Mafiaperhe valkokangas

Perinteisten filmikelojen aikana kelvottomia elokuvia ei vaivauduttu levittämään teattereissa. Ne julkaistiin suoraan dvd:lle ja levyt hautautuivat unohduksiin dvd-laarien pohjanöyhtiin. Näin olisi pitänyt käydä Mafiaperheelle.

Ranskalainen Luc Besson nousi kansainväliseen tietoisuuteen 1990-luvulla kahdella hienon kovalla elokuvallaan Tyttö nimeltä Nikita (1990) ja Léon (1994). Hollywood-tähdillä silattu The Fifth Element (1997) lukeutui vuosikymmenen kiinnostavimpiin tieteiselokuviin, mutta Jeanne d'Arcista (1999) alkoi ohjaajan alamäki, eikä luisulle näy loppua.

Käsikirjoittajana ja tuottajana Besson on tällä vuosituhannella pärjännyt paremmin. Ei hän tälläkään saralla elokuvahistoriaan jääviä merkkiteoksia ole saanut aikaiseksi, mutta esimerkiksi Liam Neesonin tähdittämät Takenit (2008/2012) ovat olleet toimintaelokuvien keskiverron yläpuolella.

Nimekkäillä näyttelijöillä tähditetty Mafiaperhe kertoo mafiakamunsa vasikoineesta brooklynlaisesta mafiososta, joka perheineen elää maanpaossa ja FBI:n todistajainsuojelussa Ranskassa. Paikasta toiseen muuttava omalaatuinen perhe ei sopeudu oikein minnekään, vähiten normandialaiseen pikkukylään. Pari askelta perässä seuraavat myös mafian palkkatappajat.

Elokuva yrittää olla musta komedia. Sellaiseksi se on kuitenkin aivan liian idioottimainen.

Perhe ratkoo kaikki kohtaamansa pienetkin ongelmat väkivallalla. Tämä perustellaan poikkeavien yksilöiden selviytymiskeinona. Sen sijaan, että kyseenalaista käytösmallia edes yritettäisiin analysoida ympäristön tuottamana toimintatapana ja väkivallan kuvauksesta rakennettaisiin turhautumisten purkautumiskeinoa, homma painetaan halvalla huumorin lapasella.

Väkivalta ja huumori ovat huono yhdistelmä, jos älyllinen ulottuvuus puuttuu. Ilman tarvittavaa tyylitajua lopputulos on sama kuin lukisi Alibia. Eli viihtyäkseen pitää olla perverssi sosiopaatti.

Robert De Niro yrmyilee rutiinilla perheen päänä. Michelle Pfeiffer säkättää ja pyörittelee silmiään kuin huonossa kasariajan teinikauhuelokuvassa. Tommy Lee Jones näyttää surullisesti siltä, että on eksynyt täysin väärään elokuvaan.

Mafiaperhe on unohtamisen arvoinen elokuva. Edes Bessonin sinänsä taidokas pyssynpaukuttelu ei elokuvaa pelasta. Vastaavaa näkee jo niin paljon, ettei Besson tälläkään saralla enää erotu massasta.