Kaksin karkuteillä valkokangas

Jälleen kerran Disneyn perikunta on marssinut Grimmin veljesten aarrearkulle etsimään kehyksiä animaatiolleen. Tällä haavaa kätköstä on löytynyt Tähkäpään tarina, josta on terävimpiä kulmia hiomalla ja vauhdikkuutta lisäämällä kuoriutunut 3D-animaatio Kaksin karkuteillä. Perinteitä kumartelevaa tarinaa on ryhditetty nokkelalla dialogilla ja moderneilla hahmoilla.

Tähkäpää on elänyt koko elämänsä ikuista nuoruutta janoavan Gothel-muorin vankina korkeassa tornissa. Hän kaipaa ulkomaailmaan, mutta kiero ottoäiti neuvoo tyttöä pysymään piilossa ja varjelemaan taikavoimilla siunattuja hiuksiaan. Tähkäpään onni alkaa kääntyä, kun hurmaava roisto Flynn Rider pakenee takaa-ajajiaan salaiseen torniin.

Elokuvan juoni kulkee pitkin perinteisiä latuja, mutta henkilöhahmojen välinen sähäkkä sanailu toimii sen vastavoimana. Kekseliäs dialogi kannattelee elokuvaa ja pidättelee sitä putoamasta keskinkertaisuuteen. Sananvaihtoa sävyttää ironia ja elämänmakuisuus, eikä henkilöiden anneta vajota ylevään naivismiin. Varttuneempi yleisö voi poimia kikkailevan dialogin taustalta myös viittauksia populaarikulttuuriin. Elokuvan loppua kohti sanailun nasevuus valitettavasti menettää hieman otettaan, kun tunnelma vakavoituu.

Juonikuvioidensa puolesta Kaksin karkuteillä ei poikkea merkittävästi Disneyn perinteisestä tarjonnasta. Tarina ulkomaailmasta vieraantuneesta tytöstä ja sankarirosvosta on tuttu esimerkiksi Aladdinista. Elokuva kuitenkin ilahduttaa olemalla tietoinen omasta kliseisyydestään. Etenkin elokuvan alussa ja lopussa äänessä oleva kertoja puhuttelee suoraviivaisesti genretietoista katsojaa.

Tyttären kaukokaipuu ja ottoäidin tukahduttava ote on sekin teemana tuttu useista animaatioista, kuten Tuhkimosta. Jälkikasvun kokeilunhalulla ja vanhempien suojelevuudella onkin keskeinen rooli Disneyn animaatioiden kohderyhmän eli lasten elämässä. Kaksin karkuteillä käsittelee vanhemman ja lapsen ongelmallista suhdetta, mutta tekee samalla katkeruuden tyhjäksi kohdistamalla sen pahaan ottoäitiin. Tähkäpään todelliset vanhemmat ovat tietenkin hyviä ja armeliaita, eikä heitä vastaan ole tarvetta kapinoida.

Elokuvan ulkoasuun on haettu vaikutteita rokokoomaalauksesta viehättävin tuloksin, ja 3D-efektejä käytetään sujuvasti tarinan ehdoilla. Tähkäpään ulkonäkö tuntuu kuitenkin turhan konservatiiviselta vaaleine hiuksineen ja vaaleanpunaisine mekkoineen. Hän muistuttaa kaikessa hentoudessaan ikävällä tavalla latteiden Barbie-elokuvien hahmoja. Siinä missä Tähkäpää näyttää varhaisteini-ikäiseltä nuorelta, muistuttaa Flynn Rider puolestaan hämmentävästi aikuista miestä.

Kaksin karkuteillä yhdistää Disneyn animaatioiden vahvat elementit. Se onnistuu olemaan perinteinen prinsessasatu höystettynä ironisella ja nokkelalla dialogilla. Elokuva ei tarjoa katsojalla mitään ennennäkemätöntä eikä lyö laudalta Disneyn klassikoita, mutta varmaotteisuudessaan se on sangen toimiva kokonaisuus.