Maria Magdaleena valkokangas

Maria Magdaleena tai nykyisin oikeammin ilmaistuna Magdalan Maria on yksi Uuden Testamentin kiistellyimpiä ja tulkinnallisimpia hahmoja, jota on aikojen saatossa pidetty niin huorana kuin Jeesuksen puolisona. Maltillisempien käsitysten mukaan Maria oli Jeesuksen seuraajia, joka on sittemmin tunnustettu yhdeksi apostoliksi.

Aikalaiskirjoitusten perusteella Mariasta tiedetään vähän ja jälkikäteen syntyneiden Maria-tulkintojen ristiriitaisuus selittynee sillä, että ajanlaskumme alun aikoihin naisille ei suotu samoja uskon oikeuksia kuin miehille – asia, joka ei ole kahdessa vuosituhannessakaan täysin korjaantunut. Jeesus sen sijaan näki ihmiset tasaveroisina ja juuri tasaveroisuus on ollut kristillisen filosofian ydintä, joskaan kristilliset kirkkokunnat eivät filosofian käytännön soveltamisessa ole kovin kummoisesti onnistuneet. Kristinusko olikin alkuaikoinaan nimenomaan sorrettujen, kuten köyhien, orjien ja naisten liike.

Lionilla (2016) tunnetuksi tulleen Garth Davisin Maria Magdaleena on lähestymiskulmaltaan ja teemoiltaan kiinnosta elokuva, joka ei tukeudu raamattuelokuvien totutuimpiin konventioihin. Elokuvaa kuitenkin rasittaa sama kerronnan pysähtyneisyys kuin Lionia. Visuaalisena kokemuksena elokuva jää sikäli ristiriitaiseksi, että virkistävällä tavalla askeettinen estetiikka alistetaan paikoin konservatiivisuudessaan lattealle musiikille.

Davisin Maria Magdaleena on ulkoisesti keskinkertainen elokuva, jonka kiinnostavuus ja merkittävyys lepää sen nykyaikaan vahvasti assosioituvassa ydinteemassa. Kyse ei ole teennäisestä aasinsillasta, sillä kristillisen filosofian ydin on määrittänyt läntisen kulttuurin ihmisyyskäsityksiä kahden tuhannen vuoden ajan, ja määrittää edelleen. Jeesuksen yksi olennaisimmista opetuksistahan on kehotus kohdella toisia kuten haluaisi itseään kohdeltavan. Myös niissä tilanteissa, joissa on kohdannut vääryyttä. Anteeksianto ei ole vääryyksien hyväksymistä vaan sovituksen johdatusta kohti parempaa maailmaa.

Joaquin Phoenixin esittämä Jeesus kohtaa elokuvassa kaltoin kohtelusta suivaantuneen naisen ja esittää tälle kysymyksen: "Miltä tuntuu kantaa vihaa sydämessä?" Kohtaus resonoi kiehtovasti Suomessakin vallalla olevan metoo-kampanjan nostattamiin keskusteluihin ja on kuin malliesimerkki siitä, miten elokuvasta tehtävät tulkinnat ovat sidoksissa vastaanoton aikaan ja paikkaan.

Elokuvan tekijät ovat toki myös tietoisesti rakentaneet tarinaan nykyisyyttä palvelevia näkökulmia. Marian ja tämän perheen suhde korreloi suoraan naisen tapakulttuurien sanelemaa asemaa. Opetuslapsilleen Jeesus on lähinnä populistinen johtohahmo, jonka he kuvittelevat ihmeteoillaan taikovan uuden ja paremman maailman roomalaisten sortovallan tilalle. Vain Maria tuntuu ymmärtävän, mitä Jeesus puheillaan tarkoittaa. Uusi maailma syntyy vain, kun ihmiset kuvainnollisesti syntyvät uudelleen eli alkavat ajatella ja toimia toisin. Anteeksiantoa ja hyvyyttä ei voi lunastaa materialla vaan ihmisiä on kohdeltava paremmin ja tasavertaisesti.

Kahdessa tuhannessa vuodessa ihmiset eivät ole kyenneet luomaan tätä uutta valtakuntaa. Toivottavasti se seuraavien vuosituhansien aikana onnistuisi, jos ihmiskunta niin pitkälle selviää.

Teemansa synnyttämien ajatuskuvioiden osalta Maria Magdaleena on katsomisen arvoinen elokuva, kun ei anna pitkästyttäväksi käyvän pääsiäiskuvaelman lannistaa teemakäsittelyn synnyttämää ajatuksenlentoa.