Kolme muskettikoiraa valkokangas

Iättömien tarinoiden voima ja kestävyys on suorastaan mieltä ylentävä todiste siitä, että ihmisyyttä ja kulttuuria määrittää kerronnallisuus. Tuttujen tarinoiden voima voi säilyä, vaikka maailma ympärillä muuttuisi moneen kertaan perinpohjaisesti. Alexandre Dumasin kirjaklassikko Kolme muskettisoturia vuodelta 1844 on hyvä esimerkki.

Dumasin kirja perustui 1700-luvun elämäkertaan historiallisesta muskettisoturi D’Artagnanista (1611–1973) ja hänen ystävistään, jotka elivät 1600-luvun Ranskassa. Historian faktat olivat muuttuneet ajan saatossa vähitellen tarinoiksi, ja tarinat muuttuivat Dumasin käsissä myyteiksi ja legendoiksi. Sen jälkeen nuori D’Artagnan sekä kolme kuulua muskettisoturia Athos, Porthos ja Aramis ovat heiluttaneet säiläänsä niin monessa eri formaatissa ja niin monta kertaa, että sitä on hyödytöntä edes pohtia.

Nyt muskettisoturit ovat taas vahvasti muodissa. Aikuisten versio, kerrankin Ranskassa ja ranskaksi tehty Kolme muskettisoturia: D’Artagnan nähtiin juuri valkokankailla. Elokuva oli hyvin roolitettu, mutta se ei hetkittäisistä kohokohdistaan huolimatta lopulta yltänyt tavanomaista genre-elokuvaa korkeammalle. Musketöörit on nähty tänä kesänä Suomessa myös teatterin lavalla. Ruskon kesäteatterissa kesäkuun 2023 aikana esitettiin koko perheelle suunnattu ja kaikenikäisten näyttelijöiden esittämä versio aiheesta.

Kolmas musketöörien seikkailu parin kuukauden sisällä nähdään nyt valkokankaalla suomeksi dubattuna, pari vuotta alkuperäisversion ilmestymisen jälkeen. Kolme muskettikoiraa on klassisen espanjalaisen kasaripiirrossarjan perusteella tehty uusi lasten elokuvaversio.

Alkuperäinen Kolme muskettikoiraa -animaatiosarja valmistui 1981–1982 espanjalais-japanilaisena yhteistuotantona. Kaikki 26 osaa esitettiin tuoreeltaan 1982 Ylen kanavilla. Tuolloin sarja esitettiin espanjankielisenä, suomeksi tekstitettynä. Kattavasti Dumasin romaania mukaileva pirteä sarja jäi pienenä mieleen, ja varsinkin sarjan tunnari oli hyvin tarttuva. Ilahduttavasti sama tunnari on tallella uudessa Kolme muskettikoiraa -versiossa.

Piirrosjälki on nykypäivän standardien mukaista pehmeän pyöreää tietokoneanimaatiota, mutta se mukailee vahvasti alkuperäisen sarjan ulkoasua ja hahmojen ulkomuotoa. Viittauksena vanhaan sarjaan nähdään hetkittäin perinteistä 2D-televisiopiirrosarjan jälkeä, erityisesti D’Artagnanin päiväunikohtauksessa kun hän unelmoi romanttisesti.

Siinä missä D’Artagnan jää vähän vaisuksi on kardinaali Richeliu toteutettu hahmoista mieleenpainuvimmin. Hän on mefistomaisine pukinpartoineen ja pitkine korvineen kuin paholainen Helvetistä. Vaikka kardinaali ei historiallisesti ollut niin julma ja kavala kuin piirroselokuvassa, niin animaatio-Richeliu on varsin pätevä yleisnäkemys katolisen kirkon macchiavellimaisesta linjasta, jolla on manipuloitu ihmisiä jo parin vuosituhannen ajan. Kiintoisasti kardinaali on kuvattu näin turmeltuneesti juuri katolisissa maissa eli Dumasin Ranskassa ja animaatioelokuvan kotimaassa Espanjassa.

Aikoinaan vanhasta piirrossarjasta tehtiin elokuvaversio, jossa noin kymmenen tunnin tarina puristettiin alle puoleentoista tuntiin. Sen ongelma oli sama kuin uudessa versiossakin, eli Dumasin polveileva tarina sekä hahmokehitys on pakotettu niin tiiviiksi, että tarinan rakenne kärsii.

Muskettikoirien tarina on yhtä putkijuoksua, eivätkä varsinkaan D’Artagnanin kumppanikolmikon luonteenpiirteet pääse kunnolla esiin. Toni Garcian ohjaama näkemys on luonteva ja sympaattinen, mutta lopputulos olisi toiminut paremmin alkuperäisen kaltaisena pidempänä piirrossarjana. Toivon mukaan sellainen joskus nähtäisiin.

Tiiviissä muodossa myös seikkailijoiden kohellus ja slapstick-väkivalta pistävät korostetummin silmään. Varsinkin kohtalokas milady Winter on kirjaimellisesti kissanainen, jonka ninjailu on melkoisen aggressiivista. Vaikka ketään ei vahingoiteta pysyvästi eikä miekkaillessa kukaan kuole, ei elokuvaa voi suositella kovin pienille katsojille edes vanhempien seurassa. K7-ikärajaa voi pitää alarajana, ei ylärajana.