Sisarkateutta ja sukurakkautta

Lainakengissä käsittelee kahden erilaisen siskoksen ongelmaista suhdetta komediallisella lämmöllä, mutta silti uskottavasti. Mukaan mahtuu hyvinkin perinteisiä teemoja oman itsensä löytämisestä romanttiseen rakkauteen, mutta elokuva onnistuu välttämään lajityypin pahimmat kliseet ja kompastuskivet varsin mallikkaasti. Ohjaaja Curtis Hanson, jonka meriittilistalta löytyy hienoja elokuvia kuten L.A. Confidential, Wonder Boys ja 8 Mile, onnistuu töilleen tyypillisesti henkilöohjauksessa erinomaisesti, tuoden inhimillistä kipinää jo varsin kaluttuun aiheeseen.

Sidney Baldwin - © 2005 20th Century FoxMaggie (Cameron Diaz) ja Rose (Toni Collette) ovat siskokset, mutta eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Rose on kunnianhimoinen lakinainen, joka elää ja pukeutuu konservatiivisesti ja haaveilee tosirakkaudesta. Maggie taas on vielä liki kolmekymppisenäkin bilehile, jolle työnteko on täysin vieras käsite, eikä sitoutuminen ole ottanut onnistuakseen. Hän asuu isänsä ja äitipuolensa nurkissa, mutta joutuu pieleen menneen illan jälkeen turvautumaan siskonsa apuun ja asuntoon. Kahden täysin erilaisen naisen yhteiselo ei tietenkään onnistu aivan mutkitta, joten Maggie katoaa pian eläkeläisparatiisiin Floridaan etsimään niin isoäitiään (Shirley Maclaine), itseään kuin rahaakin, kun taas Rose jää Philadelphiaan pohtimaan omaa kurjaa elämäänsä.

Jennifer Weinerin samannimiseen kirjaan perustuvan elokuvan tuottajan pallilta löytyy muuten sellainenkin nimi kuin Ridley Scott. Weiner taas tunnetaan hyvin myös teoksistaan Pieniä maanjäristyksiä ja Hyvä sängyssä, jotka koskettavat pääosin kolmekymppistä naislukijakuntaa käsittelemällä esimerkiksi sinkkuelämän ongelmakohtia miehistä ja seksistä aina kenkiin saakka. Kengät ovatkin tärkeässä roolissa Maggien ja Rosen välisen suhteen kuvaajina, kateuden ja vihan aiheuttajina, jotka kuitenkin todistavat näiden pohjimmiltaan olevan varsin samanlaisia.

Sidney Baldwin - © 2005 20th Century FoxIhan perinteinen ’chick flick’ Lainakengissä ei onneksi ole, vaan elokuva tasapainoilee mitä onnistuneimmin romanttisen komedian ja koskettavan draaman välimaastossa, ja onkin genrensä parasta antia pitkiin aikoihin. Kipeitä aiheita käsitellään herkästi, mutta silti huumorilla. Pääosakolmikko Collette, Diaz ja Maclaine ovat kukin löytäneet roolin, joka sopii kuin kenkä jalkaan.

Miinusta tulee kuitenkin siitä, että sympaattinen tarina melkein kompastuu Cameron Diazin hahmon ylipalvovaan esittämiseen, sillä huolimatta todella epämiellyttävistä piirteistä, kuten valehtelusta, varastelusta ja siskon poikaystävän viemisestä tämä näyttäytyy niin puhtoisen raikkaan ja viattoman näköisenä läpi koko elokuvan. Ja jatkuvasti erittäin pienissä vaatteissa. Kyllä sitä vähemmälläkin olisi uskonut, että tytöllä on täydellinen kroppa, mutta nyt näky on todella iskostettu verkkokalvoille. Siitäkin huolimatta, tai sitten juuri siitä syystä, Lainakengissä on viihdyttävä ja positiivinen leffa, joka saattaa jopa pelastaa harmaan päivän.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 5 henkilöä