Rakkautta Thaimaasta

Wille Hyvösen kummisetä, varkautelainen lihakauppias Seppo Tossavainen, on muutaman muun suomalaismiehen tavoin löytänyt rakkauden Thaimaasta. Poikkeuksellisen Sepon vaimonhakureissusta tekee se, että kummipoika Wille päätti työstää matkasta dokumentin Aalto-yliopiston elokuvaopintojensa lopputyönä. Dokumentissa nuorimies kyseenalaistaa viisikymppisen kummisetänsä avioliittoaikeet ja lausuu ääneen monien mielessä lepäävät epäilykset ulkomailta haettua rakkautta kohtaan.

Aihe on herkullinen ja avoimen puheliaat itäsuomalaiset ovat antoisa dokumentin kohde. Heidän sanaista arkkuaan ei tunnu kahlitsevan edes yksityisasioihin tunkeva kamera. Tämän todisti aikanaan jo Susanna Helken ja Virpi Suutarin Joutilaat (2001).

Kummisetäni thaimorsianHyvösen käsikirjoittama ja ohjaama Kummisetäni thaimorsian seuraa Michael Mooren ja Morgan Spurlockin, ja miksei John Websterinkin viitoittamaa dokumenttitietä, jossa tekijällä itsellään on keskeinen rooli dokumentin kertojana ja yhtenä toimijana. Tekotapa on nostanut esiin kysymyksen siitä, onko tällöin kyse enää dokumentista vai kenties jostain muusta.

Perinteisesti dokumentti on mielletty kohteensa ulkopuoliseksi seuraamiseksi, mistä tekijäkeskeinen toteutustapa poikkeaa selvästi. Ongelmaksi asia muodostuu varsinkin silloin, kun tekijä pyrkii johdattamaan katsojaa haluamaansa päämäärään. Dokumentin kohteena olevat ihmiset ja asiat jäävät tällöin toissijaisiksi ja katsojalta riistetään mahdollisuus omien johtopäätösten tekemiseen. Mooren ja Spurlockin elokuvia on kritisoitu juuri tästä, eikä Hyvösenkään dokumentti ongelmalta välty.

Kummisetäni thaimorsianKummisetäni thaimorsian alkaa lupaavasti. Lähtöasetelmat pedataan hyvin ja Seposta rakennetaan kuva rehtinä, avoimena ja vilpittömänä suomalaismiehenä, jolla on vakaa usko kieli- ja kulttuurimuurit ylittävään rakkauteen. Seppo on viisas mies.

Kuukauden mittaisella Thaimaan matkalla dokumentti ajautuu tekijäkeskeiseen miinaan. Sepon ja hänen morsiamensa Pinin sijaan elokuvan keskiöön nousee rakkauden aitoudesta jankkaava Wille. Päälle parikymppisen elämänkokemuksellaan hän pyrkii keinoja kaihtamatta kyseenalaistamaan kummisetänsä parisuhteen. Sen lisäksi, että Seppo on viisas mies, hän on myös hyvin kärsivällinen mies. Moni muu olisi saattanut ojentaa näsäviisasta räkänokkaa työn karhentamalla kädellä.

Kummisetäni thaimorsianElokuvan sanoma tulee selväksi. Ulkopuolisen ei pidä puuttua kahden ihmisen väliseen suhteeseen ja heidän rakkauteensa. Ongelma on siinä, ettei katsoja pääse päätelmään omin avuin, vaan kaiken kertoo Wille. Vaikka kameran kanssa Thaimaassa vietetään aikaa kuukauden verran, Sepon ja Pinin suhde jää hyvin etäiseksi. Heidän arjestaan ja yhteiselostaan ei saa juuri minkäänlaista kuvaa, jonka kautta heidän suhteestaan voisi rakentaa edes jotain käsitystä. Seppo lähinnä istuu verannalla tupakalla kuunnellen Willen naiivin idealistisia käsityksiä parisuhteesta ja rakkaudesta. Monet tilanteet ja keskustelunavaukset vaikuttavat myös kovin suunnitelluilta, mikä tekee kohtauksista väkinäisiä ja teennäisiä.

Sepon ja Pinin suhdetta enemmän kyse onkin Willen ajatusmaailmasta ja kasvukertomuksesta. Dokumentin sisältönä tämä ei ole kovin kiinnostavaa, sillä kaikkitietävän nuoren miehen rakkauskäsityksistä on tehty jo triljoona pop-sävelmää. Kiinnostavaa olisi sen sijaan ollut seurata Sepon ja Pinin arkista yhteiseloa, mikä kenties olisi nostanut esiin niitä tekijöitä, jotka inhimillisellä tasolla selittävät kieli- ja kulttuurimuurit ylittävän rakkauden syntyä ja olemusta.

Kummisetäni thaimorsianPohjimmiltaan ihmiset ovat tunteiltaan ja perustarpeiltaan samanlaisia kaikkialla, mutta ympäröivän kulttuurin istuttamat tavat ja piirteet tekevät ihmisistä meitä ja muita. Meidän ja muiden rajankäyntiä on ollut aina, mutta alati globalisoituvassa nykymaailmassa se saa yhä enemmän merkityksiä. Sepon ja Pinin suhdetta havainnoimalla näitä merkityksiä olisi voinut laajentaa mikrotasolta makrotasolle. Yksilötason havainnoista rakennettava laajempi aihekäsittely on yksi dokumenttielokuvan perusvahvuuksista. Kummisetäni thaimorsiamessa nämä vahvuudet jätetään kuitenkin hyödyntämättä.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,5 / 4 henkilöä