Kauna 2 valkokangas

Kalevalan aikoihin vanha kunnon Sampo jauhoi loppumattomasti kultaa, ennen kuin ihmevekotin tuhoutui Pohjan akkaa vastaan otellessa. Japanissa ei ole Sampoa, mutta siellä on jotain vielä parempaa, nimittäin Kauna-sarjan ohjaaja ja käsikirjoittaja Takashi Shimizu.

Kauhuelokuvien saralla jatko-osat eivät ole mitään uutta, eikä edes se ole mitenkään tavatonta, että sama ohjaaja kuvaa useammankin osan. Shimizu sen sijaan ohjaa käytännössä samaa elokuvaa kerta toisensa jälkeen uudestaan. Shimizu ohjasi kotimaassaan ensin videolevitykseen menneen Ju-onin (2000) ja sen jatko-osan, Ju-on kakkosen (2000). Tämän jälkeen vuorossa olivat Ju-on: The Grudge – kirous (2003) sekä Ju-on: The Grudge 2 –kirous jatkuu (2003).

Yhdysvaltalaiselta valtayleisöltä puuttuu tuntuma vieraiden kulttuureiden elokuvakulttuuriin, joten rapakon takana mennään aidan yli siitä, mistä se on matalin – elokuvista tehdään omat versiot. Tuloksena ensin Kauna (2004), sitten Kauna 2, jotka kummatkin on ohjannut Takashi Shimizu. Kuusi kertaa samaa kamaa, ja kierre jatkuu tulevissa kolmososissa. Mikäli harjoitus tekisi mestarin, Kauna 2 -elokuvan pitäisi olla jo klassikko.

Näin ei kuitenkaan ole. Kauna 2 on itseään toistaviin tehokeinoihin, naiiviin juoneen ja alan pahimpiin kliseisiin sortuva annos kauhun pikaruokaa. Elokuva on kuin epämääräiseltä grilliltä yön pimeydessä ostettu makkaraperuna-annos, jonka lihan viimeinen eräpäivä on mennyt jo kauan sitten. Kioskinpitäjän metodina on ruiskuttaa eristeeksi niin tuhti annos ketsuppia ja sinappia, että asiakas huomaa ruokamyrkytyksen vasta maksettuaan.

Kaunan raaka-ainekset on kierrätetty Shimizun elokuvissa yhä uudestaan, ja tarinan sisäinen logiikka ei pysy pinnalla kauempaa kuin Wasa-laiva. Kehyskertomuksenhan mukaan "kun joku kuolee raivon vallassa, syntyy kirous", ja tämä tarkoittaa ilmeisesti kliseiden kirousta. Miksi tytöt juoksevat pakoon pannuhuoneisiin, miksi autioon taloon mennään vaikkei saisi, miksi säikytysefekti tulee juuri silloin, kun sitä eniten odottaa? Ja millä koulutuksella vanha japanilainen maalaisnainen puhuu virheetöntä englantia, kun päähenkilö Aubrey (Amber Tamblyn) matkustaa häntä tapaamaan?

Kauna 2 on lanseerattu Yhdysvalloissa suurimmalle mahdolliselle yleisölle, eli ikärajana on ollut 13. Sori vaan, mutta kauhuelokuvan tekeminen kaikille varhaisteineille sopivaksi on yhtä hyvä idea kuin alkoholiton olut. Maku on yhtä paha, mutta litku ei nouse tippaakaan päähän.

Elokuvan nuoriin naisiin kohdistuu täysin päälleliimatun tuntuista vihjailua, mutta siitä huolimatta suihkukopeissa on verhot eikä säärtä pidemmälle päästä. Seksististä tai ei, mutta Eroksen ja Thanatoksen avoimesta vastakkainasettelusta tulee parempaa kauhua kuin tekopyhän ulkokultaisesta siveellisyydestä. Jos seksillä ei ole mitään funktiota, niin silloin sen voi jättää tykkänään poiskin hurskastelevan kaksinaismoralismin sijasta.

Teoksen suurimmat ansiot löytyvät omaperäisissä ääniefekteissä ja mölinöissä, joista kuivimmat korinat tulevat itsensä ohjaaja Shimizun kurkusta. Kurkkuääniinkin kyllästyy viimeistään elokuvan puolivälissä, ja suurinta kauhua herättää loppujen lopuksi kassavirran kannalta keskeisin repliikki, jossa todetaan ettei kirousta voida poistaa: se tulee laajenemaan ja voimistumaan yhä uudestaan. Onko Kauna loputon?