhusta tai ainakin onnistua äärimmäisen piinaavan teoksen tekemisessä. Tunnelmaa kohotetaan epävarmuudella siitä, mikä tapahtuu pelkästään Lucien mielessä ja mikä ei.

Puolessavälissä elokuvaa tunnelma ja tempo muuttuvat paljon rauhallisemmaksi. Samalla myös tarina etenee ennalta arvaamattomaan suuntaan. Alkupuolen tapahtumat eivät yksinään olisi täyttäneet puoltatoista tuntia, ja kaavoihin kangistumattomuus sinällään on tervetullutta. Ratkaisuillaan Laugier kuitenkin ryssii mahdollisuutensa tehdä elokuvaa arkimaailman kauhuista. Tästä syystä loppupuolella nähtävä kidutuskohtaus on piinallinen lähinnä pituutensa, ei vastenmielisyytensä tai vaikuttavuutensa vuoksi.

Alku- ja loppupuolisko ovat siis aikamoisessa epäsuhdassa toisiinsa nähden. Alku lupailee paljon, ja lopustakin voisi saada eri kontekstissa toimivan. Nyt se vain latistaa kaikki odotukset ja vie tapahtumat sellaisiin hölmöyksiin ja sfääreihin, että kommentaaria yhtään mistään on lopulta vaikea löytää. Kautta linjan elokuvan visuaalinen ilme on tyylitellyn toimiva, mutta se yksinään ei jälkimmäistä puoliskoa pelasta.

Elokuva on herättänyt paljon keskustelua sen julmuudesta ja väkivallasta. Jutut pyörtyilevistä katsojista ovat luultavasti liioittelua, vaikka Marttyyrit meneekin äärimmäisyyksiin. Polemiikin keskittyminen elokuvan ulkoasuun on ymmärrettävää. Ratkaisuillaan Laugier tuntuu haluavan tunkea katsojan kurkusta alas pikemminkin suolenpätkiä kuin nykyaikaisen yhteiskunnan kammottavimpia puolia. Sääli.