Kolme valkokangas

Saksalaisen Tom Tykwerin käsikirjoittama ja ohjaama Kolme (2010) kertoo nelikymppisistä Hannasta (Sophie Rois) ja Simonista (Sebastian Schipper), jotka ovat ylempään keskiluokkaan kuuluva, lapseton pariskunta. Molemmat työskentelevät taiteen ja kulttuurin parissa Berliinin urbaanissa sykkeessä. Parikymmentä vuotta kestänyt liitto vaikuttaisi olevan kohtalaisissa kantimissa, mutta siitä huolimatta Hanna antautuu suhteeseen geenitutkija Adamin (Devid Striesow) kanssa. Yllättäen myös Simon ryhtyy tapailemaan Adamia, joka ei tiedä Hannan ja Simonin olevan pari.

Energisellä Juokse, Lola! -elokuvallaan (1998) maailmanmaineeseen ponnistanut Tykwer on arvostettu elokuvantekijä niin kotimaassaan kuin kansainvälisestikin. Tämä selittänee ainakin osittain sen, että Kolme on päässyt Venetsian elokuvajuhlien kilpasarjaan, kerännyt kiittäviä arvioita ja pokannut Saksassa pari palkintoakin. Ohjaajan hyvän maineen ohella selityksiä voi hakea elokuvan audiovisuaalisesta virtaviivaisuudesta ja sen postmodernin identiteetin plastisuutta ironisoivasta käsikirjoituksesta.

Tykwerin uutuus kärsii kuitenkin ongelmasta, joka on ihmissuhdedraamalle kohtalokas. Sen päähenkilöt eivät ole sympaattisia eivätkä erityisen samastuttavia. Kaikki kolme vaikuttavat itsekeskeisiltä ja epäempaattisilta, mikä saa heidän suhdekarusellinsa tuntumaan yhdentekevältä.

Hannan ja Simonin keskinäisessä suhteessa on olevinaan rakkautta, mutta katsomoon asti se ei välity. Eniten tunnetta on Simonin ja Adamin välillä, mutta sekään ei riitä kannattelemaan ylipitkää elokuvaa – etenkään kun miehet tapaavat toisensa vasta elokuvan puolenvälin jälkeen.

Hajanaisessa ja poukkoilevassa käsikirjoituksessa on hukattu kaikki mahdollisuudet sinänsä kiinnostavien aiheiden syvällisempään käsittelyyn. Pariskunnan lapsettomuus, Simonin kivessyöpä ja hänen äitinsä monivaiheinen kuolema tulevat kyllä läpikäydyiksi, mutta kummallisen kliinisellä ja ulkokohtaisella tavalla. Elokuvan keskeisimpiä teemoja, seksuaalisuutta ja uskottomuutta, tarkastellaan yhtä ylimalkaisesti ja epäanalyyttisesti. Ihmisen kehollisuuteen liittyvät teoreettiset pohdinnat tuntuvat päälle liimatuilta.

Kolme pyrkii selvästi olemaan viihdyttävä, älykäs ja eroottinen draamakomedia. Tällä kertaa Tykwer kuitenkin epäonnistuu liian monella osa-alueella. Elokuva ei naurata eikä kosketa. Seksiä harrastetaan eri kokoonpanoissa, mutta uskottavien tunteiden puuttuessa kohtaukset eivät pääse jalostumaan eroottisiksi. Pseudoälylliset keskustelut toimivat lähinnä vieraannuttavana kuorrutteena. Visuaalinen varmuus ei riitä paikkaamaan elokuvan sisällöllistä onttoutta eikä roolihahmojen yksiulotteisuutta.