Jurassic Park 3 valkokangas

Uusin dinopuisto on pelkästään tutuksi tulleen tavaran kierrätystä. Jurassic Park III:n väärään aikaan eksyneet hirmuliskot ovat kujeineen ja ruokahaluineen muutamaa uutta paksunahkaista ja muutamaa dinojen kylkiin maalattua uutta vauhtiraihtaa lukuunottamatta tuttuja jo vanhemmista raateluista ja rallatteluista. Costa Rican lähivesillä näyttää nimittäin olevan useampikin saari täynnänsä perseelleen menneen kokeilun nälkäisiä hedelmiä. Ja kuinka ollakaan alueelle on jatkuvasti tunkua. Dinosaurusten ateriaseuraksi tällä kertaa pääsee yhdellä tällaisella kokemusmatkalla kadonnutta poikaa pelastamaan lähtenyt retkikunta. Pian viileän näköiset henkivartijat ovat saurusten masussa ja lentokone rusinana. Ja kaiken lisäksi, viidakon uusi kuningas, rexejä suupaloiksi popsiva supermonsteri, innostuu ihmislihan mausta.

Vaikka tekniikassa ei ole säästelty, Dinosauria on vahvasti jatko-osan makuinen. Alkuperäisen tarinan ohjaaja häärii pelkästään tuottajana vartioimassa kirstua ja likainen työ on annettu muiden taakaksi. Jonkinasteista evoluutiota on tapahtunut sitten Spielbergin. Uusimman jura-puiston tekijät ovat ymmärtäneet antaa kenkää ykkös- ja kakkososaa rasittaneille hahmoille; eritoten nahistuneelta tomaatilta näyttäneelle Richard Attenboroughille ja tekonokkelaa älykköä surkeasti esittäneelle Jeff Goldblumille. Uusi ohjaaja on myös ymmärtänyt, ettei kaikkien elokuvien tarvitse olla koko illan törsääviä kolmituntisia. Stevenin hyppysissä leffa olisikin mitä todennäköisimmin ollut tunnin pidempi, jollei sitäkin turhempi.

Mutta niin kauan kun tekijöiden tavoitteena on kerätä kolehtia kaikilta perheenjäseniltä ei Crichtonin tarinan uusintalämmittelyiltä voi odottaa mitään todella piristävää. Jurassic Park III on edeltäjiensä tavoin koko perheelle tarkoitettu vuoristorataräpellys täpärine läheltä piti -tilaisuuksineen, joissa pelkästään tyhmät ja turhat päätyvät ateriaksi, eivät perheidyllin ihanuuden ja autuuden ymmärtävät. Olisipa elokuvassa pistetty edes kunnolla porukkaa poskeen. En paljasta suurta valtionsalaisuutta, kun totean, että loppumetreillä - mikä on ollut aavistettavissa lähes alkumetreistä lähtien - liukastellaan jo siirappisella idyllillä, kun kaikki on jälleen niin kauhean auvoista ja - hyi, hyi - hymyt yltävät korvasta korvaan. Lopulta sankareilta riittää ymmärrystä ja hymyä jopa puoli tuntia aiemmin heitä nokkineille prektolyyteille. Loppu mollaa katsojan älykkyyttä!