Pahiksesta pehmoksi

Gru (Steve Carell) on yrmy ilkimys, joka kylvää pahaa mieltä ympärilleen missä ikinä liikkuukaan. Hän asuttaa kolkkoa taloa, jonka uumeniin kätkeytyy salainen laboratorio, jossa tohtori Nefario (Russell Brand) ja omaa käsittämätöntä kieltään sopertavat kätyrit kehittelevät uusia tuhon vimpaimia. Kilpaileva konna Vector (Jason Segel) on juuri varastanut Gizan pyramidit ja Grun täytyy kehittää jotain todella suurta. Grun rikollinen mieli punookin pian suunnitelman: hän päättää varastaa Kuun. Grun kuvioita ilmaantuvat kuitenkin sotkemaan kolme orpoa tyttölasta, jotka pikkuhiljaa herättävät Grun uinuvat isänvaistot ja sulattavat tämän kovan sydämen. Kelmi joutuukin vaikeiden päätösten äärelle: maailmanvalloitus vai iltasadun lukeminen?

Despicable MeItse ilkimys muistuttaa teemallisesti hyvin paljon Pixarin menestyselokuvaa Up – kohti korkeuksia (2009). Molemmissa pohditaan aikuisten ja lasten maailman suhdetta ja sitä, miten kaikki, jopa häijyinkin lurjus, tarvitsevat hyväksyntää ja rakkautta. Kummassakin elokuvassa ollaan pienten puolella: lapset tarvitsevat aikuisten aikaa, huomiota ja tukea unelmissaan. Muuten heistä voi hyvinkin kasvaa katkeria ja pahansuopia aikuisia...

3D-tekniikka alkaa olla jo itsestäänselvyys animaatioelokuvien yhteydessä. Tätä elokuvaa se palvelee hyvin nostaen elävästi esiin äärimmäisen hienosti animoidut tekstuurit ja pinnat. N.E.R.D-yhtyeestä tutun Pharrell Williamsin alkuperäismusiikki on raikas tunnelmanluoja.

Despicable MeItse ilkimys on Illumination Entertainmentin ensimmäinen pitkä elokuva ja antaa aihetta odottaa laadukasta animaatiotuotantoa jatkossakin. Itse ilkimys on saamassa jatko-osan muutaman vuoden kuluttua. Sitä ennen julkaistaan kuitenkin brittikoomikko Ricky Gervaisin kirjoittamaan kirjasarjaan perustuva elokuva Flanimals (tulossa 2011). Illumination Entertainment vaikuttaisikin profiloituvan hieman kieron huumorin täyttämien, teknisesti laadukkaiden elokuvien valmistajaksi.

Itse ilkimys on vaivattoman mukavaa katseltavaa kaikenikäisille. Se tarjoilee muutamia oivallisia viittauksia maailmanpolitiikkaan ja populaarikulttuuriin, mikä lämmittää aikuisen mieltä. Toisaalta se on tarpeeksi vauhdikas ja eloisa pitääkseen yllä pienempien mielenkiinnon. Elokuvan ikäraja on luultavasti kuitenkin ihan paikallaan, sen verran mustaakin huumoria mahtuu mukaan. Itse ilkimys on kiistatta kaikin puolin laadukasta ja viimeisteltyä työtä, mutta ei kuitenkaan tarjoile mitään erityisen uutta visuaalisesti tai sisällöllisesti.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,7 / 6 henkilöä