Pianonopettaja valkokangas

Guy de Maupassantin hienoihin novelleihin lukeutuu kertomus nimeltä Kävely. Iäkäs ja yksinään elävä virkailijamies poistuu työpaikaltaan, astuu kadulle, lukitsee oven. Kymmeniä vuosia tämä mies on kulkenut työpaikaltaan suorinta tietä kotiin. Tänä iltana mies kääntyy ovelta toiseen suuntaan. Illan kaunis valo kiinnittää hänen huomionsa. Hän kävelee puistotietä. Hän katselee ihmisiä kulkemassa vaunuillaan, rakastavaisia ihastelemassa iltaa. Puistossa kaunis nainen tulee keskustelemaan hänelle. Nainen poistuu. Kun tulee aamu, mies löydetään puistosta itsensä murhanneena.

Maupassant nousee vahvasti mieleen Michael Haneken elokuva uutta elokuvaa katsoessa. Pianonopettajalla on kaunis, novellimainen rakenne. Sen päähenkilö elää pimeässä tilassa, josta ei löydy ulospääsyä. Tunteensa jäädyttänyt nainen tietää tulevansa hulluksi. Hän vaeltaa yksin ja eksyksissä. Hän kertoo tarinan säveltäjä Schubertista, joka ennen viimeisen mestariteoksensa luomista tiesi menettävänsä otteensa elämästään. Säveltäjä päätti antaa kaikkensa viimeiselle sävellykselleen, saada vielä yhden teoksen valmiiksi.

Wieniläinen pianonopettaja Erika elää äitinsä kanssa. Erikan elämä rakentuu musiikille ja niille tavoille, jotka elävät kaupungin taidepiireissä vaeltelevan yläluokan kohtaamisissa. Erika ei ole rikas nainen, mutta hänen oppilaansa ja hänen oman pianonsoittonsa kuuntelijat edustavat aristokraattista, sofistikoitunutta ja hillittyä väkeä. Erikan dominoiva äiti ei salli tyttärensä käyvän huvittelemassa. Pianonopettajan tyynen ulkokuoren alla piilee kylmäävä totuus. Hänen tukahdutettu seksuaalisuutensa purkautuu itsensä viiltelynä, tirkistelynä ja pornoelokuvien viileänä katseluna. Kuori on murtumassa. Erika päättää antaa intohimoilleen muodon. Musiikki ei kuitenkaan voi vapauttaa hänen mielensä ja tunteidensa liikkeitä.

Katkeileva maailma

Michael Haneken elokuvista Pianonopettaja asettuu tyylillisesti lähimmäs neljän vuoden takaista Kafka-filmatisointia Das Schloss, joka romaanin tavoin päättyy kesken kertojan lauseen. Pianonopettajan pimeänvaelluksessa musiikki ilmenee katkonaisina hetkinä. Yleisilme on tyyni ja hillitty. Haneken elegantissa kuvastossa Erikan suljetun huoneen teot esiintyvät lähes luonnollisina asioina. Vaginan viiltelyä partaveitsen terällä ei korosteta sen enempää kuin Schubertin viileää tulkitsemista.

Isabelle Huppertin taidokkaasti näyttelemä Erika on kipeä, sairaisiin tekoihin yltävä ihminen, jota kohtaan ei voi tuntea minkään asteen sympatiaa. Haneken tapa lähestyä kohdettaan ei kuitenkaan ole moralistinen tai alleviivaava. Haneke on hauraiden, vaikutteille alttiiden ihmisten kuvaaja. Ohjaaja luo monikudoksisia ja vaikeita ihmismielen tutkielmia, joissa olennaista osaa pelaa teoksen vastaanottaja. Piirtämiensä hirviöiden kautta ohjaaja heijastelee yhteiskunnallista todellisuutta. Tinkimättömyydessään ja haastavuudessaan Pianonopettajaa ei voi olla vertaamatta Robert Bressonin vuoden 1983 mestariteokseen Raha. Haneken draama on sattuva ja kantaa ottava, mustavalkoisuutta hylkivä, tosissaan tehty elokuva.