Levottomat valkokangas

Harvoin pääsee Turussa todistamaan elokuvan, vieläpä Turussa kuvatun sellaisen, maailman ensi-iltaa. Yleisökin tuntui pitävän näkemästään, eikä ihme, sillä seksi ja parisuhdeproblematiikkahan ovat tätä saippualööpereiden ja ristiin nainnin ajan pinnalle ponnahtanutta aihiota. Liekö Levottomista kuitenkaan uutta Käpyä selän alle, vaikka nuoren aikuissukupolven pahoinvointia pannaankin antaumuksella pois. Vaikka itse lukeudun juuri tuohon nuoreen aikuissukupolveen, jolla parisuhdeproblematiikka on arkipäivää, niin kovin tunsin itseni ulkopuoliseksi katsellessani tyhjänkaikuista vohkaamista valkokankaalla.

Ihmisistähän on nykyaikana tullut kevytmielisiä ja kevyttunteisia suhteista toiseen säntäileviä kypsymättömiä stressileluja. Kun on pakko saada, niin on pakko antaa. Tästä lähtökohdasta Levottomissa on kaiketi lähdetykin, mutta minnekään ei oikein ole päästy. Elokuvahan kertoo nuoresta lääkärinalusta, Arista (Mikko Nousiainen), joka yhden illan juttujen kimarassaan tapaa Tiinan, jonka seurusteluvonkaamiselle Ari hiljalleen myöntyy ja pian kuhinoikin koko Tiinan ystäväpiiri.

Itse tarina henkilöhahmoineen on kovin pintapuolinen ja televisiosarjamainen toteutuskaan ei ole mikään ihme, kun ohjaaja Aku Louhimies on juuri vasta tällä produktiolla ponnistanut televisiopuolelta valkokankaan ihmeelliseen maailmaan. Kevytmielisessä tarinassa ja syvyydettömässä replikoinnissa ei nuorilla näyttelijöillä ole paljoakaan asiaan enää ollut vaikuttamista. Katsojalle ei roolihahmojen tunteita välitetä. Kummastusta herätti ennen kaikkea pääosaan valittu Mikko Nousiainen, joka suoriutui vaihto-oppilaan roolistaan Going to Kansas Cityssä sentään kohtuullisesti. Nyt Nousiaisen kasvoille on jäänyt karusellihevosen tyhjä katse, joka ei tunnu löytävän kiintopistettä mistään. Sille, että ei halua tuntea ja vakiintua, koska ei halua loukata, on aina olemassa syynsä ja demoninsa. Aria vaivaavista demoneista Nousiainen tuntuu olevan täysin tietämätön. Jätkästä, joka ei sulopiiraalle osaa sanoa ei, saa todellista miestä millään.

Jos Nousiainen ei löydä Ariaan koko elokuvan aikana niin vastakohtaisena esimerkkinä Pertti Sveholm tekee kahden kohtauksen roolistaan luuseriaviomiehenä ikimuistettavan. Vaikka roolihenkilö olisi kuinka tyhjäksi kirjoitettu tahansa, niin karismaattinen näyttelijä pelastaa silti paljon. Ainoana kuudesta nuoresta jäi mieleen Irina Björklund, mutta toisaalta Petteri Summaselle ja Valtteri Roihalle ei pahemmin edes näyttämisen tilaa annettu, vaikka Summanen kävikin ilmetystä turkulaisesta. Yllätyksiltäkään ei vältytty, kun Samuli Edelmannista repesi elokuvan hauskin hahmo sitä kuuluisaa Turun murretta pajattavana ambulanssimiehenä.

Suomen Turussa

Turkulaiselle turkukeskeisyys on tietystikin selviö. Elokuvissa vielä neitseellinen Suomen vanhin kaupunki tarjoaisi todella hekumalliset miljööt urbaanin moraalirappion näyttämönä. Mieleen piirtyi lähinnä kuva kuitenkin Suomen Turun esittelyvideosta Tuomiokirkkoineen, Aurajoen rantoineen ja Puutereineen. No - mitä voisi odottaa kehä kolmosen sisäpuolelta tänne maakuntaan tulleilta tekijöiltä. Ei ainakaan omaperäisiä löytöjä, jollei Reijo Mäkeä Apteekissa voi sellaisena pitää.

Luulisi näinä AIDSin ja yhteiskunnallisen moraalirappion aikoina olevan kyseenalaista istuttaa nuoren sukupolveen sellaista arvottomuuden maailmaa, mitä Levottomat edustaa. Ennemminkin kyse on onnettomista nuorista kuin levottomista, sen verran kiiltokuvamainen koko elokuvan tarina oli. Sama hapatus on tullut tutuksi jo niin monista television lööperisarjoista. Seksillä markkinoitu elokuva on sitä itseään, vaikka tekijät väittäisivät mitä. Huhuja seksikohtausten aitoudesta lienee syytä epäillä, ei niissä ainakaan tunteen paloa ja kauneutta ollut. Hydrauliikkaelokuvissa asiat esitetään sentään paljon selkeämmin ilman turhia välihöpinöitä.

Vaikka Levottomat ei hetkauta, eikä siitä urbaanin moraalirappion julistajaakaan tule, niin edellä parjaamastani seksuaalisuudesta nousee elokuvan pelastus. Kyllä sitä kriitikkonakin katselee mieluummin kauniita pyllyjä kuin suuria ja rumia puhuvia päitä. Onhan kriitikkokin vain ihminen, joka - ei koskaan ole käynyt Puuterissa. Piste.

ks. artikkeli Sirkuksessa