King Kong valkokangas

Braindead-ilottelusta sujuvasti Taruun sormusten herrasta siirtynyt uusseelantilainen Peter Jackson on ilmoittanut unelmoineensa King Kongin filmaamisesta pikkupojasta lähtien. LOTR:n menestyksen siivittämänä hulppeat rahahanat ovatkin ilmeisesti auenneet miehen tiimille, ja unelman toteuttaminen tuli mahdolliseksi. Etukäteen kovasti kohkattu uudelleenversiointi vuoden 1933 klassikkoelokuvasta onkin mielenkiintoinen tapaus, mutta se ei aivan lunasta ennakkomaineensa asettamia lupauksia.

Jackson on siippansa Fran Walshin ja tuottaja Philippa Boyensin kanssa valinnut työstettäväksi tarinan, joka on oikeastaan täsmälleen sama kuin vuoden 1933 versiossa. "Ovelasti" juttu onkin sijoitettu pääosin vuoden 1933 New Yorkiin. Elokuvaohjaaja Carl Denham (Jack Black) suunnittelee kuvaavansa romanttista seikkailuelokuvaa laivalla ja Kaukoidän viidakoissa, mutta filmin rahoitus on vielä auki. Penseät tuottajat torpedoivat Denhamin ideat, mutta yritteliäs kuvaaja-ohjaaja hyppää laivaan ja ehtii siinä välissä kammeta mukaan vielä uuden naispäätähdenkin, Ann Wilsonin (Naomi Watts). Venture-laivaan jää sen irtautuessa satamasta mukaan myös käsikirjoittaja Jack Driscoll (Adrian Brody), joka joutuu majoittumaan ruumaan sijoitettuihin villieläinten häkkeihin (kapteenilla on meneillään tuottoisa sivubisnes eläinten pyydystäjänä ja kauppaajana).

Merimatkalla päästäänkin kuvauspuuhiin, ja elokuva vääntää vitsiä tulevaisuuden alasta, movie busineksesta. Miestähti Bruce Baxter (Kyle Chandler) keekoilee peilin edessä itseään ihaillen ja takapenkin taavi, käsikirjoittaja Driscoll, ihastuu Anniin. Denhamilla on salaa mukanaan mystinen kartta, jossa kuvataan vielä tuntemattoman Pääkallosaaren sijainti, ja sinnepä Denham haluaa joukkionsa viedä. Arvatenkin laiva eksyy reitiltä ja haaksirikkoutuu sumussa juuri sinne, minne oltiin matkalla, ja sitten päästäänkin vauhtiin.

Alkukrediittien aikana hahmoteltu lama-ajan New York luo elokuvan taustamaiseman hienostuneella tavalla ja alku vaikuttaakin lupaavan henkilövetoiselta vanhalta kunnon seikkailulta – kunnes päästään saarelle ja rytinä alkaa. Saaren asukkaat kuvataan järjettömän primitiiviseksi ja epäinhimilliseksi alkuasukasheimoksi, joiden päätehtävä tuntuu olevan zombie-henkisesti tappaa kaikki liikkuva. Vaalea neitonen aiotaan tietysti ensimmäiseksi uhrata. Eikä aikaakaan kun hirmuinen Kong (Andy Serkis ja liiketunnistinpuku) ryskää ruhonsa viidakon lehvistöjen läpi.

Seuraavat puolitoista tuntia – siis aika pitkä aika – ovat kuin Jacksonin poikamaista fantasiaa, jonka taustalla kummittelee ala-asteikäisten veto: kumpikohan voittaisi matsin, King Kong vai Tyrannosaurus Rex? Dinosaurusten lisäksi saaren viidakot kuhisevat kaikenlaisia jättikokoisia ötököitä, kuten eri mallisia hyönteisiä, megalepakoita, ihmissyöjämatoja ja tuhatjalkaisia. Ja joka laji hyökkää vuorotellen ihmisten kimppuun. Kukkulan kunkkuna häärää Kong, joka tietenkin paljastuu pehmoksi ja lopulta ihan mukavaksi veikoksi. Monenlaista mekkalaa ja melskettä viidakon syövereissä saadaan kuitenkin kestää ennen kuin tiimi saa mustan jättiläisgorillan laivaansa ja New Yorkiin spektaakkelin vetonaulaksi.

New Yorkin jaksot ovat pikkutarkkuudessaan ja vaivattoman tuntuisessa kontekstisoinnissaan nautittavaa katsottavaa, eikä nautintoa vähennä elokuvan toistama hienoinen mediaspektaakkeliyhteiskunnan kritiikki. Elokuvassa on kuitenkin aivan liikaa vanhan kertausta, eikä se tarjoa mitään niin mullistavan uutta ja ihmeellistä – ellei sellaisiksi lasketa ilmeisesti taas niitä mielettömän hienoja erikoistehosteita – että sen tarinaan jaksaisi uppoutua eläytyen yli kolmeksi tunniksi. Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan hyvin, ja paikoitellen tarina kulkee, mutta elokuva ei täysin onnistu välttämään megaspektaakkeleille tyypillistä pöhötystautia.